sunnuntai 14. elokuuta 2016
Pizza Margherita
Tuntuu, että tämä kesä meni niin vauhdilla ohitse. Paljon on onneksi saatu aikaan ja näillä sateilla kotia laittaakin mielellään. Viime kesänä hehkutin teille grillipizzaa, jota teimme silloin useamman kerran. Koko kesänä sitäkään ei ole ennättänyt, mutta tänään vihdoin pizzakivi kaivettiin esille ja esillä se saa nyt pysyäkin. Voi sitä lasten riemua ja miten monta palaa upposikaan pieniin vatsoihin, vähän liikaakin. Grillipizza itsetehtynä on vaan niin hyvää eikä edes niin epäterveellistä. Tällä kertaa tein oman pizzani valmiiseen Moilasen gluteenittomaan pohjaan, jotka muuten on hyviä. Muuten taikina tomaattikastiketta myöten tehtiin Vappu Pimiän loistavalla ohjeella. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pizza margherita on suosikkini. Niin mehukas ja vaikka Cokista en juurikaan juo, niin nyt oli sitäkin pakko saada. Huomenna meillä alkaakin uusi arki, kun kaksi kolmesta aloittaa päiväkodissa. Jännää ! Palailen paremmalla ajalla. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille !
perjantai 12. elokuuta 2016
HEI BARISTAT
Maidon terveellisyydestä kiistellään jatkuvasti. Oma mielipiteeni on se, että ilmankin selviää ja omalle elimistölleni se ei esimerkiksi sovi yhtään. Uskon itse prosessoidun rasvattoman maidon olevan yksi iso tekijä vatsaongelmiini gluteenin ja sokerin lisäksi. Rasvatonta maitoa meillä ei enää käytetä ja lapset saavat luomu kevytmaitoa, mutta reippaasti alle päivittäisen suositusmäärän. Meillä vesi toimii janojuomana. Pidämme kuitenkin huolen, että lapset saavat tarpeeksi kalsiumia mm. hapanmaitotuotteista, juustosta jne. Etelä-Euroopassa maitoa käytetään lähinnä kahvissa ja oma lattenikaan ei ole ollut mitään ilman vaahtoa. Sopivaa maidon korvaajaa ei vain ole ennen tullut kohdalle. Hiljattain silmiini kuitenkin osui lähikaupassamme tämä visuaalisestikin todella kaunis ruotsalainen OATLY iKAFFEn kaurajuoma. Kauramaitoa, mantelimaitoa jne. olen kyllä testannut ennenkin, mutta ongelmana niissä on ollut se, ettei ne vaahtoa toivotulla tavalla. Tämä tuote vaahtoaa ja vielä maistuukin hyvälle. Olen löytänyt vihdoin loistavan vaihtoehdon kahvin lisukkeeksi.
torstai 11. elokuuta 2016
Kurkistus terassille
Terassiprojekti oli paljon työläämpi, kuin mieheni osasi etukäteen ajatella, mutta lopputulos on täydellinen ja kaikki kuluneet työtunnit olivat sen arvoista. Pihamme näyttää nyt paljon suuremmalta, kuin mitä se todellisuudessa on ja samalla pihaa saa nyt hyödynnettyä paljon paremmin. Terassin sisustaminen on vielä vaiheessa ja voi olla, että sohvan rakentaminen jätetään suosiolla ensi keväälle. Nyt ainakin tuntuu sille, että kaikki energian rippeet mitä molemmilla on jäljellä, on parempi kuluttaa lastenhuoneiden pyörittämiseen ja toisaalta sääkin alkaa olla niin syksyinen jo.
Terassilaudaksi valitsimme kauniin Siperian lehtikuusen, sillä se on käytössä niin huoleton ja kestävä. Suomen vaihteleviin olosuhteisiin se on loistava materiaali. Luonnonmateriaalina se on turvallinen lapsille, sillä sitä ei ole lainkaan käsitelty kemiallisilla aineilla. Lauta patinoituu vuosien saatossa kauniin harmaaksi eikä sitä tarvitse edes öljytä. Öljyämällä laudan saisi pidettyä puunvärisenä, mutta helppohoitoisuuden takia annamme sen mielummin patinoitua, vaikka kovasti pidämmekin laudan sävystä noin. Halusimme ehdottomasti tasaista lautaa ja hieman leveämpää. Meille sopivaa lautaa löysimme Nurmijärvellä sijaitsevasta MS-Universal Oy:ltä. Kävimme siellä paikan päällä tekemässä tilauksen. Toimitus tuli nopeasti ja palvelu oli muutenkin todella hyvää. Hintakin on edullisempi, kuin muilla toimittajilla.
Sohvaa meillä ei vielä ole, mutta aurinkoisista päivistä onneksi pystyy vielä nauttimaan tanskalaisen Trimm Copenhagenin säkkituolissa, jonka ehdottomasti halusin pihallemme. Hankimme sen suosikkiliikkeestäni Nougatista. Säkkituoli on tyylikäs ja rento. Se on tukeva ja siinä istuessa todella rentoutuu ja saattaa jopa nukahtaa :) Lavasohvamme oli kiva, mutta vaihtelevissa sääolosuhteissa rupesi ottamaan päähän raahata patjoja edes takaisin sisälle ja ulos. Talviaikaan patjojen säilyttäminen olisi muodostunut ongelmaksi, sillä enää niitä ei olisi voinut survoa yläkertaan. Arvostan koko ajan enemmän ratkaisuja, jotka jollain tapaa helpottavat arkeamme ja tämä löhötuoli helpottaa sitä säänkestävyydellään. Säkkituolia ei siis tarvitse siirtää katoksen alle suojaan kaatosateella. Talveksi aiomme laittaa sen suojaksi pressun, mutta muuten se saa olla pihallamme talvenkin. Lapset tykkäävät kiipeillä siinä ja miehenikin tuntuu viihtyvän. Saa nähdä joudutaanko ensi kesäksi hankkimaan vielä toinen samanlainen, sillä niin mukavaa siinä on löhötä. Laitan terassista vielä parempia kuvia, kunhan ennätän ne ensin ottaa. Kivaa torstai-iltaa !
tiistai 9. elokuuta 2016
Neidin uusi huone
Mies palasi eilen töihin pitkän lomaputken jälkeen ja pojan ollessa fudisleirillä sain energiapuustin ja päätin aloittaa lastenhuoneiden pyörityksen tyttöjen kanssa. Tulevana viikonloppuna yritän maalata meidän huoneesta seinän, jotta poika pääsee siirtymään sinne mahdollisimman pian. Siihen asti hän saa nukkua kuopuksen seurana. Tässä neidin huoneessa ei onneksi kaipaa kuin vähän paikkamaalata, sillä harmaa seinä miellyttää yhä silmääni ja neiti itsekin tykkää siitä. Vaaleanpunaista on huoneessa enää ripaus ja huoneesta on tarkoitus tullakin astetta vanhemman tytön huone, onhan neiti pian jo 3,5- vuotias. Eilen isommat lapset olivat kaverijuhlissa ja sillä aikaa sain haettua huoneeseen uuden kattovalaisimen ja muutaman säilytyslaatikon. Vuodekatos pitää vielä saada paikoilleen ja muutamia pieniä viilauksia ja sitten on keskimmäisen uusi huone valmis. Huomaa muuten, että syksy tekee tuloaan, kun iskee vimma pistää nurkkia uuteen uskoon. Mukavaa päivää teille !
sunnuntai 7. elokuuta 2016
MYYDÄÄN LASTENSÄNKY
Täällä on ollut niin kiirettä terassiprojektin ja kaiken muun keskellä etten ole ennättänyt tänne yhtään. Olisiko teillä kenelläkään tarvetta massiivipuiselle jatkettavalle lastensängylle ? Sänky on ollut pojallamme käytössä ja uuteen huoneeseen tulee uusi sänky, joten tämä Ylivieskan puuseppien valmistama kotimainen sänky etsii nyt uutta omistajaa. Sänky on hyvässä kunnossa, muutamia mitättömän pieniä käytönjälkiä lukuunottamatta. Halutessaan sänky on helppo hioa ja maalata uudelleen, sillä se tosiaan on massiivipuuta. Jos olet kiinnostunut, niin laitatko meiliä. Hintapyyntö sängylle olisi 70€ .