maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ristiäiset vol.2 / Kakku




Minulla oli mielestäni selkeä visio päässäni millaisen kakun neidin juhliin haluan, kunnes sitten sattuman kautta eksyin taitavan Marsispossun blogiin. Uskomattoman hienoja kakkuja. Miten joku voikin olla niin taitava ? Oma kärsivällisyyteni ei riittäisi, vaikka innostusta olisikin osata loihtia vastaavia. Tuli sitten todella vaikea päätös millaisen kakun haluan. Päädyin hempeän vaaleanpunaiseen kakkuun, johon toivoin ohutta rusettinauhaa alareunaan. Ihastuin helmikuviointiin, joten sellainen oli ehdottomasti saatava. Koristeeksi mietin alkuun jaloleinikkejä tai pieniä ballerina kenkiä, mutta sitten syntyi ideani Sophie - lelusta. Tuo purulelu on vauvamme ensimmäinen ihan oma lelu, jota hän niin mielellään tuijottelee aina vaippaa vaihdettaessa. Kakusta tuli persoonallinen, kun siinä oli jotain omaa. Koriste Sophie kirahvi on täysin alkuperäisen purulelun kokoinen, eli taitavasti loihdittu kuvan perusteella. Kakussa luki lisäksi neidin nimi, mutta suttasin sitä pois, kun en halua täällä lasten nimiä käyttää. Kakun täytteeksi valitsimme pätkismousse-mansikkamoussen. Kaunis kakku ja niin taivaallisen hyvänmakuista. 
Vieraita meillä oli kutsuttu nelisenkymmentä, mutta kaikki ei päässeet paikalle.
Tilaamaani 20 hengen kakku riitti kolmellekymmenelle hengelle hyvin ja vähän jäi vielä kotiin rääpittäväksi laten seuraksi. Nam !

Mitä tykkäätte kakusta ?




10 kommenttia :

  1. Voi miten suloinen kakku!
    Marsispossu teki meidänkin tyttären ristiäisiin kaksi kakkua - hieman juhlavamman http://www.vauva.fi/artikkeli/blogit/joukolatar/ristiaisten_tarjoilut ja tämän hauskan vauvakakun http://www.vauva.fi/artikkeli/blogit/joukolatar/ristiaisten_jatkot -

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunis ja ihanan hempeä kakku! :)

    VastaaPoista
  3. Voi taivas miten upea kakku <3 Onneksi otit kuvia, eihän tuota olisi muuten malttanut varmaan syödäkkään :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kyllä todella kaunis kakku! Aivan ihana :)

    VastaaPoista
  5. Tavattoman kaunis kakku. Silmiin pisti vain tuo HYLÄ-kortti. Sehän on oikeasti HYLA, ei siis äätä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A se onkin, leimasimella tehty, niin leimasimeen tullut väriä
      tyynystä ja näyttää vähän ä:lle :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi !