maanantai 29. syyskuuta 2014

Hannun 100 % Gluteeniton - aamiaisella



* Leivät saatu yhteistyössä Hannun 100 % Gluteeniton

  Aamiainen on päivän tärkein ateria. Pienten lasten kanssa oma syöminen on usein hotkimista. Aika menee palvellessa näitä pieniä ja sitten onkin kiiruhdettava kerhoon tai puistoon. Nyt viikonloppuna saimme nauttia aamiaista rauhassa. Lauantaina kokoonnuimme ystäviemme luokse brunssille. Aikuisten syödessä yhdeksän lasta leikki sovussa leikkejään. Eilen päätin yllättää mieheni aamiaisella, kun lapset olivat mummilassa hoidossa evakossa remonttipäiväämme. 


" Hannun 100% gluteenittomat ovat nimensä mukaisesti luonnollisesti gluteenittomia. Valmistusaineena ei siten käytetä esimerkiksi vehnätärkkelystä, joten tuotteet sopivat näin myös vilja-allergikoille. Tuotteet ovat herkullisia, aina tuoreita ja sopivat hyvin myös pakastettaviksi.
Terveellisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota ja kaikissa tuotteissa on runsaasti kuitua, hyviä rasvahappoja (omega 3), ovat laktoosittomia ja maidottomia. Tuotteisiin ei ole lisätty turhia lisäaineita, rakenteen parantamiseksi osa tuotteista sisältää ksantaanikumia, joka on luontainen sakeuttamisaine "




Gluteenittomalle ruokavaliolle päätyessäni pelkäsin varmasti eniten leivästä luopumista. Leivästä ei onneksi ole tarvinnut luopua, sillä gluteenittomia vaihtoehtoja löytyy valmiina kaupoista ja leipoa voi myös itse. Sain blogin kautta testiin näitä Hannun 100 % gluteenittomia leipiä. Tuotteita on kolmea erilaista : Tattari-pellavasämpylät, Riisi-maissisämpylät sekä yrtti-porkkanasämpylät. Leivät maistuvat kaikki todella herkulliselle ja omaa suosikkia näistä on vaikea valita, sillä kaikki ovat todella erilaisia. Paahtamalla maut tulevat vielä paremmin esiin. Mieheni tykästyi erityisesti riisi-maissisämpylöihin ja kehui kaikkien oikeasti maistuvan leivälle ja allekirjoitan sen täysin. Hannun 100 % gluteenittomat leivät -voittavat mennen tullen kyllä kaikki tähän asti maistamani gluteenittomat leivät ja onneksi ne kuuluvat lähikauppamme valikoimiin. 






perjantai 26. syyskuuta 2014

Pompin raitakalsarit in action


Asu : Takki- ZARA // Housut- Pomp de Lux // Pipo -Gugguu //
Kaulaliina - H&M // Kengät - Lidl 


   Tässä alkuviikon kerhoasua. Takki on Zaran viime vuoden mallistosta, mutta yhä mahtuu pojalle päälle. Miinuskäyrällä kasvamisen hyviä puolia. Kengät on miehen löytö Lidlistä. Pihaleikkeihin passelit. Hintaa kengillä oli vain 8€.  Ne poika saa itsekin helposi jalkaan. Lasten asukuvia on pyydetty... pitkään aikaanhan niitä ei ole ollut.
Ehkä niitä eksyy tänne jatkossakin.
 
 

Pompin tilaus pojalle






   Sitten esittelyssä pojalle tilaamani Pomp de Lux - vaatteet. Pompin mallistossa on onneksi aina tummansinistä ja raitaa, joista kovasti pidän ja joita mielelläni pojalleni puen päälle. Onneksi hän myös itse tykkää niistä ja on itse asiassa aika tarkka vaatteistaan. Ei ole omena kauas puusta pudonnut lasten kohdalla. Vanhempiinsa ovat tulleet.

  Pojan vaatekaappi ei oikeastaan olisi täydennystä tällä hetkellä juurikaan kaivannut, mutta syksyä ja tulevaa talvea ajatellen tilasin tuon suloisen neuletakin puunapeilla. Sitä on ehditty käyttää paljon näillä kylmillä säillä ja vähän on nukkaakin ehtinyt hihaan tulla kovassa menossa, kuten kuvastakin näkyy. Nukanpoistajalle siis hommia tiedossa.
Tuohon slipoveriin ihastuin jo nettikuvastoa selatessani. Siitä tulee aivan mieleen jo edesmennyt vaarini, jolla oli usein lapsuudessani vastaavan sävyinen slipoveri päällään. Kauluspaitaan yhdistettynä slipoveri menee kivasti juhla-asunakin. Pompin " vaarinpaidat " on pojan vaatekaapin yksi peruspilareista.
Ne meillä on käytössä ympäri vuoden.
Muutamat housutkin pojalle tilasin mallistosta, niitä kun kaipaa aina. Kasvuvaraa pompin housuissa kyllä on reilusti, eli olisin voinut ottaa hyvin pienemmänkin koon. Nuo " raitakalsarit " on ihanan pehmeät ja rennot ja niitä mietin jo edellisessä mallistossa, mutta silloin niiden tilaaminen jäi. Täydelliset kerhoiluun ja kotileikkeihin. Harmaat collegehousut on paksummat ja todella pehmeät päällä. Lämmittää talvipakkasilla.


Mitä te tilasitte pojille ?


 
 


 
 
 
 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Työtila haaveilua














Kuvat : Pinterest

   Hiljalleen on tarkoitus aloittaa yläkerran remontti ja viimeistellä kotia mm. jalkalistoilla. Tarkoitus olisi saada koti " valmiiksi " vielä ennen vauvan syntymää, mutta katsotaan miten tässä arjen hulinassa kaiken onnistuu hoitamaan. Pieni epätoivo pääsee iskemään kyllä välillä, kun keskeneräisyys ei sovi luonteelleni ja pienten lasten kanssa elämä vaan on todella hektistä. 
 
 Yläkertaamme on siis tulossa mm. työtila ja poimin tähän muutamia inspiraatiokuvia tunnelmasta jota sinne haluan. Värimaailma tulee sielläkin olemaan valkoista, vaaleanharmaata & ripaus mustaa. Kalkkimaalia, jolla maalasin makuuhuoneemme seinän on vielä yksi pussi jäljellä, joten tarkoitus on maalata yksi seinä sillä yläkerrassa. Työpöytä saa DIY- muutoksen ( kunhan sekin ennätetään vaan tehdä ) ja työtuolina toimii ainakin alkuun Eames. Yläkertaan siirtyy olohuoneemme matto, sillä ensi viikolla meille saapuu uusi matto JIPPII ! Siitä lisää, kunhan saamme sen.
Pesänkohennusta remontin ohella.. sellaista meille.
 
 
 
 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syyskukkia




 

 Jo jokin aika sitten ostin pihallemme callunoita syyskukiksi. Kauniita vaaleanpunaisia. Istuttaminen jäi, kun piti ensin hankkia sopiva ruukku niitä varten. Tänään päätin etsiä ruukun.
" Pihaummikkona " ajattelin tietysti löytäväni sellaisen helposti, mutta ehei. Sesonki niiden kohdalta on kuulemma täysin ohitse. Kiersimme useita puutarhamyymälöitä ja soittelin muutamiin paikkoihin. Sopivaa ei vaan löytynyt. Tuo valkoinen ruukku saa nyt kelvata tämän syksyn / talven ja se löytyi lopulta Tarjoustalosta. Muovisella ruukulla hintaa huimat 5 euroa. Ainakin sain kukat istutettua ja ensi keväänä osaan hankkia ruukut ajoissa.
 
Onko teillä kukat istutettu jo ?