Viime viikonloppuna juhlittiin neidin synttäreitä vaaleanpunaisissa tunnelmissa. Tarjottavien kanssa pyrin pääsemään mahdollisimman helpolla ja silti meinasi tulla hoppu. Kaksivuotiaamme toivoi juhliinsa jäätelöä, joten kakkua ei näihin juhliin tarvittu. Suklaakuppikakut on Ikean taikinajauhoa joihin tein vain mansikkakuorrutteen. Suolapalana toimi pestokanasalaatti patongin & levitteen kera sekä lapsiystävällistä terveellistä herkkua olivat kurkut, porkkanat, kirsikkatomaatit dipin kanssa. Lihapulliakin tein ja kiireessä unohdin niistä kokonaan suolan. Lapsiystävällisiä siis nekin. Lahjaksi neiti sai mm. palapelin, astiaston leikkeihin, poneja, värityskirjan, Tuhkimo nuken,
vaatetta, kengät & käsilaukun. Käsilaukku onkin kulkenut neidin olalla tiiviisti koko viikon. Niin ja onhan sen kanssa nukuttukin. Pieni suuri neitimme kun rakastaa kaikkea tyttömäistä. Ihania lahjoja ja tyytyväinen sankari. Ruusulimuakin äidin piti juhliin saada ihan vain omille ystäville ja sen perään piti vähän soitella. Kesko tuo sitä maahan. Ihanan makuista ja niin kesäistä.
Ei ole totta miten nättiä synttärihärpäkettä. Niin somaa!
VastaaPoistawww.peaceandstyle.fi
Kiitos Ansku
PoistaOnpa teillä ollut ihanat synttärit, niin nättiä!!
VastaaPoistakiitos Hanna
PoistaOnnea pikkuneidille! Kauniit tarjoilut ja kaikki :)
VastaaPoistaIhanat synttärit ja tosi kauniit koristelut :)
VastaaPoistakiitos ihana
PoistaIhanat synttärit ja kauniit koristeet :). Onnea vielä
VastaaPoistaKiitos kaima :)
PoistaMistä noita suloisia vaaleanpunaisia muffinssivuokia ja muita voisi ostaa? :)
VastaaPoistaMuffinsivuoat on Confetista. Muut olen ostanut sieltä täältä. Kaivan tiedot kunhan ensin muistelen mistä ne hankin.
PoistaOi kun nättiä. Mistä 2 ja kruunu on ostettu? E
VastaaPoista2 on jo useamman vuoden vanha. Aikoinaan ostin sen H&M homen alesta pojan juhlia varten, mutta silloin
Poistaunohdin sitä käyttää. Kruunun olen ostanut keskimmäisen ristiäisiä varten pari vuotta sitten Herttoniemestä liikkeestä jota ei enää ole, mutta tuo on perus koriste hääkakkuihinkin, eli niitä kyllä myydään varmasti. Tukuissa ainakin olen nähnyt,
Niin suloisen näköistä! Mistä tuollaisia limukka/mehu(?)pulloja?
VastaaPoistaKiitos. Cittareista ainakin :)
PoistaRuusulimu on hyvää!
Ihanat synttärit! Täälläkin synntärivalmistelut vaudissa viikonlopun juhlia varten. Meilläkin muuten toteutetaan nyt synttäreillä jätskibaari, kun silloin kesällä se jäi. Jossain kahvilassa olen tuohon limppariin törmännyt, mutta sitähän täytyy kyllä hankkia (kesäjuomaksi viimeistään), jos sitä ihan cittarista nykyään saa. :)
VastaaPoista