torstai 23. helmikuuta 2017

Onnea neljävuotiaalle






    Neiti neljävee. Miten nopeasti neljä vuotta on kiitänyt ja miten iso tyttö meillä jo on. Hieman uhkarohkeakin hurjapää, mutta samalla kuitenkin pohjimmiltaan niin herkkä prinsessa. Hän osaa huomioida muut hienosti ja on luonteeltaan sosiaalinen. Tykkää leikkiä vanhempien lasten kanssa ja on liikunnallisesti todella taitava. Oppii ja omaksuu nopeasti uusia asioita ja osaa yllättää taidoillaan. Ihan pienestä tytöstä asti hän on ollut vaudikas kaikessa, syntyikin niin vauhdilla. Oppi ihan itse kirjoittamaan nimensä. Rakastaa vaatteita ja pukeutuisi mielellään vain tyllimekkoihin. On päättäväinen ja sinnikäs. Oppi juuri tekemään kärrynpyörän. Fanittaa ihan tosissaan Antti Tuiskua, Robinia sekä Cheekiä. Tykkää tanssia ja laulaa. Tykkää Frozenista, prinsessalegoista ja My Little Ponyista. Lempiruokaa on pasta. Reipas ja aurinkoinen. On sopeutuvainen. Tulisielukkaiden sisarusten välissä kaipaa erityistä huomiota ja sitä pyrimmekin hänelle antamaan. Määrätietoinen neiti. Haaveilee tanssiharrastuksesta ja on jo menossa naimisiin isoveljen kaverin kanssa. Tykkää koirista ja vauvoista. Naurattaa meitä hauskoilla jutuillaan. Paljon onnea niin ihanalle ja rakkaalle tytöllemme.

Neidin inhottavasta flunssasta huolimatta sain kuvattua " virallisia " neljävee kuvia. Tuo numeropallo on hankittu Espoosta Juhlamaailmasta, siis samasta paikasta kuin Frozen - pallokin.  Ihan mahtava minikokoinen pallo ja maksaakin vain muutaman euron. Pallon mukana tulee pilli, jolla pallo itse täytetetään. Noita minikokoisia palloja on kirjaimiakin. Jatkossa synttärikuvia varten aion aina hankkia tuollaisen. Niin ihana muisto eikä tule epäselvyyttä iästä. Tänään meillä siis juhlitaan ja sunnuntaina on vielä synttärijuhlat.

2 kommenttia :

  1. Oi, mikä rakkauspakkaus <3
    Onnea!

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania kuvia! Niin kaunis nelivuotias neiti teillä siellä!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !