perjantai 8. toukokuuta 2015

Ihan helmi



 Viime aikoina olen paljon potenut syyllisyyttä siitä, että olen omasta mielestäni huono äiti ja varmasti vaimokin, oikea hirviö kuten itseäni kutsun. Osasin odottaa, että arki kolmen pienen lapsen kanssa ei tule olemaan helppoa. Yllätyin silti, miten rankkaa tämä arki oikeasti on. Alkuun pari kuukautta vauvan kanssa koliikkia ja siinä samassa kaksi uhmaikäistä hoidettavana. Vauva on luojan kiitos helppo nykyään, mutta kaksi vanhempaa koettelevat voimiani toden teolla. Päivittäin nuo kaksi tappelevat suurimman osan päivästä, vaikka koitan parhaani mukaan kehittää ohjelmaa estääkseni pahimmat yhteenotot. Pojan neljän vuoden uhma on aivan kamalaa ja ottaa voimille. Useita päivittäisiä raivokohtauksia, jotka alkaa heti aamupalalla isomman kieltäytyessä aamupalasta ja keskimmäinen tietysti apinoi veljeään kaikessa. Kaikesta on väännettävä kättä nykyään. Mikään ei tunnu sujuvan ilman raivoa ja järkyttävää huutoa. Kärsivällisyyteni on kadoksissa ja vaikka kuinka päätän pysyä viilipyttynä en siihen läheskään aina pysty. Välillä purskahdan itkuun lasten edessä, kun en vaan jaksa. Meillä osataan onneksi pyytää anteeksi molemmin puolin ja voiko olla liikuttavampaa, kuin kaksi halaavaa lasta, jotka pyytävät vilpittömästi anteeksi. Mieheni tullessa töistä olen usein aivan loppu. Olen huonolla tuulella ja kiukkuinen, kuin ampiainen, jos miehellä menee yhtään sovittua pidempään. Inhoan itseäni sellaisena, sillä ei se työelämäkään sovitettuna pikkulapsiarkeen ole helppoa. Työssäkäyvä puolisko pääsee kuitenkin pakoon sitä jatkuvaa huutoa ja melua, jota minä kuuntelen aamusta iltaan. Peltorit on yhä lahjatoiveissa äitienpäiväksi haha..

  Päätän aamuisin kestää lapsia paremmin, mutta taas illalla tunnen ison pistoksen sydämessäni. Blogini on ollut pakopaikka tästä kaikesta sirkuksesta ja sekin harmittaa, kun en enää ennätä tai jaksa. Harrastus on saanut jäädä suosiolla taka-alalle, sillä ensisijaisesti olen tietysti äiti sekä vaimo. Blogi päivittyy, kun voimani siihen riittävät. Vaikka arki on hektistä ja kuluttavaa, olen silti kiitollinen kaikista rakkaista lapsistani ja siitä, että ylipäätään saan olla heidän kanssaan kotona vielä ja seurata heidän kasvuaan aitiopaikalta. Vielä tulee se päivä, kun palaan työelämään ja arki muuttaa taas muotoaan haasteellisemmaksi.
Mielestäni on kuitenkin hyvä sanoa ääneen, että on poikki. Itse luomme paineita siitä millaisia äitejä olemme tai meidän pitäisi olla. Ihan jokainen äiti on maailman paras äiti oman lapsensa silmissä, vaikka sitten välillä muistuttaakin " hirviötä ". Kodin ei tarvitse kiiltää ja elämä saa näkyä lapsiperheessä, sitä yritän itselleni hokea aina silloin, kun ottaa päähän se kamala sotku jota täällä lähes aina nykyään on. On ihan ok tarjota välillä lasten herkkuruokaa ( siis pelkkää tonnikalaa & makaronia ), jos edellisenä iltana ei ole jaksanut tehdä ruokaa valmiiksi seuraavalle päivälle. Pyykkejä ei ehdi läheskään aina levittää ja usein kone on itse asiassa pyöräytettävä uudelleen, kun pyykit on unohtunut koneeseen yöksi. Onneksi lähipiirissä on paljon samassa tilanteessa eläviä, joten vertaistuki on tärkeää omassa jaksamisessa.
 
 
 

Samaan aikaan ystäväni, kahden pienen lapsen äiti taistelee syöpää vastaan, joten viimeistään se on muuttanut suhtautumistani moniin asioihin. Pyrin olla valittamatta pienestä.



 
 Tänään pojan kerholla vietettiin äitienpäivää ja kerholla oli tehtävärata äideille yhdessä lapsen kanssa. Yhdellä pisteellä oli teksti joka kosketti ja sai omat ja monen muun äidin kyynelkanavat auki. Tuo teksti oli Robinin kappaleesta
  " Ihan helmi " ja suosittenkin kuuntelemaan kappaleen näin äitienpäivän alla.
 
Toivotan jo etukäteen teille kaikille HELMI äideille ihanaa äitienpäivää, jos en tänne sunnuntaina ennätä. Mieheni lähtee tuolloin työmatkalle nimittäin jo aamusta.
 Erityiset onnittelut menee kyllä kaikille äideille, jotka pyöritätte arkea aivan yksin. Te vasta helmiä olette, muistakaa se.
 
 
Tänään pääsen onneksi lataamaan taas vähän akkujani miehen työmatkaa ajatellen. Elokuva ja sushia rakkaan ystävän seurassa, kyllä taas jaksaa vääntää kättä lasten kanssa jonkin aikaa haha.
 
 
 
 
 
 
 





15 kommenttia :

  1. Voimia arkeenne <3 Uhmaikäiset tappelupurit ja vauva- arki, siinä on haastetta kerrakseen. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin uhmahan on oikeastaan merkki siitä, että lapsella on kaikki hyvin ja hän kokee ympäristönsä turvalliseksi, kun uskaltaa näyttää tunteitaan, joita ei vielä hallitse. Nostan kuvittellista hattuani sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vaiheitahan nää kaikki on. Välillä helpompaa, toisinaan sitten voimia koetellaan urakalla.
      Ja kyllä se uhma tosiaan kasvattaa lasta tulevaisuutta varten, kun vaan itse muistaa käyttäytyä fiksusti
      eikä alennu lapsen tasolle.
      Lapsi kaipaa tiukat rajat & paljon rakkautta <3
      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Samoja fiiliksiä...pitäisi kyllä muistaa että rittävän hyvä riittää :) Ja tosiaan, kaikki tunteensa näyttävä lapsi kokee olonsa turvalliseksi. Minulla myös kolme pientä, 2,5v. uhmaikäinen esikoinen ja 2,5kk olevat kaksoset. Monet päivittelee kaksosuutta, mutta onhan se toki rankkaa mutta pakko vain selvitä. Jossain vaiheessa helpottaa...ja onneksi ovat terveitä pieniä ja suht tyytyväisiä. Esikoisella oli nimittäin koliikki joten ei ollut helppoa yhdenkään kanssa. Kuitenkin kaikki ovat pieniä ihmeitä meille. AINA ei kyllä todella jaksa olla lempeä äiti, vaan juurikin hirviä ;( Ja voi sitä riittämättömyyden tunnetta ja paskaäiti -oloa. Kuitenkin, ihmisiä olemme mekin ja varsinkin kun itselläkin kaikki tunteet tapana näyttää niin kyllähän se arki välillä aikamoista on vaikka esikoinen osittain hoidossa onkin, mies hyvin arjessa mukana sekä tukiverkostoakin. Luojan kiitos. Tsemppiä!! Ja hyvä kirjoitus, näin äitienpäivän allakin. Ja isot halit myös huomiselle lapsettomien lauantaina, heille joita asia vielä koskettaa..itsekin olen käynyt läpi lapsettomuutta, ja miten kipeää se olikin! Toivoa ei kannata menettää...

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus mun mielestä myös. Mulla on myös 3 lasta. 2kk vauva, 2,5-v uhmaikäinen ja myös 4-vuotias uhmaikäinen. Oli ihana lukea sun tekstiä ja tajuta että en ole ainut, jonka lapset tappelee eikä tottele mitään ja uhmaa kaikkea ja kaikki tämä alkaa heti silmien avauduttua. Kyllä tämä arjen pyörittäminen käy työstä ja väsyttää! Ja itse tunnistan itsestäni myös sen "hirviön". Voimia sinne joka hetkeen ja paljon piiiiitkää pinnaa! Kiitos myös blogista, mukavaa lukea samassa elämäntilanteessa olevien ajatuksia ja voimaantua niistä! Terveisin: 3 prinsessan äippä

    VastaaPoista
  4. Paljon voimia!❤️ Täällä myös yksi ajoittainen äitimonsteri, joka ei myöskään pysty aina hillitsemään omia tunteitaan ja korottaa ääntään lapsille. Meillä myös useampi pikkulapsi (6v, 4v, 2v sekä viikon päästä neljännen laskettu aika...). Loppuraskauden aamuyön unettomuudet ja muut vaivat sekä lasten uhmakkuudet ei tosiaan ole hyvä yhdistelmä (ja mies, joka on töiden vuoksi paljon poissa sekä kotona ollessaankin joutuu lueskelemaan paljon). Meitä on siis muitakin, et ole yksin tuntemuksiesi kanssa, helmiä kaikki kuitenkin😊

    VastaaPoista
  5. Koskettava kirjoitus ❤️ Herätti paljon ajatuksia ja nyt, kun mulla oli se sopiva yksinäinen hetki, niin tämä avasi padot... Siihen vielä tuo biisi.. Niin totta tuo, että jokainen meistä "huonoista äideistä" on juuri se paras omille lapsilleen.
    Kyllähän se niin on, että ne omat ongelmat ja haasteet tuntuu juuri siinä hetkessä maailman vaikeimmilta ja raskaimmilta, mutta tosiaan välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään ja laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

    VastaaPoista
  6. Ihanan aito kirjoitus! Vauvavuosi on haastava aina, mutta onneksi kesä helpottaa monia asioita ja tuo hetkeksi kevyemmät askeleet! Paljon voimia arkeesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä vauvavuosi oli todella helppo verrattuna taaperovuosiin. Mikä shokki se olikaan kun aina vaan puhutaan vauvavuoden väsymyksestä, riittämättömyydestä yms... kun ne oikeesti iskikin kun lapsi täytti vuoden. Siihen asti mä oikeesti luulin että homma on hallussa ja sitten kaikki romahtikin. Tietysti on eri tilanne sitten vauvavuodenkin kanssa kun lapsi on useampi.

      Poista
  7. Et todella ole yksin tunteidesi kanssa! Tällä äidillä kun ne hermot on ihan palasina jo yhden kaksi-vuotiaan kanssa... Kotona oleminen on oikeasti todella rankkaa, ei olisi ikinä voinut edes kuvitella. Viha-syyllisyys yhdistelmä on aivan mahtava tunne...

    VastaaPoista
  8. Meidän kolmosen synnyttyä isommat oli 3&4, huh! Se 4v ikäero tuntui pahemmalta kuin isojen 1v3kk aikanaan.. noo siitä selvittiin. Sama 4v4kk ikäero tulee kolmoselle ja neloselle ;) isojen täyttäessä jo loppuvuodesta 8&9.. että joo, tiedänpä mitä on luvassa kesälle ja syksylle, meidän kiltistä ja ihanasta lapsesta kuoriutuu varmaan jotain ihan muuta!

    VastaaPoista
  9. Mun elämässä noi ajat ovat jo ohitse. Uskotko, jos sanon että välillä jopa kaipaan niitä :) ?
    Ei niistä ole kuin muutama vuosi, mutta ei ole enää vaippoja, puklua, jatkuvasti rikkonaisia öitä.
    Tärkeää on, että tunnistaa oman väsymyksensä. Huolehdi itsestäsi. Se on tärkeämpää kuin mikään!
    Jollet sinä voi hyvin - kukaan mukaan ei voi hyvin.
    Lempeyttä ja armollisuutta äitienpäivään <3
    Ihan helmi kuitenkin ....

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Äh kone tökkii ja sekoilee nyt huolella.. laitan kommentin nyt kokonaan uusiksi

    Voi Hanna, kuin omasta kynästäni tekstisi. Meillä on nyt jonkin verran arki helpottanut nuorimman koliikin loppumisen jälkeen, mutta keksimmäisen uhma on välillä todella haastava ja esim uloslähdössä saattaa kestää ikuisuus kun tyyppi raivoo&riisuu samaa tahtia kun yritän pukea.. Esikoisella ei varsinaista uhmaa, mutta tyypiltään "teen ennen kun ajattelen" aiheuttaa harmaita hiuksia.. ja isoveljien tappeluista puhumattakaan! Välillä leikki sujuu onneksi hyvin, mutta villeimpinä päivinä tappelu saadaan aikaan ihan joka asiasta ja koko ajan saa toimia erotuomarina.

    Useina päivinä lasken sekunteja siihen kun iskä tulee kotiin ja edessä juurikin tuo hermostuminen jos "myöhästyy" arvoidusta tuloajasta. Jos illalla päätän, että huomenna on hyvä päivä ja en hermostu lapsille niin silloin luulavati aamu alkaa vauvan kiukulla ja isompien poikien jatkuvalla tappelulla, siinä avaimet hyvään päivään ;) Onneksi lapset kuitenkin antavat niin paljon iloa & rakkautta, niiden avulla jaksaa huionotkin päivät. Huonolta äiti-fiilikseltä ei pysty välttymään varmaan kukaan? Ihmisiä vain mekin :)

    Ensikuun uuden kodin remontti ja muutto lisää kyllä oman mausteensa soppaan ja täytyy myöntää, että hieman jännittää. Noh onneksi maalissa odottaa uusi pysyvämpi koti ja ihanahan se on tietää, missä ollaan syksyllä ja voidaan hakea kerhopaikat jne..

    Ja niin surullinen tuo ystäväsi tilanne. Mekin saimme viime viikolla kuulla lähisukulaiseni aloittavan taistelun syöpää vastaan. Ja kysessä vasta elämäänsä suunnitteleva nuori aikuinen.. ei voi ymmärtää :( <3

    Paljon voimia teidän arkeen ja eikö olekin ihanaa kun on kesä tulossa? Omaa mieltä piristää kyllä kummasti :) Ja tuo Robbarin kipale on yksi monista suosikeistani!! Meillä koko perhe ihan lovena Robbariin!

    Aurinkoista äitienpäivää!!

    VastaaPoista
  12. Murunen, I feel u. <3 L olikin FB:ssä just kirjoittanut samanlaisia fiiliksiä, onneks me ei olla yksin kuitenkaan, ja aina on vertaistukea saatavilla raskaaseen arkeen! ;) Ei muuta ku eteenpäin, sanoi mummo hangessa. :D Hyvää äitienpäivää sulle, Hanna.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !