Näytetään tekstit, joissa on tunniste Detria Arbutin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Detria Arbutin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Detria Arbutin - kosteutta kasvoille




   Nyt  reilun kuukauden päivät olen testaillut blogin kautta saamiani Detria Arbutin - tuotteita. Sain testattavakseni sarjan yö- ja päivävoiteet, seerumin sekä silmänympärysgeelin. Edellisen postaukseni tuotteista löydät tästä klik. Tuotteet on tarkoitettu erityisesti couperosa- ihon hoitoon sekä pigmenttierojen tasoittamiseen. Omalla ihollani on havaittavissa paikoitellen couperosaa,  joten mielenkiinnolla olen testaillut näitä tuotteita . Näistä tuotteista erityisesti yövoide on lumonnut minut. Siitä on nimittäin vuosia aikaa, kun olen käyttänyt erillistä yövoidetta. Nyt, kun olen joka ilta säännöllisesti muistanut laittaa ensin muutaman tipan seerumia kasvoilleni ja sen jälkeen täyteläisen kosteuttavaa yövoidetta, huomaan ettei iho huuda heti aamusta kosteutusta. Yövoide imeytyy hyvin ainakin omalle iholleni ja ihosta tulee samettinen. Välillä kiireessä, olen unohtanut koko päivävoiteen sillä täällä on kyllä viime aikoina menty kiireessä meikittä. Hieman kaipaan ripispidennyksiä, että näyttäisi ihmiselle taas. No mutta paras lopputulos tietysti saavutetaan, kun muistaa käyttää kaikkia tuotteita, eli siinä on hieman minulla petrattavaa.
 
 Seerumia käytän nyt tehokuurin muodossa kolme kuukautta. Seerumin pitäisi auttaa rauhoittamaan ja vähentämään couperosa-ihon punoitusta. Häivyttää ihon pinnallista verisuonierkostoa, ehkäistä ihon ikääntymistä, rauhoittaa atooppista ihoa ja auttaa ihoa ruskettumaan tasaisen kauniisti. Niin ja tietysti kosteuttaa runsaasti. Nyt kuukauden jälkeen huomaan kyllä, että ihoni on tasaisemman sävyinen. Tuotteen sisältämä hyalyronihappo on tehokas kosteuttaja ja sitä voidaan käyttää yö- ja päivävoiteen alla.  Itse olen käyttänyt molempien alla. Tuote sopii kaikille ihotyypeille ja on hajusteeton, mistä itse pidän. Kasvorasvojen ei tarvitse tuoksua. Suojakerroin näissä kaikissa tuotteissa on 10. Itse tykkään, että suojakerroin saisi olla hieman suurempi, etenkin nyt keväällä, mutta kesällä 10 riittää vallan mainiosti.
 
Ihossani ei ole normaalisti näppylöitä, mutta aina silloin tällöin ihoon puskee yksi kipeä näppylä leukaan. Nyt olen huomannut, että seerumin avulla saan kuivatettua näppylän muutamassa päivässä pois. Näppylän ilmestyessä, lisään seerumia päivän aikana muutamia kertoja ja seuraavana päivänä se alkaa kuivua. Tätä on nyt muutaman kerran testattu. Hassua sinäänsä, sillä tuote ei ole kuivattava, mutta ilmeisesti jotain taikaa siinä on. Kunhan vaan malttaa pitää näppinsä erossa näppylästä :)

Itse tuotteet ovat vakuuttaneet minut kyllä, mutta jos jotain parannusta voisin ehdottaa, niin ehdottomasti kaipaisin uudistusta tuotteiden ilmeeseen. Uusi raikas ilme korostaisi tuotteiden laatua, tai mitä mieltä te olette ? Onko kukaan muuten käyttänyt näitä tuotteita ?


Nyt huhtikuun ajan Detria Arbutin- tuotteet ovat verkkokaupassa -20 %
alennuksella  " lastensairaala2017 " -koodilla

Verkkokauppaan pääset tästä




* sis. mainoslinkin

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Detria Arbutin - superfoodia iholle




   Minuun otettiin yhteyttä kotimaiselta Detrialta ja kysyttiin haluaisinko kokeilla Detria Arbutin tuotteita. Muistan kyllä tuotteiden tv-mainonnan ennestään, mutta olen tuotteet automaattisesti mieltänyt eri kohderyhmälle sopiviksi tutustumatta niihin ikinä sen tarkemmin. Ihostani on iän myötä tullut entistä kuivempi ja inhottava couperosa on alkanut villiintyä kasvoillani. Couperosa -ihoni on erityisen altis auringolle sekä lämpötilan vaihteluille. Näin talviaikaan kuvailisin ihoani lähinnä korpuksi ja super herkäksi joten päivävoiteeni on oltava todella kosteuttava meikin alla. Tutustuttuani Detrian nettisivuille huomasin ilokseni, että Detria Arbutin Couperosa voisi olla ihoni pelastus, joten valitsin mielelläni kokeiltavaksi sarjan neljä tuotetta : Päivävoiteen, yövoiteen, seerumin sekä silmänympärysgeelin.
Tuotteet ovat laadukkaita ja hajustettomia. Ne poistavat maksaläiskiä, ehkäisevät ja korjaavat ikääntymisen merkkejä sekä suojaavat tehokkaasti haitallisilta UV-säteiltä. Ne vähentävät myös punoitusta ja vahvistavat herkkää couperosa-ihoa. Tuotteiden kaksi vaikuttavaa superfoodeinakin tunnettua yrttiä ovat antioksidanttipitoinen mustikka sekä sianpuolukka, joka sisältää arbutiinia.


Detria on mukana tukemassa " Rakas äiti - Varoja lastensairaalalle 2017- hanketta ", jonka löydät facebookista tästä. Sivuston tarkoituksena on kerätä rahaa uudelle Lastensairaalalle. Detria Oy lahjoittaa jokaisesta sivuston tykkäyksestä 0,10€ hankkeelle aina,
 10 000 tykkääjään asti. Sivuston tarkoituksena on julkaista myös kaikkea mielenkiintoista sisältöä meille äideille.
Sen lisäksi Detria Oy:llä on oma kampanja,  jossa jokaisesta Detrian verkkokaupasta ostetusta  Detria Arbutin tuotteesta lahjoitetaan 2€ hankkeelle & Relaxanteista 1€.
 Ostoksissa tulisi käyttää kampanjakoodia lastensairaala2017
Ostamalla kyseisiä tuotteita Detrian verkkokaupasta, olet tukemassa Lastensairaala 2017- hanketta.
 


Jos nyt tunnustan rehellisesti, olen toisen lapseni syntymän jälkeen vähän laiminlyönyt itseäni ihan vaan, koska aamuisin on aina kiire ja iltaisin olen usein niin puhki, että unohdan mm. rasvata itseni. Kuiva ihoni kuivuu siis entisestään. Silmänympärysvoidetta en ole muistanut käyttää ainakaan puoleen vuoteen ( hupsista ) ja erillistä yövoidetta en ole omistanut ainakaan muutamaan vuoteen. Nyt olen päättänyt pitää itsestäni parempaa huolta :)

Nyt muutaman päivän tuotteita testattuani, ihoni tuntuu paljon pehmeämmälle ja meikkivoidekin levittyy aamulla tasaisemmin. Ihon sävykin on ehkä jo aavistuksen parempi. Jatkan tuotteiden testailua suurella innolla ja kirjoittelen tänne kokemuksiani. Ensivaikutelma on ainakin todella lupaava.