sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventti



     Se on jo ensimmäinen adventti. Noin vuosi sitten taisimme saada avaimet tähän kotiin ja alkoi armoton remontti ja muuttolaatikoiden pakkaaminen. Onneksi samanlaista muuttorumbaa ei ole ihan hetkeen tiedossa. Kodista on muokkaantunut vuodessa meidän näköinen, vaikka lopullisesti remontti saadaan valmiiksi vasta keväällä, jos suunnitelmat vaan pitävät. Vuosi sitten muuton ja remontin keskellä suunnittelimme myös häitämme ja juoksin hääpuvun sovituksessa. Nyt meille on tulossa kolmas lapsi ja tässä lähipäivinä minusta tulee ensimmäisen kerran myös täti. Paljon on vuodessa taas tapahtunut. Tässä muuten vähän jännitellään syntyykö serkukset mahdollisesti ihan samoihin aikoihin. Ihanaa.
Tänään ollaan oltu ihan kotona, sillä pojalle nousi eilen illalla korkea kuume.
Tuntuu, että todella sitkeää flunssaa on nyt liikkeellä.
Nyt odotellaan isiä kotiin, jotta saadaan lohi savustumaan ulos. Nam!

Ihanaa ensimmäistä adventtia teille kaikille !




torstai 27. marraskuuta 2014

Kenkäsuosikit lapsilla





    Muistatte ehkä, kun vuosi sitten lokakuussa ostin pojalle nuo ruskeat tanskalaiset Bisgaard- merkkiset nahkaiset TEX-talvisaappaat. Kengät mahtuvat pojalle yhä ja ne ovat olleet todella lämpimät ja muutenkin niin ihanat. Ne hän saa niin helposti itsekin jalkaansa. Niitä on käytetty paljon, mutta oikeilla hoitotuotteilla ne ovat yhä kuin uudet. Kengät hankin PikkuJalat nimisestä verkkokaupasta, josta on viime vuosina tullut hankittua enemmänkin kenkäpareja. Verkkokauppa myy käytännöllisiä, mutta kauniita kenkiä ensiaskelkengistä kokoon 39 saakka.
 Neiti ottaa pian käyttöönsä pojan vanhat lämminvuori kumisaappaat, joiden muistan pojalla olleen todella käytännölliset kylmillä säillä, jos kuitenkin oli märkää ja sateista ( tyypillinen talvi Suomessa ). Niihin ei kaipaa edes erillisiä villasukkia, jotka pienillä niin helposti tekee kengistä liian ahtaat. Pojalla itsellään on käytössä nyt nämä mustat luonnonkumiset Bisgaardin kumisaappaat, jotka nekin kierrätetään tytöille myöhemmin. Näihin saappaisiin olen hankkinut erikseen lampaanvillapohjalliset lämmikkeeksi. Sitten pienelle prinsessalleni hankin viime vuonna Bundgaard- merkkiset ballerina hopeatossut, kun hän lähti kävelemään. Niitä käytettiin hänellä paljon myös ihan juhlakenkinä. Ne ovat jääneet pieneksi, mutta odottavat nyt seuraavan lapsemme ensiaskeleita. Neidille tuli nyt syksyllä ajankohtaiseksi hankkia uudet tossut, kun aloimme käymään perhekerhossa ja muskarissa. Pojan vanhat apinatossut eivät hienohelmalleni kelvanneet, joten ei auttanut kuin tilata uudet hopeatossut. Olisittepa nähneet neidin ilmeen, kun hän avasi kenkälaatikkonsa. Kyllä prinsessan nyt kelpaa kerhoilla. Bisgaardin & Bundgaadin kengät ovat olleet
kyllä todella laadukkaita ja kestäviä ja niitä meillä suositaan varmasti jatkossakin. Kaupasta toki löytyy muitakin kenkämerkkejä näiden lisäksi. Pikkujalat verkokaupasta olen saanut myös todella hyvää palvelua kenkiin liittyen. Oikea kokokin on selvinnyt
ihan vaan sähköpostilla.
 
 
 
Nyt vinkkaankin teille muille kenkäfriikeille PikkuJalat- verkkokaupassa olevasta tarjouksesta, jossa on ilmainen toimitus tilaukselle. Tarjous on voimassa nyt sunnuntaihin 30.11.2014 asti.
 
Jotta saat tuon ilmaisen toimituksen paketillesi, Sinun tulee aktivoida kampanjakoodi. Kun olet valinnut tuotteet ostoskoriin, klikkaa ostoskorisivulla alempana kohdasta "aktivoi kampanjakoodi". Kirjoita koodi PIKKUJOULU sille osoitettuun kohtaan. Koodi on siis voimassa 30.11.2014, eli sunnuntai-iltaan saakka.
 
 
 


Risteilyn voittajat


   Täällä on käyty vähän hitaalla tämä päivä. Viime yönä luulin jo lähdön sairaalaan olevan edessä. Aikamoista supistelua nimittäin, onneksi ei kuitenkaan ihan vielä. Saa pieni vielä rauhassa asustaa yksiössään. Risteilyn voittajat on arvottu ja onni suosi tällä kertaa  " Jolanaa " &  " Lellua ". Laitan teille s-postia vielä tänään. Paljon onnea voitosta ja mukavaa reissu Ruotsiin.


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Vastasyntyneen kuvaus kolmannelle lapsellemme


Kuvat : Laura Schneider

   Tässä ei tosiaan ole enää kauaa, kun meillä tuhisee taas pieni vauva. Vieläkin tuntuu vähän epätodelliselle. Kovasti poika pohtii näyttääkö sisko isille vai äidille ja mitä vauva toivoo joulupukilta lahjaksi. Vauvaa odotellaan meillä jo kovasti, koko perheen rakkain joululahja. Sisarustensa tavoin uusi pieni perheenjäsenemme kuvataan vastasyntyneenä. Tarkoitus on ikuistaa sisarukset myös yhdessä ja perhekuvakin on toiveissani. Koen vastasyntyneenä otettujen kuvien olevan niin rakkaita muistoja meille niistä ensihetkistä. Välillä ihan herkistyn katsoessani lasten kuvia. Sitä niin helposti unohtaa miten pieniä he olivatkaan. Piirteetkin muuttuvat nopeasti.
 Tällä kertaa päädyimme valokuvaaja Laura Schneideriin. Laura on kahden lapsen äiti ja erikoistunut vastasyntyneiden kuvaukseen. Lauralla on myös oma studio, jossa hän kuvaa vastasyntyneet. Koin sen todella tärkeäksi tällä kerralla, sillä uskon sisarusten jaksavan kuvaustilanteen uudessa ympäristössä paremmin kuin kotona. Ihastuin myös Lauran kauniin herkkään tapaan ikuistaa nämä pienet ihmeet. Värimaailma kuvissa on ihanan hillitty. Lauralla on myös valtava rekvisiittakokoelma kuvia varten.

 Olen vihdoin saanut aloitettua makuuhuoneemme seinälle valokuvakollaasin kokoamisen ja sinne on ihanaa lisätä sitten pienimmänkin tärkeät ensihetket.

Onko Laura teille entuudestaan tuttu kuvaaja ?


ps. Risteilyn voittajat paljastan huomenna

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pikkujouluristeily - Viking Line / ARVONTA




Sain tosiaan muutaman Viking Linen Helsinki-Tukholma risteilyn ja ajattelin arpoa ne nyt täällä, koska itselläni ei nyt ole mahdollisuutta remppakiireiden ja lasketunajan lähestyessä lähteä Ruotsiin, vaikka muuten sinne mielelläni olisin lähtenytkin. Jos olet ajatellut risteilyä vielä loppuvuodeksi niin kannattaa ehdottomasti osallistua arvontaan. Lahjakortit on voimassa 22.12.2014 asti lauantai-torstai lähdöillä. Lahjakortti oikeuttaa risteilyn A4 Seaside Standard / B4 Inside Stardard tai B2X Inside Premium -hytissä 2-4 henkilölle. ( B2X Inside Premium -hytti 2 henkilölle )

Arvonta alkaa tänään ja päättyy nyt tulevana tiistaina 25.11. 
Arvonnassa siis kaksi lahjakorttia, eli kaksi voittajaa.

ONNEA ARVONTAAN !