

Noin viisi viikkoa ja meitä on viisi. Arjessa on koko ajan niin kiire, ettei tulevaa elämänmutosta kauheasti ole ehtinyt miettimään. Miten arkemme tulee muuttumaan kolmen pienen lapsen kanssa, se
toki vähän jännittää. Luottavaisin mielin uskon kaiken järjestyvän. Ruuhkavuosia tässä nyt eletään, se on selvää. Meillä ei ole vielä ennätetty hankkimaan edes uutta autoa. Kolmen lapsen turvaistuimet vie niin paljon tilaa, eli uusi auto on pakollinen, mutta kunhan remonttihommat saadaan
pois mielestä. Tänään miehen piti rempata kotia, mutta
minuun iski yöllä vatsapöpö. Aika voimaton olo. Suunnitelmiin tuli siis vähän muutoksia.
Minulla piti olla myös vapaailta tänään. Voi harmitus !
Tuntuu niin uskomattomalle, miten aika on taas kiitänyt, vaikka tämä raskaus on ollutkin rankin kaikista. En siis voi sanoa nauttineeni itse raskausajasta, mutta palkinto tästä kaikesta on paras mahdollinen. Se auttaa tsemppaamaan vielä loppumetritkin. Synnytys on alkanut pyörimään jo vähän ajatuksissani. Kipeitä supisteluja on ollut nyt päivittäin ja selkää kolottaa inhottavasti etenkin iltaisin. Lisäksi olen saanut riesakseni flunssan, joka ei ymmärrä lähteä. Flunssahan monesti enteilee synnytystä ja samoilla viikoilla se on edellisissäkin raskauksissa iskenyt. Tällä viikolla olin neuvolassa. Vauva on ollut kääntyneenä alaspäin jonkin aikaa, mutta on yhä hassusti vähän poikittain. Toivottavasti löytää tässä vielä reittinsä, jotta pää kiinnittyisi.
Tällä kertaa ajattelin pakata sairaalakassinkin hyvissä ajoin, sillä pelkään, että laitokselle voi tulla oikeasti hoppu. Matkakin on nyt vähän pidempi, kuin Kalliossa asuessamme. Edellinen synnytys käynnistyi heti säännöllisillä supistuksilla ja sairaalassa ehdimme olla sen reilun tunnin. Nyt sinne on lähdettävä luultavasti heti supistelujen alkaessa. Toivottavasti lapset ehditään kuitenkin saamaan hoitoon ajoissa. Jäiks !
Itse synnytykseen suhtaudun yhtä avoimin mielin, kuten aiemmin. Neidin synnytys oli nopea ja kivunlievityksenä sain vain ilokaasua ja aqua-rakkulat selkääni. Katsoin hiljattain papereista, että neidin ponnistusvaihe kesti vain 4 minuuttia. Elämäni pisimmät neljä minuuttia, sillä kipu oli sietämätöntä sillä hetkellä. Epiduraalia en olisi ennättänyt edes saamaan ja toisaalta koin sen pojan synnytyksessä todella häiritseväksi. Sain siitä hirveän tärinän ja olin aivan pihalla mihin suuntaan työntää. Olin siis täysin kätilöiden armoilla ja kätilöt melkein kumossa, kun työnsin heitä haha.
Pojan ponnistuvaihe kesti 15 minuuttia, mikä sekin on vähän ensisynnyttäjälle. Neidin synnytyksessä ponnistuksen tarve tuli luonnollisesti voimakkaana ja tunsin hallitsevani kroppani täysin. Tiesin mitä tehdä. Neiti oli myös itse auringonpaiste syntyessään ja uskon sen johtuvan varmasti siitäkin ettei voimakkaat lääkkeet päässeet vaikuttamaan häneen.
Kiinnostaisi tietää, jos siellä lukijoiden joukossa on kolmen tai useamman lapsen äitejä, miten nopeasti teillä vauvat ovat syntyneet ?
Tuo Sophie- purulelu on muuten myös uutuus tuote. Aika kiva, kun lapsi saa pidettyä siitä hyvin kiinni samalla, kun voi hangata kutiavia ikeniä.
Sain sen Mildh Pressin tilaisuudesta.