Niin se lahja neidille, jonka taas olin unohtanut esitellä. Tässä se nyt on. Pikkusiskon syntymän jälkeen tuo neiti on entistä enemmän innostunut hoitamaan nukkeja joten tuntui luonnolliselle hankkia hänelle tässä vaiheessa nukensänky. Nukkekotiprojektini sai siis lisäaikaa. Tähän Smallstuffin nukensänkyyn tosiaan tutustuin ensimmäisen kerran Tanskassa ( kuten niin moneen muuhunkin ihanaan asiaan ). Sänky on täydellinen miniversio Sebran kauniista lastensängystä, jota aina haaveilin pojalle ja jota en koskaan raaskinut tyyriin hintansa takia hankkia. Tätä nukensänkyä vaan ei meinannut mistään saada valkoisena. Epätoivon vallassa meinasin jo hankkia violetin, jonka olisin sitten maalannut itse. Onneksi sitten kuin sattuman kautta viikkoa ennen synttäreitä tuli ilmoitus sähköpostiin, että jollyroomiin oli vihdoin tullut sänkyä valkoisena. Sänky ehti ajoissa ja neiti oli innoissaan lahjastaan. Peiton ja tyynyn sänkyyn tilasin Prinsessajutun Miralta. Niin suloiset eikä tarvitse nukenkaan enää palella.
Nyt meillä vaan komennellaan äitiäkin, kun nuket nukkuvat .
♡ Tuo on kyllä maailman söpöin nuken sänky :)
VastaaPoistaNiin kaunis sänky <3 Itselläni on tallessa valkoinen pieni kehto jolla olen pienenä
VastaaPoistaleikkinyt ja onneksi olen sen säästänyt. :)
Todellakin suloinen sänky! Ja lahjan osto onnistunut kyllä täydellisesti kun noin kovasti on jo pikku-äidillä käytössä!
VastaaPoistaKaunis sänky ja lahja <3
VastaaPoistaIhana sänky kerrassaan :)
VastaaPoistaTänään törmäsin blogiisi ensimmäistä kertaa, joten täytyy jäädä vähäksi aikaa lueskelemaan juttuja :)
Sieltähän se Tähkäpää niin virkeänä kurkkii ;)
VastaaPoistaIhana sänky kerrassaan <3 Meillä tytöllä minun kirppisaarre vuosien takaa (jo hyvissä ajoin ennen lapsia).