torstai 28. syyskuuta 2017

Perhekuvauksessa - HELIA PHOTOGRAPHY



     * Kuvat Helia Photography,  kuvaus saatu.
 
 Takaisin kesään ja perhekuvaukseen, jossa kävimme ihanalla Heliannalla. Heliannan luona kävimme  kuvauttamassa lapsia ensimmäisen kerran kuopuksen täyttäessä vuoden ja jo silloin päätin, että tänä kesänä Helianna saa ikuistaa koko perheemme ulkona. Tykkään todella paljon Heliannan rennosta ja harmonisesta tyylistä kuvissa. Kuvat ovat lapsista itselleni ne kaikkein rakkaimmat muistot ja vaikka kuvaan itsekin lapsia paljon, meistä on aivan liian vähän kuvia koko perheenä, puhumattakaan siitä, että ammattikuvaajan kuvissa on aina erityinen tunnelma ja ne saavat aikaan kylmiä väreitä. Nämä kuvat tulevat olemaan vielä joskus lapsillekin todella tärkeitä muistoja, vaikka kyllä he jo nyt tykkäävät muistella kuvien myötä aikaa taaksepäin.  Lapset kasvavat vauhdilla ja siksi pidän tärkeänä ikuistaa näitä hetkiä.

Heliannalla ja lapsillani synkkaa vielä niin älyttömän hyvin yhteen. Hän saa lapseni loistamaan kuvissa juuri sellaisina kuin he ovat. Ei tietoakaan jännityksestä, vaikka kuopus olikin tuolloin todella väsynyt. Luottavaisin mielin suuntasimme tutun kuvaajan luokse Lammassaareen kesäiltana, vaikka itse sää oli kaikkea muuta kuin mitä olin toivonut. Ei kuitenkaan satanut, se tärkeintä. Sateella kuvausta olisi jouduttu siirtämään.

 Helianna asuu nykyään perheineen Helsingissä ( JIPPII ), mikä tietysti teki tästä kuvauksesta vielä erityisemmän. Lammassaari ja sinne johtavat pitkospuut kuuluvat omiin lapsuudenmuistoihini vahvasti, joten perhekuvaus tutussa ympäristössä tuntuu tietysti entistä tärkeämmälle. Kuvista tuli niin mielettömiä ja tulee niin hyvä mieli niitä selailemalla. Poimin tähän muutamia omia suosikkejani. Helianna myös yllätti meidät antamalla tämän kuvauksen kiitoksena asiakkaista, jotka hänet oli löytänyt blogini kautta. Vieläkin pyörällä päästä ja samalla todella kiitollinen.

   Kaunis kiitos Helianna ja te ihanat lukijat, jotka innostuitte kuvauksesta vajaa pari vuotta sitten postaukseni myötä. Tämä perhekuvaus oli ensimmäinen, jossa kävimme, mutta jo nyt suunnittelen ensi kesälle / syksylle seuraavaa ja tietysti Heliannalle. Ensi syksynä esikoinen on jo koululainen ja tuntuu, vaikka poika taitojensa puolesta on jo koulukypsä, niin itseäni jännittää jo nyt valtavasti tuo muutos. Iso ja tärkeä hetki ikuistaa muistoiksi.



 


  

maanantai 25. syyskuuta 2017

Syksyinen kimppu







    Terveisiä Mallorcalta. Täällä on kotiuduttu eilen ja matkaväsymys painaa vielä vähän kaikilla. Lapset ovat tänään vapaalla ja käytiin kotiinpaluun kunniaksi hakemassa syksyinen kimppu kotiin. Siivoaminen ja pyykkihommat kaipasivat vähän inspiraatiota viikon lomailun jälkeen.
Kirjoittelen matkasta myöhemmin lisää, mutta täytyy nopeasti sanoa, että kaikki ne ennakkoluulot, joita itselläni Mallorcaa kohtaa on joskus ollut, ovat kaikonneet. Mieletön paikka lasten kanssa. Viikon reissu teki niin hyvää koko perheelle. Palailen paremmalla ajalla matkasta. Ihanaa iltaa !

lauantai 16. syyskuuta 2017

pikaiset moikat ja arvonnan voittaja






    Niinhän siinä kävi, että Habitare jäi tänä vuonna väliin. Harmittaa, mutta ensi vuonna aion ehdottomasti mennä. Koko päivä on mennyt tänään  niin vauhdilla. Kuopuksen kanssa piti käydä vielä päivystyksessä nyt illalla, mutta kohta ollaan koneessa ja matkalla lämpöön rentoutumaan.
Fabelab - arvonnan voittajakin on nyt selvillä.  Laura, paljon onnea. Olen juuri laittanut sähköpostia voittajalle. Palailen tänne taas loman jälkeen. Instaa saatan päivitellä jo matkalla.  Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille !


torstai 14. syyskuuta 2017

Tehokas kasvogeeli - MAYBEAUTY




 * Yhteistyössä MayBeauty


   Pitkästä aikaa kosmetiikkapostausta. Muistatte ehkä, kun aiemmin testailin MayBeautyn naamiota, jolla sai näppärästi mustapäät nypittyä pois. Kerroin silloin samalla ihastuneeni myös tähän Incredible Face Gel -kasvogeeliin. Tämä tuote puhdistaa ihohuokoset, mutta samalla myös kuorii tehokkaasti. Ehdottomasti löytänyt paikkansa suosikkituotteistani ja pyrin käyttämään tätä aina kun vain muistan. Ihoni pysyy niin paljon pehmeämpänä ja puhtaampana tämän tuotteen ansioista. Tuote hierotaan pyörivin liikkein iholle ja samalla kuollut solukko alkaa irtoamaan. Muutaman minuutin jälkeen kasvot huuhdellaan lämpimällä vedellä. Ensimmäisellä kerralla vähän jopa järkytyin, miten paljon sitä kuollutta solukkoa irtoaa, mutta ainakin tulos on heti nähtävissä. Toimii ! Oma ihoni hieman punoittaa alkuun, mutta tasoittuu nopeastiä ja mitä useammin geeliä käyttää, sitä vähemmän kuollutta solukkoa ehtii muodostua. Geelin jälkeen viimeistelen kasvot aina kasvovedellä, jotta saan viimeisetkin rippeet irronneesta solukosta irti.

  Maybeautyn yksittäispakatut tuotteet olen todennut käteviksi etenkin matkustaessa ja siksi olen pakannut muutaman geelin matkalle taas mukaan. Ihokin ruskettuu paremmin, kun kuollut solukko on poissa. Kylmenevä vuodenaika alkaa taas vaikuttamaan ihoni kuivuuteen, joten tällä tuotteella saa sen kuivuneen pintasolukon poistettua ja meikkikin levittyy kauniimmin. Tarkoitukseni oli kuvata tuote ihan käytössä, jotta näkisitte eron, mutta googlettamalla  löydätte blogisiskojen kokeiluja samasta tuotteesta.

Ihana tuote on myös tuo Pore Mask - naamio, jolla ihohuokoset pienenee. Uutena tuotteena kokeilussani on MayLash - ripsiseerumi, joka lupaa tuuheammat ja pidemmät ripset 4-8 vkossa. Itselläni on ripsipidennykset helpottamassa arkea, mutta tätä tuotetta voi käyttää myös niiden kanssa. Yllätyin positiivisesti, sillä vielä en ole valmis luopumaan pidennyksistä.
Pidennykset kuluttavat kuitenkin omia ripsiä, joten mielenkiinnolla testaan vahvistuuko omat ripset tämän avulla.


Sain teille lukijoille alennuskoodin hangel , jolla saatte - 30 % alennuksen MayBeautyn verkkokaupassa ja alennus koskee tosiaan kaikkia tuotteita. Verkkokauppaan pääsette myös tästä.

 




maanantai 11. syyskuuta 2017

ARVONNAN VOITTAJA






 Täällä alkaa olla matkakuume koko perheellä. Lapset ovat niin ihanan tohkeissaan matkasta.
Olen aloittanut pakkaamisen, sillä loppuvkosta on tulossa taas super kiireinen. Tälle viikolle osuu myös Habitare, mutta luulen, että joudun jättämään sen väliin matkakiireiden takia. Harmittaa kyllä niin paljon, sillä tänä vuonna sinne olisin erityisesti halunnut. Mikäli saan pakkailut ja kaiken muun hoidettua niin yritän edes piipahtaa. Oletteko te menossa ?

Nukkearvonnan voittaja on nyt arvottu, ja voittaja on Helmi, kommentilla "  Mikä ihanuus ! Antaisin tämän ehdottomasti omalle tyttärelleni, joka täyttää pian  6 vuotta ! Laitatko " Helmi " sähköpostilla tietosi, niin saadaan nukke matkaan :)

Kiitos kaikille osallistujille ja tosiaan torstaihin saakka aikaa osallistua toiseen ihanaan arvontaan.