Kuten jo mainitsin, rakastuimme Barcelonaan. Ensimmäinen kerta meille kyseisessä kaupungissa
molemmille, eikä taatusti viimeinen. Niin paljon jäi vielä näkemättä mm.
FC Barcelonan stadion Camb nou, eli jo sen takia sinne on päästävä
uudelleen. Suunnittelimme vievämme lapsetkin sinne joskus, sillä tekemistä siellä ainakin on. Barcelonaan saapuessa otimme lentokentältä lentokenttäbussin
joka maksoi huimat 5,90€ / henkilö. Bussilla pääsi aivan keskustaan,
josta oli lyhyt kävelymatka hotellille. Hotellia varatessa ajattelimme
hotellin sijaitsevan vähän kauempana itse keskustasta, mutta sijainti
olikin täydellinen. Hotellimme Praktik Bakery oli nimittäin ostoskatu Passeig De Gracian poikkikadulla.
Tuolla kadulla sijaitsevat mm. Chanel ja muut ei tosiaankaan mammabudjetilleni
sopivat liikkeet. Päivämme kuluivat kävelemällä ihastellen samalla
kaupunkia. Päivittäin kilometrejä tuli täyteen vähintään kymmenen.
Metrolla ajoimme oikeastaan vain muutaman kerran, kun olin aivan loppu
kuumuudesta. Sillä pääsee kyllä kätevästi liikkumaan, mutta kävelemällä
näkee parhaiten. Barcelonassa on ihanan siistiä ja ihmiset todella ystävällisiä. Palvelua saa englanniksi joka paikassa ja ruoka siellä oli taivaallista ja ehdottomasti suosittelen Cerveceria Catalanaa tapas intoilijoille. Ravintola, josta tuli meidän suosikki ja jossa
hinta ja laatu kohtaavat. Ystävämme ravintola-alalta suositteli sitä
meille, kun kyselin vinkkejä. Ravintolaan ei oteta pöytävarauksia vaan
sinne jonotetaan listan kautta. Jonottaminen on kyllä jokaisen minuutin
arvoista, sillä kuola valuen katselimme ohikiitäviä annoksia.
Jonottaessa voi nauttia edullisesta juomapuolesta. Ihan vaan vähän olisi
tehnyt mieli maistella sangriaa tai viiniä tapasten kanssa. No ensi kerralla sitten,
kun en ainakaan ole raskaana reissulla. Kävimme tuossa ravintolassa
kahdesti. Toisella kertaa olimme liikkeellä aikaisemmin ja silloin
jonossa oli vain muutama ennen meitä. Ruoka oli muutenkin edullisempaa
Barcelonassa kuin meillä täällä. Oman hotellimme leipomossa esimerkiksi 10€: lla
sai kaksi isoa lattea, ison täytetyn patongin, smoothien sekä ison leivoksen.
Kyllä niillä hinnoilla herkuttelikin.
Satama-alue oli todella kaunis. Uimarannalla kävimme vain viimeisenä päivänä. Ranta oli aika kaukana hotellilta ( metrolla pääsi kyllä lähelle ), mutta en kauaa jaksanut olla auringossa paikoillaan.
Vanhassakaupungissa oli myös paljon nähtävää. Suloisia pieniä liikkeitä ja ihania ravintoloita.
Kävimme tietysti katsomassa nähtävyyksiä kuten Gaudin elämäntyötä Sagrada famililiaa, johon sai kyllä jonottaa turistiaikana. Ajattelimme, että olisimme ajoissa, kun saavuimme paikalla aamulla yhdeksältä. Jonoa oli kertynyt jo parisataa metriä siihen mennessä. Jono kyllä eteni tunnissa, mutta lippuluukulla saimmekin kuulla pääsevämme kirkkoon sisälle vasta kolmen tunnin päästä. Kiertelimme keskustassa sen aikaa ja kyllä kannatti odotus sillä, vaikka kirkko on upea jo ulkopuolelta, sisältä se oli jollain tapaa vielä upeampi ja vaikuttavampi mielestäni.
Kävimme myös kauniissa Guellin puistossa, josta emme kyllä ehtineet nähdä murto-osaa enempää, olin aika poikki juuri tuona päivänä kuumuudesta ja liiallisesta kävelystä.
Shoppailimme tietysti jonkin verran, lähinnä lapsille vaatteita. Muutama joululahjakin tuli hankittua.
Tänä vuonna jouluostokset onkin hyvä tehdä ajoissa, kun koskaan ei voi tietää milloin masutyttö päättää syntyä.
Alennusmyynnit oli monessa paikassa -70 %, eli edullisesti tehtiin löytöjä. La ramblaa eli pääkatua kävellessä eksyimme sattumalta suloisella torialueelle. Ihania pieniä kojuja mm. täynnä tuoreita hedelmiä ja niistä tehtyjä mehuja.
Kävimme myös kauniissa Guellin puistossa, josta emme kyllä ehtineet nähdä murto-osaa enempää, olin aika poikki juuri tuona päivänä kuumuudesta ja liiallisesta kävelystä.
Shoppailimme tietysti jonkin verran, lähinnä lapsille vaatteita. Muutama joululahjakin tuli hankittua.
Tänä vuonna jouluostokset onkin hyvä tehdä ajoissa, kun koskaan ei voi tietää milloin masutyttö päättää syntyä.
Alennusmyynnit oli monessa paikassa -70 %, eli edullisesti tehtiin löytöjä. La ramblaa eli pääkatua kävellessä eksyimme sattumalta suloisella torialueelle. Ihania pieniä kojuja mm. täynnä tuoreita hedelmiä ja niistä tehtyjä mehuja.