maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuun eka



    Meillä on vietetty jälleen kotipäivää lasten ollessa vielä puolikuntoisia. Kotipäivät ei ole herkkua kenellekään, kun seinät kaatuvat helposti päälle. Onneksi aurinko paistoi päivällä ja pieni happihyppely on siis ainakin kohta tehtävä. Pienet päikkärit saatiin onneksi kaikki nukuttua. Viime päivinä on väsyttänyt todella paljon, ehkä kroppa haluaa kerätä voimia tulevaan.

Eilen illalla valmistui viime tipassa neidin joulukalenteri, mutta onneksi valmistui. Olin aivan unohtanut tehdä sen loppuun. Ensimmäisestä luukusta paljastui suloinen jäätelö, jonka olen hankkinut Miralta. Miran tekemistä herkuista, Sylvanian families jutuista ja muumirusinoista tulee neidin kalenteri koostumaan tänä vuonna. Innoissaan lapset aamulla availivat luukkujaan. 
Tänään meillä on leikittykin ajankuluksi herkkukauppaa.

Mukavaa iltaa !

4 kommenttia :

  1. Ihana kalenteri ja niin kaunis huone :) Mistä tuollanen söpö lammas on?

    Täälläkin on vietettey nuhanenien kanssa kotipäivää. Voimia sinne ja toivottavasti tauti menee ihan kunnolla ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera. Lammas on anopin raahaama työreissulta ulkomailta,
      mutta löysin kyllä nettisivuston, jossa vastaavaa myydään.
      Keinulammas kuvahaulla löytyy :)

      Poista
  2. <3 Ihana kalenteri ja pikkuneidin suloinen huone! <3

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !