keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Terassi suunnitelmia


Kuvat: Pinterest
 
Tällä viikolla meidän piti aloittaa uuden terassin rakentaminen, mutta hommaa päätettiin siirtää muutamalla viikolla eteenpäin. Tärkeysjärjestyksessä on nyt saada yläkerta valmiiksi ja toisaalta epävakaa sääkin suosii nyt enemmän sisähommia. Olen nyt illat ahkeroinut yläkerran parissa sillä haluan kaikesta ylimääräisestä eroon, ennen kun muutamme sinne ja toki lattian vaihtokin sujuu helpommin kun tavaraa on mahdollisimman vähän tässä vaiheessa. Muuttaessamme tänne aikoinaan, siirtyi mukana paljon sellaista tavaraa, jota ei koskaan ehditty käydä läpi. Tällä viikolla mieheni on tehnyt aitaa meidän ja seinänaapurimme välissä, jotta terassi saadaan paremmin rajattua.
Viime viikolla vanha  lavasohvamme löysi uuden omistajan ja mies aikoo nikkaroida tilalle uuden sohvan. Niin kiva kuin lavasohva olikin, tulee uudesta ratkaisusta kevyempi ja helppohoitoisempi, itse asiassa aika lailla vastaava, kuin oikeassa yläkulmassa oleva  Design wash - blogin Tiinalla. Terassimateriaaliksi olemme valinneen lehtikuusen, joka on valmiiksi luonnonkyllästämää eikä vaadi kemiallisia käsittelyjä säilyäkseen vaihtelevissa sääolosuhteissamme. Lehtikuusi patinoituu kauniin harmaaksi muutamassa vuodessa ilman pintakäsittelyä. Uudesta terassista tulee samalla myös hiukan suurempi. Uuden sohvaratkaisun lisäksi hankimme  Nougatista Trimm Copenhagenin säkkituoliin, johon olen ihastunut korviani myöten. Säkkituolista on kuva tuossa alhaalla. Se on säänkestävä ja muotoilultaan muistuttaa vanhaa  sohvaamme, josta en ole malttanut vieläkään luopua. Säkkituolista tulee minun valtakuntaani. Toiset pihavalotkin on hankintalistalla, sillä yhdet on leikkimökin ympärillä.  Nyt riennän kuitenkin maalauspuuhiin, sillä pienin simahti eikä edes sada.
 

kuva: Pinterest


 











1 kommentti :

  1. Kivoja suunnitelmia. :) Täälläkin terassiprojekti etenee ja kaivuri parhaillaan kaivaa pihassa. ...ja hei, ulkoasun uudistus näyttää tosi freesiltä! :) Yritetään pian nähdä!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !