


Sain postaustoiveen, jossa kertoisin arjestamme kolmen pienen lapsen
kanssa, lasten sisarussuhteista, ikäerosta ja kuinka kaikesta selviää.
Jos joskus aikoinaan sanoin, että kaksi lasta meni siinä missä yksikin,
kolme on jo kokonaisuudessaan aikamoinen paketti ja ero on jo
merkittävä. Kun vajaassa neljässä vuodessa lapsia on kolme, ei ole
hetkeäkään, että aika kävisi ainakaan pitkäksi, etenkin, kun kaikki kolme ovat olleet kotihoidossa. Haaveissamme oli aina kolme lasta
ja olemme niin kiitollisia siitä, että toive toteutui. Toivoimme myös
lapsille pientä ikäeroa, vaikka tiedostimme kyllä hyvin sen, miten
rankkaa pikkulapsiarki voi olla useamman vuoden ajan. Kun kaikki lapset ovat
pieniä ja vanhimmaltakaan ei voi odottaa vielä omatoimisuutta kaikessa,
on arki todella hetkistä päivästä toiseen. On vaan totuttava siihen,
että koti on lähes koko ajan pommin jäljiltä, sillä etenkin kuopus on
todella rasittavassa iässä ja sotkee ihan työkseen. Päivän tunnit ei
vain millään riitä kotitöiden hoitamiseen kaiken muun ohessa. Pyykkiä viiden hengen taloudessa tulee lähes joka päivä
useampi koneellinen, puhtaat pyykit saattavat lojua siellä täällä
odottamassa viikkausta kaappeihin. Välillä puhtaat vaatteet unohtuvat
koneeseen märkinä tai huomaan kiireessä vain yksinkertaisesti
unohtaneeni pesuaineet pöydälle. Kun silmä välttää, niin kuopus on
ehtinyt hetkessä täyttää pyykkikoneen päälle ja usein kone pyöriikin
hänen toimestaan. Valmisruokaankin on välillä turvauduttava ihan vain
aikaa säästääksemme. Remontti on kestänyt ikuisuuden, sillä siihen ei
oikeastaan ole jäänyt aikaa ja toisaalta vaikka aikaa olisi, ei
välttämättä ole juuri sillä hetkellä voimia. Inhoan olla myöhässä, mutta
kolmen lapsen kanssa siihenkin on joutunut ikävä kyllä tottumaan.
Mikään kun ei mene koskaan suunnitellusti. Erotuomarinakin saa olla
päivittäin, kun etenkin kaksi vanhinta ottaa vähän väliä yhteen vaikka
pääasiassa ovatkin toistensa parhaat kaverit. Puoliaan osaa hienosti
pitää myös pienin ja koko ajan enemmän hän on mukana leikeissä.
Ääntäkin noista kolmesta lähtee niin, että välillä korvissa ihan tinnittää ja kovin äänihän lähtee tietysti pienimmästä, joka pienestä asti tottuu pitää puoliaan isompien varjosta. Haasteista huolimatta nuo kolme ovat elämämme rakkaimmat ja antavat
meille niin paljon ja tämä on vain vaihe, joka helpottaa mitä
vanhemmaksi lapset kasvavat ( ainakin uskon niin haha ). Oikealla asenteella on suuri merkitys
ainakin itselleni jaksamisessa. On selvää, ettei omaa aikaa ole kuten
ennen, mutta sekin kuuluu vanhemmuuteen. Olemme kiitollisia ja
onnekkaita, että saamme isovanhemmilta ja lasten kummeilta apua
tarvittaessa lastenhoidossa, jotta saamme välillä ladata akkujamme.
Olemme mieheni kanssa päättäneetkin pitää visusti kiinni yhteisestä
ajastamme, jotta jaksamme yhdessä tsempata toisiamme hektisen arjen
pyörteissä. Ehkä merkittävin arjen voimavara itselleni on vertaistuki,
jota saan jakaa ystävieni kesken. Meillä on laaja ystäväpiiri, jossa
pääasiassa on kolmelapsisia perheitä ja onneksi vielä useampi sellainen
perhe, jossa ikäero on aikalailla yhtä pieni kun meillä. Vertaistuen
lisäksi kiitollinen saa tietysti olla myös siitä, että lapset nukkuvat
yönsä hyvin. Vauva-aikana pidetyillä unikouluilla saattaa olla
vaikutusta siihen, ainakin uskon niin. Kolmen lapsen kanssa saattaa
välillä tulla riittämättömyyden tunne ja siksi haluamme antaa jokaiselle
myös välillä omaa laatuaikaa, eikä sen välttämättä tarvitse olla
kauppareissua kummempaa.

Pyrimme kasvattamaan lapset mahdollisimman tasapuolisesti tarkoittamatta kuitenkaan sitä, että kaikki aina saisivat samaa tai että reagoisimme aina samoin heidän toimintaansa. Tarkoitan, että kaikki kolme ovat meille yhtä rakkaita huolimatta siitä, missä järjestyksessä ovat syntyneet ja, että lapset varmasti tulevat nähdyksi ja kuulluksi omina itseinään tasapuolisesti ketään suosimatta tai syrjimättä. Toivon, että sisarukset pysyvät yhtä tiiviinä triona läpi elämänsä, kuin mitä he tällä hetkelläkin ovat. Sisarukset ovat niin suuri rikkaus. Vaikka elämä tällä hetkellä on hyvin pitkälle minuutin tarkkaa aikatauluttamista, täytyy nykytilanne vain hyväksyä ja olla itselleen armollinen ja levätä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Vanhemmuus tulee olemaan jatkuvaa kasvamista eikä kukaan voi olla koskaan täydellinen. Kolme lasta tekee meidän perheestä ja arjesta täydellisen. Elokuussa meillä koittaakin uusi tilanne, kun isommat lapset aloittavat päiväkodissa osa-aikaisena. Sitähän ehtii
ehkä itsekin vähän huilimaan yhden lapsen kanssa.
Eilen kävimme ystäväperheen kanssa Porvoossa, vaikka sää alkuun näyttikin todella huonolle, sillä vaan satoi. Taivas kuitenkin nopeasti selkeni ja lähtökiireessä tietysti unohdin ajatella tätä vaihtoehtoa, jotta olisin ottanut neidille kevyemmät kengät mukaan. Hyvin tuo paineli helteessä kumisaappaissakin, raukka.