tiistai 8. marraskuuta 2016

Lahjojen paketointia






    Täällä on jo aloitettu joululahjojen paketointia. Tiedän, olen TODELLA ajoissa, mutta tykkään tehdä asiat hyvissä ajoin. Joulustressiä välttääkseni. Valtava lumimäärä ulkona kasvatti joulufiilistäni entisestään ja kun sain illalla lapset ajoissa nukkumaan niin päätin aloittaa tämänkin projektin. Osa lahjoista on kyllä vielä hankkimatta, lähinnä kummilasten, mutta onneksi on hyvää aikaa tehdä hankintoja. Tänä vuonna lahjat pääasiassa paketoidaan IKEAsta ostamiini papereihin. Ihastuin niin tuohon lintupaperiin ja tuo simppeli valkoinen paperi on sekin kaunista. Se on muuten laadultaan paljon parempaa kuin esimerkiksi Granitin valkoinen, jota olen tykännyt aiemmin käyttää. Lahjanarut on myös IKEAn valikoimaa, tähtitarrat Nougat.  Päätin myös etten enää hamstraa kerralla papereita liikaa, sillä joka vuosi haluan kuitenkin aina jotain uutta paperia ja niinhän niitä sitten kertyy. Ihanne tilanne olisi jatkossa se, ettei nurkissa loju paperiröykkiötä vaan korkeintaan se muutama rulla. Juuri annoin pois useamman vanhan rullan, joita ei vain ole tullut itsellä käytettyä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi !