perjantai 23. lokakuuta 2015

Tunnelmavaloa





  
  Viikko on ollut sellaista juoksemista 
 joka suuntaan. Niin ihanaa, että viikonloppu edessä. Yritän nyt viikonlopun aikana kiriä tekemättömien postausten kanssa, vaikka on meillä viikonlopuksikin sovittuna yhtä ja toista. Aika kaameaa tämä hektisyys välillä, mutta parempi siihen on tottua, sillä taitaa tästä vaan pahentua vuosi vuodelta. Kolme lasta kotihoidossa ja päivän tunnit ei tunnu riittävän mihinkään. Muistin juuri, että aamun pyykitkin yhä koneessa. Hupsista.
 Jouluun on kohta enää pari kuukautta. Joulufiilis se vaan kasvaa mitä lähemmäksi päästään. Muistatteko nukkekotiprojektini ?? Se on yhä kesken ja saatava valmiiksi tämän parin kuukauden aikana, sillä tänä jouluna neiti sen lahjaksi saa. Juuri sopiva aika nukkekodille, sillä kovasti nukkekotileikit kiinnostaa.
 
Leikkimökissämme on jo hetken aikaa ollut ulkovalot, mutta tänään oli laitettava neidin sänkyyn vähän tunnelmavaloa.  Eilen kyllä tosissani mietin jo paperitähtien ripustamista ikkunoihin, mutta maltan vielä odotella niiden kanssa pari viikkoa. Valoja niihin ei nimittäin tule.
 
 Huomenna menemme kylään pienen suloisen kummipoikamme luokse. Kuudes ja samalla viimeinen kummilapsemme. Kukaan ei enää uskalla pyytää kummiksi, kun kirjoitan tänne ;)
Kummin tehtävä on ollut meille aina kunniatehtävä, mutta koska haluamme olla kummilasten elämässä muutenkin, kuin vain merkkipäivien aikana, on pakko vaan vetää raja johonkin.
Viidennen kohdalla jo ajattelimme, että nyt on viimeinen, mutta liikutuimme niin, kun tämä ystäväperhe pyysi meitä kummiksi. Toki suostuimme. Olemme tutustuneet esikoistemme ollessa ihan vauvoja. Perheen äiti oli samassa perhevalmennuksessa toisen ystäväni kanssa ja niin mekin sitten tutustuimme. Näiden vuosien saatossa meistä on tullut todella hyviä ystäviä. Keskimmäisillä lapsillamme on vain kaksi päivää ikäeroa ja vanhimmat pojatkin ovat keskenään hyviä kavereita.
 Meitä oli neljä äitiä tiiviisti neljän lapsen kanssa. Nyt kolmella meistä on kolme lasta. Aikamoista.
 
 
Nyt on ihan pakko levittää pyykit kuivumaan ja painua untenmaille.
Palailen vielä viikonloppun. Lupaan ;)
Ihanaa lauantaita.
 
 
 
 
 



.

5 kommenttia :

  1. Voi kuinka upea ja tunnelmallinen huone <3

    VastaaPoista
  2. Mä en kestä, kun tuo katos on niin söpö ja ihana lisä nuo valotkin. <3 Sä oot kyllä mun mielestä ehtinyt ihan ihmeen hyvin tänne blogiinkin. Itsellä ei meinaa yhden lapsen, yhden talon ja yhden taloprojektin kanssa aika tällä hetkellä aika riittää, mutta tässä kohtaa blogi päivittyköön vähän harvemmin. Sä oon Hanna tehonainen! :) Yritetään nähdä, kun me palataan Pariisista, toivottavasti virkistyneinä.

    VastaaPoista
  3. Ihanan hempeä ja tyttömäinen huone! :) taas saa inspiroitua näistä kauniista kuvista :)

    VastaaPoista
  4. Aivan älyttömän ihana huone <3

    VastaaPoista
  5. Kaunis huone ja suloinen pikkuprinsessa :) Meilläkin suunnitelmissa antaa esikoiselle nukkekoti lahjaksi tänä jouluna. :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !