sunnuntai 31. elokuuta 2014

Gluteeniton omenapiirakka



  Omenapiirakasta tuli aika hyvää, joten uskallan ohjeen tännekin laittaa talteen. Gluteenittomat jauhot on koostumukseltaan niin erilaisia, joten tässäkin pohja jäi yllättävän löysäksi ja sitä vähän jännitin miten piirakan lopulta käy. Ihan hyvin ja isäkin kehui.

Pohja :

100g voita / margariinia 
reilu desi sokeria
2 kananmunaa
3dl gluteenitonta jauhoseosta
2tl leivinjauhetta

Täytteeseen :

n. 3dl Lidlin kreikkalaista jogurttia ( muukin käy )
1dl sokeria
2tl aitoa vaniljasokeria
1 kananmuna

päälle muutama hapan omena, kanelia & ripaus sokeria


Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. Lisää joukkoon munat sekottaen. Lisää jauhojen sekaan leivinjauhe ja siivilöi ne taikinaan. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja laita jääkaappiin hetkeksi.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Viipaloi omenat ja lado ne piirakan päälle. Kanelia ja sokeria päälle ja uuniin 200´, noin puoli tuntia.

Piirakan söimme vaniljakastikkeen kanssa. Kylmä vaniljajäätelö toimii lisukkeena juuri uunista tulleen piirakan kanssa, mutta maistuu piirakka ihan sellaisenaankin hyvälle.






Omenoita



Ihana syksyinen viikonloppu auringonpaisteessa. Omenat alkaa olla kypsiä, joten piipahdimme eilen mummolassa " omppuvarkaissa ". Satoa on huomattavasti paljon enemmän, kuin vuosi sitten. Mummo on siis hukkua omenoihin tänä syksynä. Kaksitoista puuta ja kaikki aivan täynnä omenaa. Muutaman viikon päästä kolme luumupuutakin pitää mummini kiireisenä. 
Täytyy niitäkin sitten hakea ja täydentää omenavarasto samalla. 

Tänään neidin herättyä päiväunilta on edessä reissu Ikeaan ja illemmalla käymme vielä kylässä vanhempieni luona, sillä isällä on tänään syntymäpäivä. Tein hänelle omenapiirakan gluteenittomana. Jos siitä tuli syötävää, voin jakaa ohjeen täälläkin. Tuoksu on ainakin herkullinen. Olen itsekin vatsani takia siirtymässä täysin gluteenittomalle linjalle, vaikka keliakiaa ei olekaan todettu. Kannan kuitenkin perinnöllistä alttiutta sairaudelle ja olen huomannut voivani paljon paremmin ilman vehnää.

Miten teidän viikonloppunne on mennyt ?


lauantai 30. elokuuta 2014

Vauvan oma kirja



     Sain tilattua masuvauvalle oman kirjan, johon on kiva kirjoitella kehityksestä ja tapahtumista muistoja jo raskausaikana. Kaikilla lapsillamme on nyt samanlaiset Kulta pieni -kirjat. Toisaalta olisin voinut ostaa kaikille erilaiset, mutta näin asiota on helpompi vertaillakin, kun tekstikohdat täsmäävät ja olen vain niin ihastunut tähän kirjaan, etten edes harkinnut muita. Kuvitus on ihanan hempeä ja se on myös yksi suurimmista vauvakirjoista, joita olen nähnyt. Sisällä on taskuja, joihin voi laittaa kortteja ja muita papereita talteen. Omat kirjani olen aina tilannut täältä. Kirjakaupoissa saat pulittaa samasta kirjasta yli 10€ kalliimman hinnan, eli suosittelen tilaamaan netin kautta, jos samanlaista ajattelit. Postiin sen sai tilattua ilman toimituskulujakin, eli edullinen ja nopea ostos. Niin ihana lahjaideakin vastasyntyneelle.

perjantai 29. elokuuta 2014

Leffailta kotisohvalla




   
      * Yhteistyössä Cloetta TV Mix & Viasat
   
Neitiä vielä odottaessani taisimme edellisen kerran käydä mieheni kanssa yhdessä elokuvissa. Siis aivan liian kauan aikaa sitten. Yhteistä aikaa pitää vaan järjestää kalenterista tai se niin helposti unohtuu arjen hulinassa. Elokuviin ja syömään pääsemme onneksi jo lokakuussa, kun pojan kummitäti lupautui meille yövieraaksi. Juhlimme vähän synttäreitäni silloin.
 
 Jo alkukesästä sain yhteistyön kautta postitse Viasatin katselukortin kuukaudeksi TV Mix- uutuus herkkujen kera. Muutama karkkipussi tyhjeni heti lähetyksen saavuttua, kun ei vaan maltettu olla maistamatta niitä. Minähän en oikeastaan syö edes karkkia, mutta Tv Mix crime on salmiakin ystävälle yllättävän hyvä sekoitus, joten mielelläni maistelen niitä taas uudelleen. Kesällä meillä harvemmin katsotaan tv:stä uutisia kummempaa, joten nyt syksyn saavuttua on mukavaa käpertyä omalle sohvalle peiton alle ja katsella leffoja. Päätimmekin perjantain kunniaksi järjestää leffaillan kotona herkkujen parissa. Nyt syyskuun alussa Viasatilta tulee muuten ensi-iltaan Disneyn Frozen. Sitä kummityttöni on kehunut, joten sen aion varmasti katsoa, vaikka sitten yksin.

Nyt popparit vielä mikroon ja leffailta voi alkaa !

 

torstai 28. elokuuta 2014

Nukkekodin tuunausta




   
  Muutaman viikon kirppis projekti on onnellisesti ohitse. Yritän nyt viikonlopun aikana siivota yläkertamme pahvilaatikoista ja muusta sälästä, jotta rempan saisi vihdoin aloitettua. Siellä on tarkoitus ainakin maalata ja vaihtaa lattia. Jossain vaiheessa sinne rakennetaan pojalle mahdollisesti huone, mutta ainakin alkuun se toimii  työtilana. Siellä mahtuu majoittamaan yövieraatkin. Päätin hakea vähän remppaintoa aloittamalla ensin neidin nukkekodin tuunaamisen, jonka hän siis saa seuraavilla synttäreillään lahjaksi. Sopivan pieni nukkekoti löytyi Hong Kongista ja hintakin oli alle 30€. Esittelen talon teille sitten valmiina.
 
 

tiistai 26. elokuuta 2014

Pihalla



     Tänään taas sellainen päivä, kun äiti vähän pihalla kaikesta. Aamulla poikaa valmistellessa kerhoon tajusin, että tänäänhän on neidin 1,5v neuvola ja tietenkään en ollut laittanut aikaa edes ylös. Onni, että ehdimme ajoissa molempiin. Vähän liikaa muistettavaa ja asioiden hoitamista tällä äidillä viime aikoina. Puhelimen kalenterin uudelleen organisointi edessä, lähinnä siis hälyytyksien lisäämistä muistini tueksi. 
Viikonloppuna meillä oli tarkoitus laittaa pihaa jo vähän syyskuntoon mutta satoi niin paljon. Kaipaisin kukkiakin vielä terassille piristämään. Toivottavasti tulisi kauniita syysiltoja, sillä niin mielelläni istuisin iltaa pihalla kynttilöiden palaessa. 
Nyt kuitenkin pyykkien kimppuun, kun vielä muistan ne...













lauantai 23. elokuuta 2014

Puolitoista vuotta





    Tänään neitimme on puolitoista vuotta vanha. Miten nopeasti aika on mennyt ja miten hurjaa vauhtia hän kehittyykään. Paljon vaudikkaammin, kuin veljensä vastaavan ikäisenä. Isompaa, kun täytyy " apinoida " aivan kaikessa. Meillä on itseasiassa sellainen tilanne, että pinnasängystä täytyy irroittaa jo laita kokonaan, sillä neiti kiipeää sieltä itse pois. Hän muodostaa muutamia kahden sanan lauseita ja toistaa yksittäisiä sanoja papukaijana koko ajan.
 
Tänään on oikeastaan vaan satanut joten keksimme vähän juhlia neitiä perheen kesken. Leivoin mokkapaloja ja lahjaksi hän sai taitavalta Miralta tilaamiani mansikoita keittiöleikkeihinsä. Olin alkuun ajatellut niitä joulukalenterin täytteeksi, mutta näyttää vahvasti sille, että ensimmäinen joulukalenteri täytyy olla muumi.

Jotain pientä vauvalle






  Jotain pientä ostin vauvalle Barcelonan matkaltamme. Vielä silloin ei varmasti tiedetty kumpi meille tulee, joten nämä alelöydöt unisexiä. Muokkasin tätä tekstiä poistamalla vanhan postauksen, koska sain kommentin, josta tuli paha mieli. Pyydän anteeksi, jos loukkasin postauksella jotain muutakin, kuin vain anonyymiä kommentin kirjoittajaa. Se ei tosiaan ollut tarkoitukseni ja olen vilpittömän pahoillani. Blogia pitäessä pitäisi varmasti miettiä paljon enemmän sitä mitä kirjoittaa, sillä helposti ymmärretään väärin. Tekstistäni ainakin yhdelle tuli sellainen olo, että pitäisin lastentekoa itsestään selvänä. En pidä. Olen aina haaveillut kolmesta lapsesta ja todella kiitollinen jokaisesta raskaudestani, lapsistani ylipäätään. Parasta elämässäni.  Kyllä, olen tullut helposti raskaaksi, mutta itsestään selvyys se ei koskaan ole ollut minulle eikä varmasti muillekaan. Lähipiirissäni on ollut lapsettomuutta joten olen nähnyt läheltä miten raastavaa se voi olla.  En tietenkään voi tietää miltä se oikeasti tuntuu ilman omakohtaista kokemusta. Kolmas lapsemme, jonka laskettuaika on loppuvuodesta, on yhtä toivottu, kuin aiemmat, vaikka tyttö pääsikin yllättämään meidät iloisella tavalla paljon aikaisemmin, kuin edes osasimme odottaa. Elämää, kun ei voi suunnitella etukäteen. 

Blogissani avaan elämääni vain pintaraapaisun verran. Joskus mietin, että siinäkin on liikaa ja ehkä jatkossa otan vieläkin rajatumman linjan väärinkäsitysten välttämiseksi. Yhtä lailla elämässäni on  vastoinkäymisiä ja surua, vaikken niistä blogissani erikseen mainitse. Elämäni ei siis todellakaan ole ruusuilla tanssimista, jos sellainen kuva välittyy. Piikit pistelevät välillä kaikkia tavalla tai toisella.

Asiasta kolmanteen, Cheekin keikka oli aivan uskomattoman hieno, paras jossa olen koskaan ollut. Nyt harmittaa, ettei tullut hankittua lippuja tällekin illalle, sillä saman shown olisi helposti katsonut toistamiseen. Mahtavaa iltaa kaikille niille, jotka sinne tänään suuntaatte.
Olen ehkä pikkuisen kade !






torstai 21. elokuuta 2014

Välipalalla


   Välillä olen aivan tuskissani siitä  " mitä tänään syötäisiin ". Välillä ruoanvalmistus ottaa niin paljon päähän ja samoja ruokia tulee valmistettua aivan liian usein. Ruoka olisi parasta valmistaa edellisenä iltana tai sitten tehdä kerralla isompi määrä useammaksi päiväksi. Valmisruokiin turvaudun silti vain äärinmäisessä hädässä. Joku aika sitten huomasin, että Lidlin sivuilta löytyy kiva reseptipankki, josta inspiraation puutteessa haen ideoita ( siis aika usein hahah ).  Se on oikeasti aika kätevä, sillä kaikki ruoka-aineet löytyvät Lidlin valikoimista. Tänään pitkästä aikaa tehtiin pojan kanssa yhdessä välipalaksi marjarahkaa. Helppoa ja niin hyvää. Nams !

Oliivipuu



    Otin oliivipuun sisälle alkuviikosta. Kyllähän se tuolla ulkona vielä pärjää, mutta olohuone kaipasi sitä takaisin. Ruukku on kyllä kärsinyt ulkona ollessaan, eli sen voisin ainakin alkuun pestä. Ajatuksissani on hankkia sille uusi harmaa ruukku. Mies kyllä ehdotti tuon vanhan tuunaamista, eli katsotaan mihin päädytään. Oliivipuu on kyllä todella haasteellista pitää hengissä. Aika tyytyväinen saan olla, sillä edellisen kanssa epäonnistuin puolessa vuodessa. Se ei tykännyt asua selvästikään kerrostalossa. Tämän hankin kohta kaksi vuotta sitten ja uudessa kodissamme se on piristynyt kummasti. Ulkoilu teki sille hyvää. Ajattelin tänä talvena kokeilla, jos se talvehtisi paremmin mummilassani, talvella lämmin huoneilma nimittäin helposti tappaa sen. Mummilassa se saa olla kylmässä, mutta saa silti tarvitsemaansa valoa. Ensi kesäksi ajattelin hankkia pihalle sen kaveriksi suuremman oliivipuun, eli haastetta sitten vähän enemmän.

Oletteko saaneet oliivipuun pysymään hengissä talven yli ihan kotioloissa ?


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Sweet dreams






    Rakastan pellavaa vuodevaatteissa ja erityisesti sitä, että lakanat vaan pehmenee entisestään ajan kanssa. Meillä oli aiemmin vaaleanharmaana H&M homen pellavalakanat, mutta mieheni inhosi niitä. Jostain syystä ne ei vaan istuneet peittoihimme ja peitto karkasi päivittäin. Myin ne sitten pois. Pitkään olen haaveillut Päivin monday to sunday - malliston lakanoista ja viimein päätin ne hankkia. Värivalinta tuotti vaikeuksia, sillä meille sopisi mallistosta aivan kaikki. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin raikkaaseen valkoiseen ja olen todella tyytyväinen valintaani. Miehenikin taitaa olla tyytyväinen sillä ainakaan hän ei ole valittanut.

Kiireetön aamu


 



 Ihana kiireetön aamu, vaikka viime yö olikin neidillä itkuinen ja nukuimme huonosti koko perhe. Onkohan syysflunssa tulossa !? Kerhoaamuina on suoriuduttava valoa nopeammin joten nautin näistä aamuista, kun ei ole kiire mihinkään ah! Harvinaista herkkua. Herkuista puheen ollen yksi Lidl suosikkini on nuo paistovalmiit groisantit. Niitä meillä on varalla yleensä aina. Nyt kuitenkin  ulkoilemaan, vielä kun ei sadakaan.
 
Syksyistä keskiviikkoa !


tiistai 19. elokuuta 2014

Vierasvara


   Helteet alkoi käydä jo vähän voimille, mutta ihan sateitakaan en toivonut. No säälle ei mahda ja silloin sopii ainakin herkutella vai mitä? Ainakaan amppareita ei sateella kohtaa. Meillä itse asiassa piti tulla ystävät tänään kylään, mutta se peruuntui. Olin ottanut aamulla pakkasesta sulamaan Lidlin paistopisteeltä ostettuja valtavia korvapuusteja, joten päätettiin pojan kanssa vähän herkutella neidin nukkuessa. Tiesittekö muuten, että sieltä voi tilata ennakkoon juhlia varten herkkuja, jos haluaa itse laiskotella ? Jotain on hyvä pitää vähän vierasvarana pakkasessa, sillä pitkään aikaan en ole jaksanut pullaa leipoa, muuta kyllä. Päiväunet olisi kyllä maistunut tänään äidillekin, mutta taas mennään kahvin voimalla.

Mukavaa tiistaita !

sunnuntai 17. elokuuta 2014

vähän uutta pojan huoneessa



   Vähän uutta pojan huoneessa. Sängyllä oleva kasipallo on Ikean uutuuksia. En voinut vastustaa sen ostoa, kun se vaan on niin makee ! Väriltäänkin sopii niin hyvin huoneeseen. Sitten tilasin H&M:ltä muutaman säilytyskorin Expedit- hyllykköön. Mahtuivat juuri ja juuri lokerikkoon. Pienessä huoneessa on onneksi hyvin säilytystilaa leluille jne.. Nyt pohdin vielä kevyttä mustaa tai valkoista String Pocket- hyllykköä ( tai vastaavaa ) seinälle,  johon saisi muutamia legojuttuja esille. Pikkusisko ylettää jo Expedit- hyllykön päälle, joten tärkeät lelut on vaarassa.

Sain muuten kutsun Indiedays inspiration - yhteisöön. Eli sellainen pieni muutos blogissani. Oikealla sivupalkissa tuo uusi banneri, muuten kaikki pysyy ennallaan.
Kunhan tämä kirppisprojekti saadaan loppuun, aion vähän muokata blogin ulkoasua. Pieni vaihtelu piristäisi ainakin minua. Samalla vanhalla ollaan menty kohta jo pari vuotta. Joku kyselikin myynkö täällä lastenvaatteita. En valitettavasti tällä kertaa. Kuvaamiseen jne. menee yllättävän paljon aikaa ja pojanvaatteita oli aikamoinen määrä.
Oli helpompaa kuskata kaikki yhteen ja samaan paikkaan. Nyt pidetään vaan peukkua, että masutyyppi todella on tyttö, sillä neidin vaatteista en vielä luovu.

Huomenna on neuvola. Kolmas raskaus poikkeaa taas edellisistä, sillä olen käynyt vasta kerran neuvolassa. Nyt kuullaan siis ensimmäisen kerran sydänääniäkin. Jännää!

 




lauantai 16. elokuuta 2014

Rapuja

  
   Elokuu ja rapujen aika. Jälleen kokoonnuimme ystäväporukalla viettämään perinteeksi muodostuneita rapujuhlia. Viime vuotisista juhlista postausta täällä. Tällä kertaa meitä oli paikalla neljä pariskuntaa lapsineen. Sovimme, että jokainen pariskunta vastaa jostakin ruokalajista ja yllättää muut. Helpompaa niin. Ampiaisten takia päätimme juhlia suosiolla sisätiloissa, sillä nälkäiset pörriäiset haistavat ruoan kaukaa. Rapuja nautimme alkuun tietysti paahtoleipien päällä.  Ensimmäinen kerta muuten kun selvisin ilman haavoja. Rapujen kuoret oli tällä kertaa niin pehmeitä, ettei veistä oikeastaan edes kaivannut. Siinä varmasti syy.


Meille tuli tällä kertaa keitto valmistettavaksi. Mietimme mieheni kanssa eri vaihtoehtoja ja päädyimme bataatti-chilikeittoon. Chili tuo kivaa potkua bataattiin ja on vaan niin tautisen hyvää.
Keiton lisukkeeksi teimme meidän perheen suosikkia pataleipää.
 Sitten oli vuorossa katkarapuja  " etanoiden tapaan "


Ja sitten lohi-katkarapu-kanttarellipastaa

Jälkiruoaksi herkullista uunibanaania jäätelöllä. Todella onnistunut päivä ja niin herkullista ruokaa.
Lapsetkin jaksoivat hienosti . Pienin juhlija oli vain reilun kuukauden vanha. Tässä juuri porukalla WhatsApp:n kautta suunnitellaan alkuvuodelle blinijuhlia, samalla ajatuksella, että jokainen valmistaa jotain ja silloin meilläkin on pieni toukka mukana juhlimassa.


Nyt vielä kirppiskamojen kimppuun !

torstai 14. elokuuta 2014

Pihistä tai panosta syöttötuoliin



 Muistan joskus, kun joku lukijani kyseli neitiä vasta odottaessani onko jotain lastentarviketta, jonka ostoa olisin mahdollisesti katunut. Vielä silloin en kokenut tehneeni virhehankintoja. Ensimmäisen lapsen kohdalla kärsivällisyyttä ja aikaa on enemmän, kuin kahden tai useamman lapsen kanssa. Nyt tiedän missä olisin voinut säästää sekä rahaa, että hermoja. Voisin siis sanoa katuvani Stokken Tripp Trapin ostoa. Tuolihan on toki  kätevä. Se kasvaa lapsen mukana...
 
Itse tuoli maksaa noin 179€,  jotta siinä voi istua 6kk lähtien tarvitaan tietysti vauvasetti noin 39€. Pitäähän vauvan istua pehmeästi, eli siihen vielä pehmusteet 39€. No jos sattuu kohdalle " apina " kuten meidän neiti, täytyy vielä hankkia valjaat turvallisuuden takia 39€ . Tähän mennessä tuoli on siis maksanut noin 306€. Tuoliinhan on mahdollista ostaa myös  newborn- istuin, sitä en onneksi koskaan kokenut tarpeelliseksi meille.

Meidän tuoli on maalattu valkoinen. Halusin sen ehdottomasti, koska tuolin käytännöllisyyttä hehkutettiin kaikkialla ja tietysti valkoisen, koska olen tarkka sisustuksesta. No niin sitten sitä arkea, todellisuutta tämän tuolin kanssa.
 
Poikamme alkoi syömään itse varhain. Alkuun sormiruokaillen ja siitä sitten nopeasti lusikalla. Hän sotki jonkin verran ( siedettävän verran ). Hänen bravurinsa oli kuitenkin istua tuolissa ja sotkea suullaan pehmusteet. Pehmusteita kärsivällisesti pesin koneessa päivittäin alkuun, kunnes siirsin ne suosiolla kaappiin. Neitimme aloitti hänkin ajoissa syömisen ja sotkemisen. Hän sotkee tuplasti enemmän, kuin veljensä. Siltä se ainakin tuntuu. Oikeasti mietin, johtuuko se vain siitä, etten ehdi olla jynssäämässä tuolia heti, koska on se toinenkin lapsi. Minulla ei siis ole aikaa. No ruokahan ehtii kuivua tuoliin, jos sitä ei ehdi putsata heti. Useasti aamulla on vaan niin kiire, että unohdan koko tuolin. Voitte kuvitella miltä tuntuu kuurata tuolia joka päivä kuivuneesta puurosta ja muusta pöperöstä. Enää en jaksa välittää, se likaantuu kuitenkin uudelleen. Toki yritän pyyhkiä pahimmat heti ja kunnolla puhdistan sen ihmesienellä kerran viikossa. Montahan sientä meillä on kulunut tuoliin ?! Erityisesti sitä ruokaa sujahtaa tuolin rakoihin. Eli jos haluaisin pitää sen täysin puhtaana, tulisi tuoli purkaakin vähintään kerran viikossa. Liioittelenkohan ? Meidän neidin tapauksessa en hah ! Lisäksi tuolimme on saanut osumia, kun siihen on tippunut jotain. Maalattu valkoinen, ei ole niin kaunis, kun maalipinta kuluu. Lisäksi ihmettelen tuolin sivuissa olevia urituksia, jotka ovat toiselta puolelta karheat. Niin karheat, että jos yrität putsata ruokaa siitä, se vain leviää entisestään + kerää pölyn. Sama ongelma on kaikilla ystävillänikin. Ajattelin sen alkuun olevan valmistusvirhe, sillä toinen puoli on sileämpi. Tarkistin asian jälleenmyyjältä ja sen kuuluu olla karhea toiselta puolelta. Edullisempaahan valmistus on, kun pintaa ei viimeistellä.

Kahden lapsen äitinä, kolmatta lasta odottaen sain ahaa-elämyksen, kun tässä kesällä kävimme IKEAssa. Antilop- syöttötuoli oli silloin tarjouksessa puoleen hintaan. Sehän siis normaalistikin maksaa vain 12,99 + siihen tarjotin 4€. Yhteensä siis vain 16,99€ ja tuolin mukana tulee istuinvyö. Ostimme tuolin lähinnä varalle. Se kun menee pieneen tilaan ja on helppo siksi ottaa mökille jne. mukaan. Useasti kylässäkin saattaa olla toinen syöttötuoli-ikäinen. Nyt viimeisellä mökkireissulla mieheni kiikutti puurolla vuoratun tuolin järveen ja puhdasta tuli kerralla. Päätimme , että säästämme hermojamme kolmannen sottapytyn kanssa ja hän saa istua muovisessa Antilop- tuolissa koko syöttötuoli-ikänsä, vaikka toki Tripp Trapp on tukevampi. 
 Miten kätevää tuoli on päivän päätteeksi vain kantaa suihkun alle. Se on väriltään valkoinen, eli sopii sisustukseenkin. Tarjottimelta lapsen on helppoa syödä ja pöytäkin pysyy puhtaana. Uskon kyllä, että Tripp Trapp pääsee meillä oikeuksiinsa neidin juniorituolina, kun hän toivottavasti osaa jo siinä vaiheessa syödä hillitymmin.


Ps. Niin ja neidillä pehmusteita ei ole käytetty kertaakaan! Kaapissa ovat yhä haha.



maanantai 11. elokuuta 2014

Meidän alku



    Sain kyselyä siitä miten meillä meni alku kahden lapsen kanssa, kun neiti syntyi. Poika aluksi otti siskonsa hyvin vastaan, mutta kun hän tajusi, että sisko on tullut jäädäkseen alkoi mustasukkaisuus näkyä päivittäin raivokohtauksina ja kiusantekona. Uhma osui samaan syssyyn, joten helppoa ei pojalla ollut ja omatkin hermot olivat usein koetuksella. Puistossa, kun kävimme aikani meni imettäessä ja samalla yritin vahtia poikaa, joka haki huomiotani kiusaamalla muita lapsia. Meillä selkeää helpotusta arkeen toi puistotäti. Jos asut Töölön lähettyvillä, suosittelen puistotäti Mariaa. Niin ihana ja taitava lasten kanssa. Meidän ja monen muunkin perheen pelastus. Marian ja kivojen leikkikavereiden takia vien poikaa sinne välillä leikkimään, vaikka emme asu enää lähellä. Poika sai siellä omaa aikaa ikäistensä kanssa ja selkeästi hän nautti siitä, ettei äiti ole koko ajan lähettyvillä. Teki myös hyvää, että joku muu, kuin äiti ja isä komentaa. Ihanaa oli myös kuulla, miten tykätty lapsemme oli puistokavereiden keskuudessa ja miten hyvin hän otti siellä huomioon toiset lapset. Hän siis sai olla oma ihana itsensä, kun kotona turhautui siihen, että äidin huomio jakautui kahdelle lapselle. Tuota hankalaa vaihetta ei onneksi kestänyt kauaa. Toki uhmaa on edelleen ja se on normaalia, mutta selkeästi siskon kasvaminen on lähentänyt lapsia. Nyt nuo kaksi toki riitelevätkin, mutta leikkivät myös paljon sovussa. Itse pidän tärkeänä, että välillä teen ihan kahdestaan pojan kanssa asioita. Eilen olimme sirkuksessa ja vielä tässä kuussa menemme yhdessä elokuviin. Isä ja poika touhuavat myös yhdessä asioita. Neiti ei vielä niin ymmärrä " laatuajan " päälle, vaikka toki olemme kulkeneet kahdestaan asioilla. Varmasti kolmannen synnyttyä hänellekin  " laatuaika " saa aivan uuden merkityksen. Kolmannen lapsen syntymä toki saa taas miettimään miten ihmeessä jakaudun kaikille kolmelle. Vauva vie aikaa niin paljon alkuun. Onneksi isä pitää taas isyyslomaa & talvilomaa siihen alkuun, joten se helpottaa vähän alkua. En usko, että neidillä välttämättä tulee vastavaa mustasukkaisuutta sillä hän on tottunut pienestä asti, ettei äiti aina välttämättä reagoi heti. Poika odottaa uutta sisarustaan ja kovasti hän jo lupailee auttavansa vauvan hoidossa. Pojalla alkaa taas ensi viikolla kerho, joten hän saa taas säännöllisesti  seuraa ikäisistään ja toki me näämme välillä ystäviäkin viikolla. Tänään meillä alkaa taas perheuinti ja poika käy myös isän kanssa fudiksessa. Muutama harrastus, jossa pystyy kivasti purkamaan erergiaa. Liikaa harrastuksiakaan ei kannata pienillä olla. 
Tulevaa arkeamme tulee helpottamaan paljon myös se, että saan vauvan tarvittaessa omalle pihalle nukkumaan. Kalliossa asuminen ilman parveketta meni vielä yhden lapsen kanssa, mutta kahden kanssa ongelmaksi muodostui päiväunet. Neiti nukkui ne mielellään liikkuessa ja poika taas sängyssään, joten aikamoista kikkailua se aika oli. Joskus kävi kyllä niin, että molemmat lapset nukkuivat puistosta tullessa ja talomme hissi oli niin minimaalisen pieni. Siinä oli aikamoinen homma, että sain kaksi nukkuvaa lasta ylös niin, että mahduin hissiin itsekin. Olen myös päättänyt ottaa enemmän aikaa itselleni, jotta jaksan paremmin. Olen ollut erityisen huono siinä. Tykkään olla kotona lasten kanssa, mutta tekee niin hyvää päästä välillä tuulettumaan. Ensi viikolla onkin kauan odotettu Cheekin stadionkeikka. Sinne suuntaamme tyttöporukalla ja sitä ennen käymme vielä syömässä. Moniko teistä on menossa sinne ?