keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Minä ja " muutama " muu





  Tänään alkoi Anttiloissa ja Kodin1:ssä konkurssimyynti. Anttilassa en muista käyneeni itse moneen vuoteen, lähinnä joskus kosmetiikkaa hakenut, mutta Kodin1:ssä olen asioinut useasti. Erityisesti Anno- mallisto on ollut mieleinen ja sen takia siellä välillä asioinutkin. En koe olevani alehaukka millään muotoa, sillä inhoan alennusmyyntejä, mutta olihan sinne tyhjennysmyyntiin mentävä  " muutaman " muun kanssa. Lähdin sinne oikeastaan ihan vain tämän Annon hopeisen korin takia, sillä olin entuudestaan ostanut jo yhden sellaisen. Korit tulee neidin uuteen huoneeseen, joten iski paniikki etten ehdi saamaan sitä. Sain korin ja samalla mukaani tarttui myös kauniit kylpypyyheet ja ihanan pehmeät vaaleanharmaat Uni pussilakanat, joita olen meille epidempään haaveillutkin, -40% alella niille ei jäänyt paljoa hintaa, joten en voinut jättää niitä hyllyyn. Hieman kyllä hymyilytti seurata mitä määriä ihmiset ostelivat ja muutama sanallinen " kukkotappelukin " osui silmiini. Olen tyytyväinen ostoksiini ja erityisesti siihen, etten sortunut minkään turhaan. Joko te kävitte ostoksilla ?

1 kommentti :

  1. Kävin tänään parissa Anttilassa, mutta ihmismäärä ja pitkät jonot saivat nopeasti kääntymään takaisin.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !