Keskiviikkona piipahdin vauhdikkaan neitini kanssa Mildh Pressin järjestämässä lehdistöpäivässä, jossa oli esillä mm. tulevan kevään / kesän 2015 sesonkia. Vauhdikkaan seuralaiseni kanssa kuvaaminen oli todella haastavaa, mutta näistä äidin & neidin yhteisistä suosikeista sain räpsittyä vähän epätarkat kuvat kylläkin, neidin leikkiessä jaloissani. Sophie the Giraffe tuotemerkki on laajentunut nyt myös herttaisiin puuleluihin. Suosittu ranskalainen puuleluvalmistaja Janod valmistaa nämä ihanuudet. Sophie Giraffe- lelut on meidän perheessä olleet todella suosittuja ja olin todella innoissani nähdessäni kaikki nämä uutuudet. Puulelut on ehdottomia suosikkejani sillä ne kestävät aikaa. Näkisittepä millainen määrä muovikrääsää on mieheni " lelukorjaamossa " tälläkin hetkellä huoh! Tuotteiden värimaailma on ihanan hillitty ja miten ihania lahjadeoita nämä kaikki ovat pukinkonttiin, synttäreille tai vaikka kastelahjaksi pikkuiselle. Tuotteita tulee Suomessa myymään ainakin Stockmann, jossa näin jo myynnissä mm. tuon palapelin, keinuvan " Sophie- tornin " sekä junan. Innoissani olin myös uudesta purulelu bambista " Fantan la fawn ", sellainen on saatava uudelle tulokkaalle heti niiden ilmestyessä myyntiin.
Mitä te tykkäätte näistä Sophie - uutuuksista ?
Kivoja, toi bambi purulelu on kyl iiiiihana! Tykkään kovasti myös sophien vauvojen ihonhoitotuotteista.
VastaaPoistaSe on ihana :) ylisöpö!! Kylpytuotteet meilläkin käytössä lapsilla ( ja välillä äidilläkin :)
PoistaTuo bambi on kyllä niin suloinen!
VastaaPoistaSe on niin ihana!
PoistaVoi kunpa tuo bambi tulisi pian markkinoille, sopis meidän vauvalle (ja bambivillille äidille) joululahjaksi!
VastaaPoistaLuulen, että nuo kaikki tulee myyntiin kyllä joulumarkkinoille :)
PoistaNiin suloinen se oli kyllä.
No onhan ne niin suloisia <3
VastaaPoista