perjantai 8. heinäkuuta 2016

Ratkaisu kenkäpaljoudelle



 
*Yhteistyössä Plastex & Lasten PR
 
 
Viisi ihmistä ja eteisessä vähintään koko ajan se viisikymmentä paria käyttökenkiä ja rajalliset tilat niiden säilyttämiseen, apua ! Tulevaisuudessa meillä toivottavasti on suuremmat tilat kenkien säilyttämiseen, sillä kenkien määrä ja koot kasvavat tietysti lasten myötä, mutta nyt ongelmaan sain kuitenkin ensiapua Plastexin loistavilla
 25l muovilaatikoilla. Yhteistyön merkeissä sain valita tuotteita Plastexin verkkokaupasta ja ensimmäinen valintani oli nämä kauniit laatikot, jotka mielestäni olivat täydellisiä pieneen eteiseemme. Aiemmin eteisessä oli muutama kori, joihin mahtui vaan muutamia kenkäpareja. Muovilaatikot harvoin ovat kauniita, mutta näistä tykkään todella paljon. Näihin mahtuu nyt kaikki lasten kengät ja muutamat omatkin. Laatikoihin on kannet, mutta tykkään, että kengät saa näissä näkyä. Rikkoo kivasti eteisen ilmettäkin. Kuopus tosin tykkää sekoitella kenkien paikkoja, joten isommilla lapsilla menee välillä hetki etsiessä pareja kengilleen. Laatikoiden sävy on kaunis, aavistuksen ehkä nudeen taittava valkoinen. Laatikoita on saatavilla eri kokoisina ja muissa väreissäkin. Suurempiin 40 l:n laatikoihin saatan laittaa esimerkiksi lasten leluja tai  pieneksi jääneitä vaatteita, jotka odottelee kirpparia. Tällä hetkellä muutamassa laatikossa on ihan vain puhtaita vaatteita, jotka odottelee lajittelua kaappeihin. Viikonlopun projekti !
 

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Raikas ja helppo sitruunajuustokakku





     Perjantaina alkoi miehellä loma ja sen kunniaksi päätimme yllättää isin lomakakulla. Harmi vain, että isillä venyikin töissä todella myöhään joten saimme lasten kanssa nauttia kakkua keskenämme. No jätimme me palan isillekin, mutta kyllä perjantaina vähän harmitti. Kakku on tämän hetken suosikki ja aivan liian helppo tehdä ja siksi meillä on sitä syöty jo useampaan otteeseen. Itse tein tämän gluteenittomana valitsemalla vain keksit sen mukaan. Ainakin Prisma myy todella hyviä Finax Cookies chokolate chip nimisiä gluteenittomia suklaakeksejä, jotka sopivat pohjaan loistavasti. Oma vuokani on halkaisijaltaan 17cm, jolla saa kakkuun kivasti korkeutta.

  Tähän tarvitaan

n. 150 g keksiä
n. 100 g sulatettua margariinia
purkki Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
n. 3dl kuohukermaa
1dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
½ sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan mehu

Koristeluun esimerkiksi marjoja

Murskaa keksit muovipussissa käsin ( tai kaulimella )
Sulata rasva ja sekoita muruseos siihen. Painele seos kakkuvuokaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto notkeaksi ja raasta siihen sitruunan kuori. Lisää joukkoon sitruunamehu, tomusokeri sekä vaniljasokeri. Kääntele lopuksi mukaan kermavaahto. Lusikoi täyte murupohjan päälle ja laita jääkaappiin. Juuri ennen tarjoilua koristele mielesi mukaan.

Kakun voi toki tarjota heti, mutta suosittelen pitämään sitä ainakin hetken aikaa jääkaapissa. Itse annan sen olla jääkaapissa ainakin muutaman tunnin. 
Aikaa kakun valmistamiseen menee vajaa puolituntia.  
Herkkua on !

                              
                            
                    



torstai 30. kesäkuuta 2016

Uusi pöytä





     Uusi ruokapöytä on ollut kasattuna nyt vajaan viikon ja olemme olleet kyllä todella tyytyväisiä valintaamme ja miten ihanaa nyt on syödä, kun ympärillä on enemmän tilaa. Iso plussa siitäkin, että nyt tarjoilut mahtuvat pöytään paremmin. Meillä kun yhdessä ruokaileminen on ollut pitkälle sitä, että lapsia palvellessa saa nousta edes takaisin pöydästä. Pöytää täytyy vielä muutamaan otteeseen öljytä, jotta pinnasta tulee mahdollisimman hylkivä. Pöytää kasatessa iski kyllä pieni paniikki, sillä olin aivan unohtanut tarkistaa pöydän korkeuden. Eamesin DSW:t, kun ovat hieman normaalia matalemmat. Huh, onneksi kokonaisuus toimii. 

 Mukavaa torstaita !


keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Bling bling kesäasu





* Yhteistyössä Melli Ecodesign & Lasten PR

    Sain viime viikolla neidille tämän aivan ihanan Melli Ecodesignin mustan jumpsuitin johon neitikin ihastui. Hän on vasta hiljattain alkanut valitsemaan mustiakin vaatteita ylleen, eli ehkä pahin prinsessavaihe alkaa jäämään hiljalleen taakse. Tänään hän halusi koota asunsa kuvausta varten ja oli niin kovin ylpeä valinnoistaan, vaikka hieman harmittikin, ettei korut olleet samaa sävyä. Tässä asussa hän ehdottomasti myös halusi lähteä tänään isovaarin syntymäpäiville. Haalari on ihanan pehmeä ja mukava päällä neidin sanoin. Haalarit ei välttämättä yleensä pienillä lapsilla ole niin kovin käytännöllisiä, mutta tämän kolmevuotias saa helposti itsekin pois vessareissuilla. Olkapäillä olevia rusetteja ei nimittäin tarvitse edes avata. Hieman huvittuneena saa kyllä seurata miten tarkka hän jo kolmevuotiaana vaatteistaan on. Kultainen bomber takki on tilattu H&M:ltä ja kengät on Zarasta. Haalari on kesäisin itsellänikin yksi suosikkivaate joten voidaan samistella neidin kanssa yhdessä.  Mitäs tykkäätte neidin asusta ?

 Niin ja sitten Melli Ecodesign verkkokauppaan olisi alekoodi  " summersale ", jolla saa -30% normaalihintaisista lastenvaatteista 10.7.2016 asti.
 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

1½ - vuotias



    Palasimme viime yönä saaresta juhannuksen vietosta ja pientä matkaväsymystä on ollut koko porukalla tänään. Reissaamisessa inhottavinta on aina se järkyttävä tavaramäärä, jota pienten lasten kanssa joutuu raahata mukanaan, kun täytyy varautua kaikkeen, mutta muuten oli kyllä ihanaa käydä saaressa ja toivottavasti vielä kesällä sinne ennätämme uudelleen. Pyykkikone on pyörinyt koko päivän, sillä mahdollisten salamatkustajien ( punkit ) takia pesen aina kaikki heti.

Tänään pienin täytti puolitoistavuotta ja " perinteen " mukaan pienesti sankaria tänään juhlimme. Täytyy tunnustaa, että lahjan nappasin kotimatkalla ABC:ltä, sillä olin täysin unohtanut hankkia etukäteen mitään ja kuitenkin oli kiva antaa lahja heti aamusta. Onnekseni ABC:llä oli hyvä valikoima ja pieni paketti duploja oli oikein mieleinen lahja sankarille.

   Vertailun vuoksi oli kaivettava isosiskosta kuva samanikäisenä ja kyllä siskoksissa jotain samaa on, vaikka kuopus muistuttaakin ehkä enemmän isoveljeään piirteiltään. Lahjapapaperi ja nauhakin on tytöillä näköjään paketeissa tismalleen samaa.

Ja sitten useampi teistä on kysellyt sydänkorusta, joka molemmilla tytöillä roikkuu aina kaulassa. Jos sellainen kiinnostaa, niin laitatteko vielä meiliä niin lupaan selvittää miten sellaisen saisitte :)