Kesälomalla kävimme perhekuvauksessa Heliannalla. Malttamattomana odotan kuvia. Kuvaus toteutettiin ulkona ja olin mielessäni tietysti toivonut kaunista auringonlaskua. Kyseinen ilta oli kaikkea muuta, eli todella pilvinen, kylmä ja sateen mahdollisuus oli koko ajan suuri, mutta olen aivan varma, että Helianna on jälleen onnistunut taltioimaan meille ihania muistoja säästä huolimatta. Tytöillä oli kuvauksessa päällään nämä asut. Kaksi suloista hattarapilveä sifonkihameineen olivat ainakin niin suloinen näky pilvisestä säästä huolimatta. Ihan jokainen vastaantulija kommentoi tyttöjen asuja hymyssä suin. Siskokset ovat viime aikoina olleet yhä useammin puettuna samalaisiin asuihin, sillä samanlaisissa vaatteissa ei ainakaan tarvitse tapella vaatteista, kaikesta muusta sitten kyllä :) Tyttöjen ihanat asut on saatu Nona K:sta. Dolly by Le Petit Tom:n valkoiset sifonkihameet ovat sellaisenaan aika juhlavat, mutta Noa Noa:n hempeän vaaleansininen paita tekee asusta paljon rennomman. Nona K:n valikoima on muutenkin kyllä niin täydellinen pikkuprinsessoille ja prinsseille. Suosittelen piipahtamaan Nona K:n hurmaavassa kivijalkaliikkeessä Töölössa, mutta nyt on mahdollisuus tehdä ostoksia nettikaupassa ilmaisilla postareilla koodilla whitefeather 15.8. asti.
torstai 3. elokuuta 2017
Kaksi hattarapilveä ja ilmaiset postarit Nona K:lle
Kesälomalla kävimme perhekuvauksessa Heliannalla. Malttamattomana odotan kuvia. Kuvaus toteutettiin ulkona ja olin mielessäni tietysti toivonut kaunista auringonlaskua. Kyseinen ilta oli kaikkea muuta, eli todella pilvinen, kylmä ja sateen mahdollisuus oli koko ajan suuri, mutta olen aivan varma, että Helianna on jälleen onnistunut taltioimaan meille ihania muistoja säästä huolimatta. Tytöillä oli kuvauksessa päällään nämä asut. Kaksi suloista hattarapilveä sifonkihameineen olivat ainakin niin suloinen näky pilvisestä säästä huolimatta. Ihan jokainen vastaantulija kommentoi tyttöjen asuja hymyssä suin. Siskokset ovat viime aikoina olleet yhä useammin puettuna samalaisiin asuihin, sillä samanlaisissa vaatteissa ei ainakaan tarvitse tapella vaatteista, kaikesta muusta sitten kyllä :) Tyttöjen ihanat asut on saatu Nona K:sta. Dolly by Le Petit Tom:n valkoiset sifonkihameet ovat sellaisenaan aika juhlavat, mutta Noa Noa:n hempeän vaaleansininen paita tekee asusta paljon rennomman. Nona K:n valikoima on muutenkin kyllä niin täydellinen pikkuprinsessoille ja prinsseille. Suosittelen piipahtamaan Nona K:n hurmaavassa kivijalkaliikkeessä Töölössa, mutta nyt on mahdollisuus tehdä ostoksia nettikaupassa ilmaisilla postareilla koodilla whitefeather 15.8. asti.
tiistai 1. elokuuta 2017
Bestå - kaapiston marmoritaso & ihanaa kesäistä tuoksua
Hei pitkästä aikaa. Päivät ovat menneet taas niin vauhdilla ettei ylimääräistä aikaa ole ollut. Palasin viime viikolla takaisin töihin ja lapset olivat melkein viikon anopin kanssa sen takia reissussa. Toki olisi ollut mahdollista laittaa lapset varapäiväkotiin, mutta halusimme suoda lapsille kuukauden mittaisen kesäloman putkeen, vaikka ikävä olikin valtava. Meillä on onneksi koko perheen kesken vielä syyskuussa lomaviikko ja silloin lähdemme etelään rentoutumaan. Itselläni on jo kovin syksyinen olo säiden takia, joten toivottavasti aurinko lämmittää meitä tuon viikon ajan. Ehdimme viime viikolla muutamille treffeille mieheni kanssa kahdestaan ja kävimme testaamassa Oulunkylän aidon napolilaisen pizzeria Capperin. Täytyy hehkuttaa paikkaa täällä, sillä pizzat todella olivat hyviä. Raaka-aineet tuodaan kaikki Napolin alueelta. Napolilainen pizza on pehmeä reunojaan myöten ja sitä paistetaan 460 asteessa upeassa kuparisessa uunissa minuutin ajan. Ennen paistamista taikina on saanut kohota huimat 48h. Viereisissä pöydissä kehuttiin myös jälkkäripizzaa, mutta ehkä seuraavalla kerralla jaksamme testata senkin. Paikka on todella suosittu ja sinne kannattaakin varata pöytä etukäteen. En juurikaan enää juo limuja, mutta pizzan kanssa sellainen on aina saatava ja tykkäsin todella paljon paikan italialaisesta luomulimusta.
Lasten ollessa poissa saimme myös kotona projekteja eteenpäin. Mies erityisesti ahkeroi iltaisin ja mm. terassin " sohva " on vihdoin valmis, siitä kuvia myöhemmin. Itselläni on ikuisuuden ollut projektina makuuhuoneemme ja nyt sain taas hiukan tilaa valmiimmaksi. Tuo Ikean Bestå- kaapisto ostettiin aikoinaan edelliseen kotiimme ja teimme massiivitammesta tason siihen päälle. Olen jo pidemmän ajan tuskaillut käsitelläänkö taso vaaleammaksi, mutta toisaalta taas kaipasin pelkistetympää ilmettä. Olin jo vähän haaveillut marmorisesta tasosta ja kuin tilauksesta Ikea oli ratkaisu ongelmaan. Ikean uutuus taso ei tietysti ole marmoria ja vaikka inhoan kaikkia jäljitelmiä, niin täytyy sanoa, että tämä on todella kaunis budjettiversio " marmoritasosta ". Nähtyäni tason ensimmäisen kerran siitä muodostui heti " pakko saada " ja onneksi mieheni hyväksyi ideani. Taso on vain sentin paksuinen ja pinta kauniin mattamainen. Tason vaihtamisen myötä päätin vaihtaa uudet ovetkin, sillä useamman vuoden vanhat ovet olivat vähän kellastuneet ja saaneet lasten myötä osumaakin. Vielä pitäisi säätää ovien saranat vain kohdilleen, jotta ovet ovat linjassa. Olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Miten paljon raikkaampi ilme. Mitä te tykkäätte muutoksesta ? Vanhaa tasoa voi kurkistaa täältä. Tammitaso on meillä nyt ylimääräisenä ja pitäisi laittaa se vaan myyntiin.
Uutta on myös tasolla oleva Dear Home:n Magnolia & Tuberose huonetuoksu. Rakastan yli kaiken laadukkaita huonetuoksuja siinä missä leikkokukkiakin. Ne luovat sisustukseen viimeisen silauksen. Dear Home on ystäväni tuotemerkki ja sain häneltä testattavakseni mm. tämän uutuus huonetuoksun. Voi taivas miten hurmaava tuoksu. Säät eivät ole olleet niin kesäiset, mutta kesäntuoksun saa kotiin hetkessä tällä tuoksulla. Todella luonnollinen ja lempeän kukkainen. Tuotteet valmistetaan Italiassa käsityönä ja niissä käytetään aitoja aromeja. Hurmaavan tuoksun lisäksi tuoksun kaunis skandinaavinen pakkaus on mieleeni. Vaalea puu, ah ! Näihin tuoksuihin jää vaan pahasti koukkuun :) Sain samalla myös silitysvettä ja sen inspiroimana ajattelinkin lähiaikoina herätellä vanhan tapani ajalta ennen lapsia. Silitin aina lakanat, kun mankelia ei ollut. Silitetty tai mankeloitu lakana nimittäin kerää vähemmän pölyä ja toki siihen liittyy se arjen ylellisyys ja se miten paljon vähemmän tilaa silitetyt lakanat kaapissa vievät. Mukavaa viikkoa. Yritän päivitellä blogia taas enemmän.
tiistai 18. heinäkuuta 2017
Hurmaavat pionit ja arvonnan voittajat
Niin mieletön viikonloppu oli säiden puolesta ja muutenkin, kun miehellä alkoi loma. Lauantaina kävimme poimimassa koko perheen voimin mansikoita pellolta, mutta homma jäi vähän kesken sillä lapset väsähtivät kuumuudessa. Noin 7kg saatiin kuitenkin kerättyä, mutta melkein triplamäärä tarvitaan, jotta selvitään edes marraskuulle asti. Toivottavasti ennätetään tässä tehdä vielä uusi keikka tai sitten ostetaan kaupasta valmiiksi poimittuja. Helpommalla pääsee niin, vaikka itsepoiminnassa on se oma fiiliksensä. Sunnuntaina vietin omaa aikaa ystävien kanssa keskustassa. Kävimme testaamassa kehutun napolilaisen pizzerian Via Tribunalin. Kuola valuen katsoin ystävieni pizzoja, sillä itselleni oli pieni pettymys kun paikasta ei saanut pizzaa gluteenittomana, mutta tietysti oma vikani kun en selvittänyt asiaa etukäteen. Mieheni on kehunut paljon Oulunkylässä sijaitsevan Capperin pizzoja ja meillä onkin suunnitelmissa mennä sinne vielä nyt kesän aikana yhdessä treffeille ( sieltä saa gluteenittomana, jippii !! ). Oletteko testanneet paikan ?
Plastexin kastelukannut on vihdoin arvottu, anteeksi viivästyminen. Onni suosi tällä kertaa :
" Täti Ruskea ", " Teija Hämäläinen " ja " TiinaS " . Onnea voittajille ja kiitos osallistumisesta.
Osalla olikin sähköpostiosoitteet, mutta " Täti Ruskea ", laittaisitko vielä sähköpostilla tietosi, niin saadaan kannut matkaan . Kaunis kiitos.
Heinäkuun loppu häämöttää, mutta pionit ne vielä kukkivat. Omalla pihalla on vielä yksi valkoinen nupullaan, mutta nämä vaaleanpunaiset leikkaisin mummoni pihalta perjantaina. Tätä lajiketta haluan omalle pihallekin, joten täytyy syksyllä käydä kaivamassa mummon kukkapenkkejä. Käytiin muuten samalla reissulla Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä. Olen itse siellä lapsena käynyt kummini kanssa ja tykkäsin niin paljon. Hassua miten tarkasti muistin vielä osan näyttelystä, vaikka olen ollut pieni siellä käydessäni. Upeita vanhoja junia, mm. Venäjän keisareiden juna. Omat lapset tykkäsivät myös kovasti ja teki näyttely vaikutuksen myös mieheeni. Suosittelen piipahtamaan siellä. Alle 7v. lapset ovat ilmaisia ja aikuisen lippu maksaa 9€.
Kohta viedään pienin hoitoon ja vietetään vähän laatuaikaa kahden vanhemman kanssa. Ihanaa tiistaita !
tiistai 11. heinäkuuta 2017
Termospullokin voi olla kaunis
Hei ihanat. Vielä tänään on aikaa osallistua kastelukannujen arvontaan. Tässä on jo reilu viikko lomailtu lasten kanssa. Säät ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta olemme nauttineet täysillä aina erityisesti niistä hetkistä ulkona, kun aurinko paistaa. On nähty ystäviä ja käyty mm.Linnanmäellä ja Porvoossa. Loma tuntuu lomalta, kun ei ole kiire mihinkään. Lomaperinteisiimme on aina kuuluneet brunssityyliset aamiaiset omalla pihalla, toivottavasti mieheni aloittaessa loman ehdimme sellaisestakin vielä nauttia säiden puolesta. Löysin muuten nougastista hiljattain aivan ihanan termospullon, joka on ollut jo kovassa käytössä. Ihan loistava synttärijuhlissa, sillä helpottaa huomattavasti järjestelyjä kun saa jo valmiiksi termarin täyteen kahvia. Termari on niin kaunis, että olen tykännyt pitää sitä esillä keittiössä muutenkin. Samaa oli saatavana myös mustana, mutta päädyin kahdesta kauniista tähän vaaleanharmaaseen. Mukavaa tiistaita kaikille !
perjantai 7. heinäkuuta 2017
kasteluhommia ja arvonta
* Yhteistyössä Plastex
Tänä kesänä kukat ovat kukkineet kaikki tavallista myöhemmin kolean kevään takia. Naapurin aidan välistä työntyvä juhannusruusu oli kauneimmillaan kerrankin oikeaan aikaan puhumattakaan miten upeita mm. naapuruston alppiruusut olivat tänä vuonna. Siirsimme viime vuonna pionit terassin laajenemisen takia toiseen kohtaan vähän väärään aikaan keskellä kesää ja jännitin suuttuvatko ne siirrosta. Onneksi eivät. Tällä hetkellä nuput ovat auenneet ja ovat upeassa kukassa ja niiden tuoksu suorastaan huumaava. Nautin niin niiden kauneudesta ja olemme tyttöjen kanssa joka päivä seuranneet niiden kasvua. Tällä hetkellä pionit ovat ainoita maahan istutettuja kukkia pihassamme. Mahdollisessa seuraavassa kodissamme kukkia on varmasti enemmän. Olen päättänyt, kun joskus täältä muutamme, otan pionit mukaani. Pionien lisäksi meillä on pihassa istutuslaatikot, joihin lapset ovat istuttaneet yrttejä ja salaattia. Jokaisella on myös oma mansikka. Istutuslaatikoiden ja muiden terassilla olevien kasvien kastelu hoituu helposti tällä Plastexin tyylikkäällä kierrätysmuovista valmistetulla mustalla EKO- puutarhakannulla. Pihamme on niin suojaisa ja kun siihen aurinko paistaa, niin kukkia saa kastella useamman kerran päivässä tai helposti nuukahtavat. Irrotettava suppilo sihdillä kaatonokan päässä jakaa veden kevyeksi sateenomaiseksi suihkuksi, joka ei vahingoita herkempiäkään kukkia tai taimia. Kannu on valmistettu Suomessa ja se on todella kevyt. Kuusivuotiamme jaksaa hyvin kastella istutukset sillä. Perinteinen kastelukannu mustana sopii kuin nakutettu mustan puutarhaletkumme kaveriksi. Kyllä kelpaa kastella pihaa.
Nyt kolmella teistä on mahdollisuus voittaa samanlainen EKO- kastelukannu kotiin tai mökille.
Osallistua voit kommentoimalla. Arvonta päättyy tiistaina 11.7. ONNEA !
Aurinkoista viikonloppua, jos se kesä tästä vihdoin alkaa...