keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Raparperihilloa





    Rakastan syreenin hurmaavaa tuoksua vuodesta toiseen. Siitä tulee mieleen lapsuuden leikit mummolan pihalla, kun valmistin itse kukista hajuvettä. Yöaikaan tuoksu on mieletön. Oksat ovat todella kauniita maljakossa sellaisenaan, vaikka kauaa ne ei siinä kestäkään. Haaveilen, että vielä joskus meillä on suurempi piha, johon saan paljon eri aikaan kukkivia kukkia, myös oman syreenin. Lauantaina napsin ystäväperheemme synttärijuhlilta oksia mukaani ja äitini toi eilen uusia oksia heidän pihaltaan tuoksuteltavaksi. Juhannusruusuakin on maljakossa ja toivon, että nuput aukeavat nyt viikonlopuksi. Aamulla sain ystävältäni nipun raparperia ja siinä samalla haaveilimme yhdessä britakakusta. Luulen, että kakku on pyöräytettävä viikonlopuksi juhannuksen kunniaksi ja kakun väliin aion laittaa hilloa, jota raparpereista juuri tein.
 
Mutta nyt gluteenittoman pannukakun tekoon, kun hillokin on valmiina.
 
Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille !


1 kommentti :

  1. Oot kyllä tehokas, kun noin nopsaan hillot keittelit, hyvältä näyttää! :) Terveisin, Sohvi

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !