keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Uusi matto IKEAsta




    Flunssat on selätetty ja kiire jatkuu entisellään. Lapset lähtevät huomenna matkalle ja hellevaatteita täällä parhaillaan pakkaillaan. Eilen iski paniikki, kun pojan passi oli kateissa. Kuopus oli onnistunut hetkessä piilottamaan sen ja koko asunto käännettiin ylösalaisin muutamaankin kertaan. Olimme asennoituneet nyt aamusta lähtemään lentokentälle hakemaan uutta, mutta onneksi sitten aloin mielessä vielä käymään läpi mitä kaikkea päivällä tein niin, että kuopus oli " apurina ". Pojan passi vasta kesällä uusittiin, joten kyllä olisi harmittanut maksaa taas uudesta. Passi onneksi löytyi kuopuksen huoneesta taulun välistä. Ei ihan heti olisi tullut mieleen sieltä etsiä, mutta kun vasta eilen sen kehyksiin laitoin tarkistin onneksi senkin. Siellähän se oli, huh helpotus. Jotenkin hän on ehtinyt sen sinne väliin sujauttamaan. Nopea tyttö ! Eilen aamulla piipahdin ystäväni kanssa aamupalalla IKEAssa ja samalla ostin yläkertaan mm. LOHALS-  juuttimaton. Pidän niin maton luonnollisesta väristä ja siksi matto jäikin nyt alakertaan, kun menin sitä testaamaan ja ihastuin. Tosi kiva matto, vaikka tuoksu nyt ainakin alkuun on aika voimakas. Tuulettamalla ja imuroimalla sen onneksi saa nopeasti haihtumaan. Paljaan jalan alla matto on mukava, vaikka kuvittelin sen paljon karheammaksi.


2 kommenttia :

  1. Meilläkin on mitä merkillisimmistä paikoista tavaroita löytynyt. Viime keväänä mystisesti hävinnyt Ruskovillan lapanen löytyi nyt syyskuussa yläkerrasta kuopuksen huoneesta hiiritalosta... Olen myös haaveillut tuosta matosta ja kesällä sen jo melkein ostinkin, mutta sitten jäin jahkaamaan, miltä näyttää tammilattian päällä.

    VastaaPoista
  2. Hei jos tuo on sama Ikean matto kuin meillä, niin sen pohjasta lähtee ekan vuoden ajan ihan hirveesti hiekkaa tms. hienojakoista ainetta! Suosittelen laittamaan alle vaikka vanhan lakanan lattian suojelemiseksi :)

    -Jenni

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !