Vuosi on vaihtunut joten oikein hyvää uutta vuotta kaikille. Täällä saatiin eilen juhlittua parivuotiaan neidin synttäreitä, vaikka yhä edelleen olen kipeä. Jaksoin kuitenkin järjestää juhlat. Sankarikin on vielä räkäinen, mutta koko ajan parempaan suuntaan onneksi, mutta todella sitkeässä on tauti. Juhlat sujuivat hyvin, vaikkakin meillä oli täällä todella tiivis tunnelma. Juhlien alkaessa kaikki oli vielä totaalisen keskenkin, mutta sitä se lapsiperheessä usein on tai ainakin meillä. Ei onneksi vakavaa, mutta huvittaa miten sitä aina tulee niin kiire. Toivottavasti seuraava asuntomme mahdollistaa juhlien järjestämisen paremmin, sillä sillit purkissa fiilis on itselleni vähän ahdistava. Tulevana lauantaina meillä on vielä toiset juhlat, joihin tulee vielä kolme ystäväperhettämme kylään. Helmikuussa sitten keskimmäisen syntymäpäivät, joten juhlia meillä tiedossa aina kevääseen asti. Tänään alkoi kuopuksella päiväkotikin, mutta siitä lisää myöhemmin. Ihanaa iltaa kaikille !
maanantai 2. tammikuuta 2017
Synttäritunnelmia
Vuosi on vaihtunut joten oikein hyvää uutta vuotta kaikille. Täällä saatiin eilen juhlittua parivuotiaan neidin synttäreitä, vaikka yhä edelleen olen kipeä. Jaksoin kuitenkin järjestää juhlat. Sankarikin on vielä räkäinen, mutta koko ajan parempaan suuntaan onneksi, mutta todella sitkeässä on tauti. Juhlat sujuivat hyvin, vaikkakin meillä oli täällä todella tiivis tunnelma. Juhlien alkaessa kaikki oli vielä totaalisen keskenkin, mutta sitä se lapsiperheessä usein on tai ainakin meillä. Ei onneksi vakavaa, mutta huvittaa miten sitä aina tulee niin kiire. Toivottavasti seuraava asuntomme mahdollistaa juhlien järjestämisen paremmin, sillä sillit purkissa fiilis on itselleni vähän ahdistava. Tulevana lauantaina meillä on vielä toiset juhlat, joihin tulee vielä kolme ystäväperhettämme kylään. Helmikuussa sitten keskimmäisen syntymäpäivät, joten juhlia meillä tiedossa aina kevääseen asti. Tänään alkoi kuopuksella päiväkotikin, mutta siitä lisää myöhemmin. Ihanaa iltaa kaikille !
maanantai 26. joulukuuta 2016
Pieni sankari & kuulumisia
Pahoittelen blogihiljaisuuttani, mutta olen ollut todella kipeä viikon ajan. Perheeseen iski järkyttävä flunssa, joka kaatoi minut ja lapset kaikki peräkanaa. Itselläni tauti on ollut vain pirun sinnikäs. On harvoissa ne kerrat, kun minulle nousee kuume, mutta nyt kolme päivää kuume sahasi ees taas ja lähinnä vain nukuin ne päivät. Lihassärky oli myös järkyttävä ! Onni, että mies sattui olemaan isävapailla viime viikon, sillä en olisi mitenkään selvinnyt yksin lasten kanssa siinä kunnossa. Onneksi olin hankkinut lahjat hyvissä ajoin, sillä kaikki muut jouluvalmistelut jäi meillä aivan tekemättä. Kuopuksen syntymäpäiviä oli viikolla siirrettävä eteenpäin, kun tuntui ettei olo itselläni tuntunut kohenevan ja onneksi siirrettiin, sillä en vieläkään ole kunnossa. Aattoaamuna oli jo pakko mennä lääkäriin, kun tuntui ettei henki enää kulje, kun keuhkot olivat niin täynnä limaa. Olin aivan varma, että olemme sairastuneet influenssaan, mutta onneksi ei. Tätä samaa tautia on nyt kuulemma todella paljon liikkeellä ja sama pöpö on kaatanut useita lasten tarhakavereitakin. Sain lääkkeitä, joiden avulla olo on vähän jo parempi, mutta taas viime yönä meinasin tukehtua yskään. Ihan kamala tunne ! Tänään juhlimme kuitenkin kaksivuotiasta sankaria oman perheen kesken ja syntymäpäivät pidetään sitten ensi viikonloppuna. Nyt yritän vain saada itseni nopeasti kuntoon.
Miten teillä on mennyt joulu ?
perjantai 16. joulukuuta 2016
Ripaus joulunpunaista
Kahdeksan yötä jouluun ja sen kunniaksi uskalsin vihdoin ottaa käyttöön nougatista ostamani Skandinavisk Jul - kynttilän. Olen hulluna tuoksukynttilöihin, etenkin juuri näihin. Tuoksuvat niin mielettömän hyvälle ja tämä punainen tietysti joululle. Esteetikkona en voinut vastustaa näitä kauniita tulitikkuja, jotka nekin nougatin valikoimaa. Niitä pitää mielellään esillä huomioiden tietysti sen, ettei lapset vaan pääse niihin käsiksi. Meillä on miehen kanssa pitkästä aikaa lapsivapaata nyt viikonloppuna ja ensi viikolla mies pitääkin isävapaata vielä ennen kun kuopus täyttää sen kaksi vuotta. Hyvillä mielin siis kohti joulua. Ihanaa viikonloppua kaikille.
torstai 15. joulukuuta 2016
Joulukortti 2016
Hyvää joulua , tämän vuoden 2016 joulukorttimme näyttää tältä. Aikaisemmat kortit löytyvät 2015 , 2014 , 2013 ja 2012 . Pidän visusti kiinni siitä, että teen kortit aina itse, vaikka pikakorteiksi niiden tekeminen on lasten myötä kyllä mennyt. Itsetehty on kuitenkin aina itsetehty. Nyt meinaa tulla meillä hoppu, sillä lapsilla on päiväkodilla viiden aikaan tapahtuma ja nukahdimme kaikki päiväunille ja lähden sieltä vielä mammakavereiden kanssa syömään. Mukavaa iltaa !
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Joulukalenterin yllätyksiä
* Nailmatic kynsilakat & Rollette kiillot saatu Big Small Company
Tätä ajankulua ei voi käsittää. Tänään oli viimeinen päivä jättää joulukortit, jos halusi postittaa ne vähän edullisemmin ja ensi viikolla on jo joulu. Muutama kortti vielä uupui aamulla ja tyypillisesti osa osoitteistakin oli kadoksissa, mutta sain kaikki onneksi vietyä ajallaan. Päivällä kävimme kuopuksen kanssa keskustassa hoitamassa asioita ja nyt illalla koko perheen voimin ostamassa lahjoja huostaanotetuille lapsille. Meillä on nyt jo usemman vuoden ajan ollut tapana muistaa lapsia tai nuoria, joilla ei asiat ole niin hyvin ja liikutuin, kun poikani viime viikolla itse kysyi, koska taas hankimme vähävaraisille lapsille lahjoja. Miten hyvä mieli voikaan tulla tuntemattomien auttamisesta koko perheelle. Ihan parasta !
Tarkoituksena oli kuvata tänne hyvissä ajoin tyttöjen joulukalenterit, mutta sekin sitten kiireessä jäi. Useana iltana olen unohtanut täyttää koko luukut, joten ensi vuonna voi olla järkevämpää hankkia valmiit kalenterit. Tässä kuitenkin yllätyksiä, joita neiti on tähän mennessä saanut. Hän toivoi joululahjaksi lastenmeikkejä, joten sain ajatuksen, että mm. nämä Nailmatic kids lakat ja uudet hedelmäiset luonnolliset Rollette -huulikiillot sopivat mainiosti kalenterin täytteeksi. Uudet Nailmaticin huulikiillot ovat värittömiä ja tuoksuvat ihanalle. Roll-on pakkaus on turvallinen ja hauska. Muistan yhä omat ensimmäiset huulikiiltoni, joissa oli samanlainen roll-on. Huulikiillon aprikoosinsiemenöljystä valmistettu taikakoostumus sisältää myös e-vitamiinia sekä omega 6 ja 9-rasvahappoja. Tällä tuotteella saa pehmeät ja hoidetut huulet ( ja siksi yksi huulikiilto on eksynyt myös omaan meikkipussiin ). Keskimmäisellä on tapana kylmällä säällä nuolla huuliaan ja huulet tietysti rohtuu. Tämä kiilto on auttanut pitämään huulet nyt paljon paremmassa kunnossa ja tuotteen ainesosista 97% on luonnollista alkuperää. Tuotteita myy ainakin Ombrellino.
Pet Shopit on kierrätysleluja mieheni siskolta, pinnit ja pampulat olen tilannut Miralta .
Onko teillä valmiit kalenterit vai itsetehdyt ?
