sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Tytöt kultaisissa takeissa

 




 
 * Yhteistyössä Jollyroom


     Tänään vietimme aurinkoista sunnuntaita perheen parissa ulkoillen ja laitoimme omaa pihaa talviteloille. Kosteus oli jo ennättänyt pilata terassilla tyynyjä, mutta nyt loput pelastettu säiden armoilta. Trampoliini on yhä pihalla ja pohdimme puretaanko sitä edes talveksi. Minä kun tykkään hyppiä siinä itsekin. Kuluneella viikolla olen ollut todella väsynyt ja lapsiakin on saanut aamuisin herätellä pidempään. Tänään onneksi koko perhe nukuimme pidempään akkuja lataillen. Ulkoilu aurinkoisessa säässä teki ihmeitä koko perheelle ja tytöt pääsivät samalla testaamaan Jollyroomista saatuja muhkean lämpöisiä Petité Cherie Atelierin  Celine-  takkeja, joihin molemmat neidit ovat palavasti ihastuneet.

Hymyilytti miten piristävät kultaa hohkaavat takit ovat, sillä yksi jos toinen ohikulkija kiinnitti niihin huomionsa. Tytöt erottuvat pimeälläkin paremmin nämä päällä. Takin pinta on vettä hylkivää ja huput saa tarvittaessa irti. Vastaavia metallin sävyisiä takkeja olen nähnyt muillakin merkeillä lapsille, mutta nämä ovat ehdottomasti söpöimmät näkemäni.
Samalta  Petité Cherie Atelier- merkiltä meillä on muun muassa nämä pilkulliset sadevaatteet . Todella kivat nekin.

  Huomenna meillä on onneksi tyttöjen kanssa vapaapäivä. Ulkoilua ainakin tiedossa ja ehkä isänpäiväkorttien askartelua. Ihanaa viikkoa kaikille.








   

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

POP&CO:n uusi mallisto ja alekoodi










  Aikaa on taas vierähtänyt edellisestä kerrasta täällä. Pidemmän ajan on vain tuntunut kovin haasteelliselle löytää aikaa blogille kaiken tämän jatkuvan kiireen keskellä. Aikataulut ovat kiristyneet entisestään. Ihan vielä en ole valmis pistämään hanskoja tiskiin blogin suhteen, vaikka sitäkin monen monta kertaa pohtinut. Toki kynnys palata tänne kasvaa, mitä pidempi aika välissä kuluu, mutta toivottavasti jaksatte pysyä mukana, vaikka tahti on muuttunut näiden vuosien saatossa paljon. Onneksi tätä tosiaan voi tehdä omalla fiiliksellä kun blogi on pelkkä harrastus ja onneksi yhteistyökumppanini ovat olleet ihanan joustavia aikataulujen suhteen.

  Pop&Co:n suloisia lastenvaatteita olen esitellyt täällä aiemminkin ja nyt olisi vuorossa uudesta mallistosta muutamia tyttöjen suosikkeja, joita on pidetty meillä todella paljon. Erityisesti
Minni Havaksen suunnittelemat printit legginseissä on todella herkulliset. Käykää kurkkaamassa Pop&Co:n nettisivuilta uusi mallisto, koodilla Whitefeatherdream saatte -20%  31.10 asti.
 Itse ajattelin klikata ostoskoriin ainakin nämä . Mallistoon on tullut muutamia juttuja pojillekin.

Vaatekaapin päivitys meillä on isommalla neidillä parhaillaan meneillään, kun myin vanhan vaatekaapin pois. Huone on tällä hetkellä täynnä IKEA- kasseja odottamassa uutta kaappia.
Kunhan uusi saadaan hommattua niin voisin pitkästä aikaa kuvata lastenhuoneita tänne ja meidän makuuhuonekin on työn alla, joten sisustusjuttuja pitkästä aikaa tiedossa. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille.




* vaatteet saatu

lauantai 4. elokuuta 2018

ILOISIN MIELIN KOHTI KOULUA



 * Yhteistyössä Jollyroom


  Hei taas pitkästä aikaa. Täällä on nautittu upeasta kesästä ja olen paraikaa lasten kanssa kesälomani toisella osuudella. Lapsemme ovat lomailleet koko kesän, kiitos siitä tukiverkostolle, jonka avulla olemme onnistuneet sumplimaan päiviä. Muuten täällä alkaakin olla pientä haikeutta ilmassa. Ensi viikolla esikoinen aloittaa koulun. KOULUN, kun ihan hetki sitten hän vasta syntyi. Niin se aika kiitää. Pienestä pojastani on kasvanut hetkessä " iso " ja napanuora välillämme venyy. Poika itse odottaa koulua hyvillä mielin, eikä omien sanojen mukaan edes jännitä. Se tuo itsellekin varmuutta, vaikka toki ensi viikolla tilanne voi olla toinen. Äitiä kyllä jännittää. Kaiken kaikkiaan hän on niin paljon reippaampi ja kypsempi kouluun, kuin mitä itse olemme mieheni kanssa esikoisina aikoinaan olleet, mutta toki tämä on perheessämme suuri elämänmuutos. Tunteet heittelevät laidasta laitaan. Ekaluokkainen on kuitenkin todella pieni kulkemaan itsenäisesti. Veikkaan, että meillä suurimmat kiukut tulevat pojan kohdalla olemaan siinä, miten väsyttävää koulunkäynti on sovitettuna läksyihin ja harrastuksiin. Päiväunia voi tulla nopeasti ikävä :)

 Uusi muutos vaatii taas hieman enemmän luovuutta sovitella perheen aikatauluja. Wilmaan oli ilmestynyt jo pojan lukujärjestyskin. Niin virallista jo. Koulureppu on hankittu pojan toiveen mukaisesti ja ajankohtaiseksi tuli myös päivittää pyörä oikeankokoiseksi. Edellinen 16 tuumainen jäi pieneksi jo edellisenä kesänä, mutta jotenkin asia vaan jäi kaiken muun kiireen keskellä hoitamatta ja poika on ajellut aivan liian pienellä pyörällä. Koululaisen toiveissa oli saada maastopyörä vaihteilla. Muistan miten innoissani olin itse ensimmäisestä vaihdepyörästäni. Vaihteet lisäävät polkemiseen ajomukavuutta ja näin hänen on helpompi pysyä meidän vanhempien perässä yhteisillä pyöräretkillä etenkin ylämäessä. Sattumoisin Jollyroomista löytyi pojan toiveiden mukainen maastopyörä. En edes tiennyt, että siellä myydään pyöriä ja miten olin ehtinyt tuskailla sopivaa pyörää etsiessä. Vaihteiden lisäksi yksi tärkeä kriteeri pojan pyörälle oli myös ulkonäkö. Hän on tarkka poika. Tämä todella tyylikäs ja laadukas 20-tuumainen Impulse Mountain Explorer - pyörä on ollut käytössä nyt viikon ajan ja miten ylpeä poika pyörästään on. Joustokeula takaa pehmeän ajon maastossa ja 7- vaihdetta on juuri sopiva määrä 7- vuotiaalle koululaiselle.
Ihanaa viikonloppua teille kaikille.




keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Pilkuissa







  
    * Yhteistyössä Jollyroom

   Kevään yksi suosikki trendi on ollut vahvasti pilkut ja omaa silmäänikin ne viehättävät. Pilkkuhuumassa en siis voinut vastustaa näitä Jollyroomin uusia Petíte Cheríen pilkullisia sadeasuja tytöille. Niin suloiset. Sadevaatteet ovat lapsilla Suomen oloissa todella tarpeellinen hankinta, etenkin päiväkotielämässä, sillä ne palvelevat ympäri vuoden. Päiväkotiin on hyvä varata normaalia reilummat talvikaudelle, sillä ne vedetään loskakeleillä toppavaatteiden päälle. Meillä on sadevaatteita käytössä aina kahdet, aiemmin Jollyroomista saadut päiväkodissa ja nämä uutukaiset jäävät kotikäyttöön. Edelliset olivatkin jääneet jo pieneksi. Musta on värinä kuravaatteissa käytännöllinen sillä housut ovat ne, joihin kura ja lika pinttyy kiinni. Valkoinen pilkullinen yläosa raikastaa asua ja nuo kultaiset napit tekevät asusta ihanan tyttömäisen yhdessä pilkkujen kanssa. Nämä sadetakit päällä kelpaa lähteä vaikka asioille. Farkut vaan kurahousujen sijasta jalkaan. Kuopukselle saimme myös asuun sopivat asusteet. Hanskoissa ja hatussa on sisällä lämmin fleecevuori. Viime yönä satoi, joten reippaat mannekiinit vetivät aamulla seitsemän aikaan sadevaatteita päälle, jotta sain otettua kuvia. Ihanat apulaiset ja etenkin vanhempi tytär todella nauttii kuvattavana olosta ja hyvin ehdittiin ennen päiväkotiin lähtöä.

Pihamme rehottaa tällä hetkellä ikävän näköisenä, sillä nurmikkoa ei vaan olla ehditty ajamaan. Nurmikon leikkaaminen onkin huomisella to do- listalla. Rikkaruoho koittaa vallata postimerkin kokoista pihaamme koko ajan enemmän ja haaveilemme, että ensi vuonna revimme koko pihan auki. Oli kuitenkin suuri järkytys, kun omasta pienestä pihastamme mieheni on saanut jo kaksi kävelevää punkkia jalkoihinsa. Saaristossa olemme tottuneet niihin, mutta niitä todella on kaikkialla nykyään. Sen takia meillä lapset tarkistetaankin joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja  nurmikko  on pidettävä lyhyenä.


maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kesäkuulumisia ja kenkiä





 * Yhteistyössä Jollyroom
   
Pitkästä aikaa taas täällä ! Näin pitkä tauko ei ollut suunnitelmissani, mutta kuluneiden viikkojen aikana on vaan ollut aivan liian hektistä. Lapset sairastivat vuoronperään ensin flunssan ja sen jälkeen viikon välein kummallisen vatsataudin. Huolta on riittänyt mieheni isovanhemmista, joista kolme joutui sairaalaan samoihin aikoihin. Osa on vielä huonossa kunnossa, joten olemme halunneet viettää kaiken liikenevän ajan heidän kanssaan. On ollut pojan pelejä, harjoituksia, tytön harrastukset,  miehen kiire töiden parissa ja valmennuskuviot pojan joukkueessa, oman työn vaihtelevat vuorot ja pitkä lista kaikkea muuta. Usein tapahtumat ajoittuvat vielä niin, että samaan aikaan pitäisi olla kolmessa paikassa. Kiireiden keskellä kaikki ylimääräinen on saanut jäädä joten sen takia blogikin on jäänyt päivittämättä. Onneksi säät ovat suosineet ja auringosta saa niin paljon energiaa jaksamiseen.

 Saimme jo hyvää aikaa sitten kevättä ja kesää silmällä pitäen lähetyksen Jollyroomista. Kevät jäikin tänä vuonna poikkeuksellisen lyhyeksi, sillä koko toukokuun oli niin upeat säät. Hellekelejä riitti. Tytöt olivat valinneet Jollyroomin  Luca & Lola - mallistosta kesäksi kenkiä ja niitä on ahkerasti käytetty. Toukokuun lopussa vietettiin lasten kevätjuhlia päiväkodilla ja keskimmäin halusi laittaa omiin juhliinsa nämä kultaiset sandaalit. Sandaalit sujahtavat nopeasti jalkaan, sillä kiinnitys on tarralla soljen sijaan. Todella kätevät.




 
Neitiä kiehtoo kaikki kimaltava, joten en yllättynyt, kun hän valitsi nämä kultaisin yksityiskohdin varustetut tennarit. Nämä sandaalit  taas valikoitui pienimmälle. Ne saa helposti itse jalkaan, tukevat hyvin nilkkaa ja niillä on hyvä kävellä pidempääkin matkaa. Kesäkenkien lisäksi neidit ihastuivat näihin Petíte Chérien kevyttoppatakkeihin, joille ei onneksi vielä ole ollut käyttöä, mutta viimeistään syksyllä niitä tullaan käyttämään paljon. Lähdemme juhannuksena saaristoon, joten mieli tekisi pakata ne varalta mukaan, vaikka ennusteet povaavatkin lämmintä säätä tälle vuodelle. Toivottavasti ennusteet pitävät ja takit saavat odotella kylmiä säitä.

Takit ovat myynnissä todella hyvään hintaan Jollyroomissa, joten jos syksylle kaipaa lämmikettä niin suosittelen kurkkaamaan malliston.



  Saimme tytöille myös upeat sadeasut, mutta esittelen ne erikseen. Jään kesälomalle tämän viikon jälkeen, joten toivottavasti ennätän päivitellä blogia enemmän. Ihanan aurinkoista ja lämmintä maanantaita kaikille.