keskiviikko 30. marraskuuta 2016
Yksi yö joulukuuhun
Yksi yö joulukuuhun ja tyttöjen joulukalenterit on vielä aivan kesken. Tätä ajankulua, sillä olen aloittanut nekin hyvissä ajoin, mutta nykyään kaikki vaan tuntuu jäävän kesken, sillä aika on vaan niin kortilla. Joulukorttien tekemisen olin ennättänyt aloittaa myös, mutta kuopus päättikin jättää omat puumerkkinsä korttien kuviin, joten tänä vuonna kortteja lähetetään aiempaa vähemmän hahah. Helpotusta urakkaan tietysti sekin. Kiire näkyy myös ikävästi villakoirina nurkissa, joten nappasin Stockmannin alakerrasta kauniin kimpun inspiroimaan vähän myöhäisen illan tulevaa siivousurakkaa. Kuvissa ruusujen sävy vähän vääristyy vaaleanpunaiseksi, mutta sävy on oikeasti lila. Niin ihania ja kimpusta tuli jälleen niin toiveideni mukainen. Mummollani on tänään syntymäpäivä, joten kohta suuntaamme sinne. Ihanaa iltaa kaikille !
lauantai 26. marraskuuta 2016
Blackweek huipentuu
" Tulemme pimeimmästä osasta galaksia ja kaupungin laidoilta. Olemme ne neljä superkonnaa, jotka on ottanut haltuunsa Jollyroomin toimiston aiheuttaaksemme hämmennystä. Viikon aikana ainoa tehtävämme on laskea Jollyroomin hintoja. Olemme Team Blackweek ja mitkään hinnat eivät ole turvassa !!
Olemme yhdessä valinneet Blackweekin lempituotteet. Käy tekemässä löytöjä, olemme paikalla koko viikonlopun varmistamassa, että hinnat pysyvät alhaalla ! Kiirehdi ! "
Pinepeak lumipotkulauta
Alice & Fox Leikkiteltta Tipi
Riehakkain terveisin,
Darth Vader, Jokern, Harley Quinn ja Cruealla De Vil
torstai 24. marraskuuta 2016
Herkullista luonnonkosmetiikkaa
* Tuotteet saatu Sugar Helsinki
Luonnonmukainen Organic Shop on saapunut Suomeen ja sain muutamia sarjan tuotteita testattavakseni. Luonnolliset tuotteet on valmistettu Virossa ja ne sopivat jokapäiväiseen käyttöön ihon- ja hiustenhoidossa. Luonnonmukaisia öljyjä ja uutteita sisältävät kasvo-, vartalo-, käsi- ja jalkavoiteet, kuorinnat,suihkugeelit sekä hiustuotteet tuovat mehukkaan tuoksuvaa luksusta arkeen. Tuotteet eivät sisällä synteettisiä säilöntäaineita, hajusteita, silikoneja, väriaineita tai polyeteenia. Pelkistetyt pakkaukset ovat kaikki kierrätettäviä. Organic Shopin tuotteissa yhdistyvät yksinkertaisuus, puhtaus sekä luonnollisuus. Hinta-laatusuhde näissä tuotteissa on todella hyvä, sillä hinnat ovat 3,50€ - 9,80€ välillä. Organic Shopin tuotteita on saatavilla : Sokokset, Emotion & Stockmann.
Kun ensimmäisen kerran avasin purkit, tuotteiden tuoksu valloitti kaikki aistini. Kaikki tuotteet tuoksuvat niin luonnolliselle, mutta samalla todella täyteläiselle ja herkulliselle. Niin hyvälle, että olen jäänyt aivan koukkuun näihin. Tuotteiden koostumus on myös todella miellyttävä. Vadelma & sokeri kuorinta kuorii tehokkaasti ja jättää ihon sametinpehmeäksi. Mansikka & maito vartalo mousse kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja viikuna hiusnaamio kirkastaa hiuksia samalla jättäen niihin ihanan tuoksun. Minttu-Sitruunaruoho suihkusaippua on todella raikas ja virkistävä. Se herättää nyt kaamoksen aikaan kaikki aistit raikkaudellaan. Minttu jalkavoide pehmentää jalkoja ja samalla virkistää. Sarja on paljon laajempi, kuin nämä saamani tuotteet ja ensitöikseni aion mennä nuuhkimaan muitakin sarjan tuotteita kunhan ennätän taas keskustaan. Ihan loistavia lahjaideoita jouluksi nämäkin !
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Something black is coming...
KäääääK ... mitä kummaa postilaatikosta löytyikään tällä viikolla. Todella salaperäistä, mutta vaikuttaa vahvasti sille, että jotain hurjaa tapahtuu Jollyroomissa ensi viikolla...
Talven must have - tuotteet ihon hoitoon
Mia Höydön luonnonkosmetiikkatuotteet ovat jääneet pysyvästi käyttööni. Ne sopivat pintakuivalle iholleni niin täydellisesti ja lisäksi purkit ovat niin kauniita. Olen malttamattomana odotellut milloin ihanaan sarjaan saadaan taas täydennystä ja nyt uutuustuotteita on kaksi : SIEVÄ ja HELMI. Sain molemmat Mialta testattavakseni ja olen todella ihastunut näihin molempiin. Sievä on ihon kosteustasapainoa suojeleva laadukas, hellävarainen ja tehokas puhdistusvoide. Koostumukseltaan se on ihanan kermainen ja siksi sopii hyvin pintakuivalle iholleni etenkin näin talviaikaan. Se puhdistaa ihon tehokkaasti meikistä ja liasta jättäen ihon samalla kosteutetun pehmeäksi. Silmämeikki puhdistuu tällä samalla tuotteella myös näppärästi. Tykkään itse käyttää kasvojen puhdistuksessa aina konjakkisientä, jolloin puhdistus on vielä tehokkaampaa ja todella hellävaraista. Oletteko muuten kokeilleet konjakkisientä ihon puhdistukseen ?
Kasvonaamioiden suurkuluttajana tämä kasvonaamio on todellinen HELMI. Helmi on ihoa heleyttävä ja elvyttävä kuorintanaamo ja todellinen tehohoito kaikille ihotyypeille. Se parantaa ihon kosteustasapainoa ja tehostaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa ihossa. Silottaa tehokkaasti ihoa ja parantaa sen kestävyyttä kylmää vastaan. Se myös syväpuhdistaa ja imee itseensä epäpuhtaudet. Todellinen kauneusnaamio !
Naamiota voi käyttää kolmella eri tavalla :
- Tehokkaasti ihoa uudistava ja kirkastava hoito : Tuote levitetään puhtaalle iholle ja annetaan vaikuttaa 10min. Naamio kostutetaan vedellä ja huuhdellaan pyörivin liikkein jojoba-helmien kuoriessa ihoa
- Hellävarainen ihoa uudistava hoito : Tuote levitetään puhtaalle iholle ja annetaan vaikuttaa 10min. Naamio kostutetaan vedellä ja huhdellaan iho ilman mekaanista kuorintaa, jolloin naamio on erityisen hellävarainen.
- Pikakaunistaja : Tuote levitetään puhtaalle kostealle iholle ja huhdellaan pyörivin liikkein jojoba- helmien kuoriessa ihoa.
Pakkanen, kuiva sisäilma sekä lämpötilojen voimakkaat vaihtelut kuivattavat eniten ihoani talvisin joten kosteuttava ihonhoito on todella tärkeää. Nämä kaksi tuotetta ovat talvikaudelle ihan must have - tuotteet. Näiden tuotteiden jälkeen iho tuntuu jotenkin valmiiksi niin kostealle, että tuntuu kun olisi jo valmiiksi laittanut kosteusvoiteen kasvoille.
Ps. Lisäkosteutusta talveen saa muuten Mia Höydön LEMPEÄ UNI - öljyseerumilla. Itse sekoitan mutaman tipan aamuin illoin SÄIHKE- kasvoveteen. Kasvoveden erityinen kosteuttavuus yhdistettynä öljyn sisältämiin rasvoihin ja vitamiineihin tuo iholle kaiken tarpeellisen kevyesti.



