lauantai 15. marraskuuta 2014

H - hetki lähenee...




    Noin viisi viikkoa ja meitä on viisi. Arjessa on koko ajan niin kiire, ettei tulevaa elämänmutosta kauheasti ole ehtinyt miettimään. Miten arkemme tulee muuttumaan kolmen pienen lapsen kanssa, se
toki vähän jännittää. Luottavaisin mielin uskon kaiken järjestyvän. Ruuhkavuosia tässä nyt eletään, se on selvää. Meillä ei ole vielä ennätetty hankkimaan edes uutta autoa. Kolmen lapsen turvaistuimet vie niin paljon tilaa, eli uusi auto on pakollinen, mutta kunhan remonttihommat saadaan
pois mielestä. Tänään miehen piti rempata kotia, mutta
minuun iski yöllä vatsapöpö. Aika voimaton olo. Suunnitelmiin tuli siis vähän muutoksia.
Minulla piti olla myös vapaailta tänään. Voi harmitus !

Tuntuu niin uskomattomalle, miten aika on taas kiitänyt, vaikka tämä raskaus on ollutkin rankin kaikista. En siis voi sanoa nauttineeni itse raskausajasta, mutta palkinto tästä kaikesta on paras mahdollinen. Se auttaa tsemppaamaan vielä loppumetritkin. Synnytys on alkanut pyörimään jo vähän ajatuksissani. Kipeitä supisteluja on ollut nyt päivittäin ja selkää kolottaa inhottavasti etenkin iltaisin. Lisäksi olen saanut riesakseni flunssan, joka ei ymmärrä lähteä. Flunssahan monesti enteilee synnytystä ja samoilla viikoilla se on edellisissäkin raskauksissa iskenyt. Tällä viikolla olin neuvolassa. Vauva on ollut kääntyneenä alaspäin jonkin aikaa, mutta on yhä hassusti vähän poikittain. Toivottavasti löytää tässä vielä reittinsä, jotta pää kiinnittyisi.
Tällä kertaa ajattelin pakata sairaalakassinkin hyvissä ajoin, sillä pelkään, että laitokselle voi tulla oikeasti hoppu. Matkakin on nyt vähän pidempi, kuin Kalliossa asuessamme. Edellinen synnytys käynnistyi heti säännöllisillä supistuksilla ja sairaalassa ehdimme olla sen reilun tunnin. Nyt sinne on lähdettävä luultavasti heti supistelujen alkaessa. Toivottavasti lapset ehditään kuitenkin saamaan hoitoon ajoissa. Jäiks !
 Itse synnytykseen suhtaudun yhtä avoimin mielin, kuten aiemmin. Neidin synnytys oli nopea ja kivunlievityksenä sain vain ilokaasua ja aqua-rakkulat selkääni. Katsoin hiljattain papereista, että neidin ponnistusvaihe kesti vain 4 minuuttia. Elämäni pisimmät neljä minuuttia, sillä kipu oli sietämätöntä sillä hetkellä. Epiduraalia en olisi ennättänyt edes saamaan ja toisaalta koin sen pojan synnytyksessä todella häiritseväksi. Sain siitä hirveän tärinän ja olin aivan pihalla mihin suuntaan työntää. Olin siis täysin kätilöiden armoilla ja kätilöt melkein kumossa, kun työnsin heitä haha.
Pojan ponnistuvaihe kesti 15 minuuttia, mikä sekin on vähän ensisynnyttäjälle. Neidin synnytyksessä ponnistuksen tarve tuli luonnollisesti voimakkaana ja tunsin hallitsevani kroppani täysin. Tiesin mitä tehdä. Neiti oli myös itse auringonpaiste syntyessään ja uskon sen johtuvan varmasti siitäkin ettei voimakkaat lääkkeet päässeet vaikuttamaan häneen.

Kiinnostaisi tietää, jos siellä lukijoiden joukossa on kolmen tai useamman lapsen äitejä, miten nopeasti teillä vauvat ovat syntyneet ? 

Tuo Sophie- purulelu on muuten myös uutuus tuote. Aika kiva, kun lapsi saa pidettyä siitä hyvin kiinni samalla, kun voi hangata kutiavia ikeniä.
Sain sen Mildh Pressin tilaisuudesta.

15 kommenttia :

  1. Voimia kovasti sinne! Mulla oli kans kolmas raskaus kaikista raskain. Onneksi palkinto oli paras mahdollinen! Meillä siis kaksi poikaa, 6 ja pian 8-vee, joilla ikäeroa 1v.5kk. Ja pian 2v. Täyttävä prinsessa. Hyvin on arki mennyt, ei mitään ongelmia kolmen lapsen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu uskon handlaavani kyllä, kaikki vaan niin pieniä niin ehkä se riittämättömyys on se jota
      jännäilen, mutta asioilla on tapana järjestyä. Vauvaa jo kovasti odotellaan täällä, joten
      ainakin on kaksi apulaista auttamassa :) niin ihanaa kyllä kolme lasta <3

      Poista
  2. Mitä istuimia teillä on jo? Eka synnytys kesti 5h, toinen 6h41min ja kolmas 5h28min suunnilleen, kolmas käynnistettiin ja ekat käynnistyi ihan itsestään ennen LA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isofix kiinnityksellä, joten vaikka farkku on niin ei mahdu :/

      Poista
  3. Stemppiä ja pikaista paranemista kamu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jo elävien kirjoissa :) hei ollaan kuulolla siitä lauantaista :)

      Poista
  4. Tsemppiä! Mulla on vain kaksi synnytystä takana, mutta nekin on edennyt niin nopeasti, että jos tulis vielä kolmas, niin pitää lähteä nopeasti sairaalaan. Voimia ja halauksia! Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sama täällä.. Siksi jännäilen, mutta eiköhän sinne ajoissa ehditä.
      Kiitos paljon Minttu <3 mitä teille kuuluu muuten?

      Poista
  5. Tsemppiä viime metreille! Itsellänikin on nyt rv 36+.
    jännityksellä odotan, että miten tämä kolmas synnytys menee,
    Eka oli sektio ja toinen kesti 33,5h, joten ihan kauhea kiire tuskin kättärille tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinnekin :) hui 33,5h... Varmasti rankkaa! Omat olleet niin vauhdikkaita ja toisaalta
      nopeudellaan rajujakin, mutta toivotaan, että kolmas syntyy ripeämmin siellä :)

      Poista
  6. Mulla on "muutama" kokemus synnytyksestä. Esikoinen syntyi hätäsektiolla, joten toinen synnytys oli varsinainen ensimmäinen alatiesynnytys. Ponnistusvaihe oli 33minuuttia. Siitä sitten synnytys synnytykseltä ponnistusvaihe on lyhentynyt niin, että kuopuksella se oli 4 minuuttia. Kolmosen synnytyksessä ei ollut mitään kivunlievitystä, muilla oli kohdunkaulanpuudute. Mulla on melko korkea kipukynnys, joten nuo ovat olleet omia toiveitani. Lämmitetty kaurapussi/tyyny oli ehdottomasti paras kivunlievittäjä kahdessa viimeisessä synnytyksessä! Kolmosen ja nelosen synnytyksessä synnytys eteni nopeasti kalvojen puhkaisemisen jälkeen. Aukenin käytännössä yhdellä supistuksella neljästä sentistä kymmeneen ja sain luvan ponnistaa.Enpä olisi halunnut olla kotona kalvojen puhjetessa. Kuopuksen kohdalla kamalin vaihe oli se, kun avauduin jälleen hetkessä ja kätilö, joka oli juuri tarkistanut tilanteen kielsi mua ehdottomasti ponnistamasta, vaikka ponnistamisen tarve oli valtava ja tiesin olevani täysin auki. Synnytyssalissa oli kiirettä ja jouduin kestämään kolme tuskallista supistusta ilman lupaa ponnistaa. Kun kätilö vihdoin ehti takaisin paikalle, tuli kiire saada toinenkin kätilö avuksi, sillä paikalla ollut kätilö sanoi:"Tämä syntyy nyt!" No, senhän MÄ kyllä tiesin. Ponnistaminen (mitä ennen olin pitänyt pahimpana vaiheena) ei ollut mitään verrattuna tuohon tuskaiseen olotilaan, kun piti yrittää estää ponnistaminen, vaikka oli tarve. Tsemppiä sulle viime hetkiin! Ja ehdottomasti ajoissa sairaalaan.

    VastaaPoista
  7. http://www.lelut.fi/sylvanian-families-c-159.html
    Voimia raskauden loppumetreille :)

    VastaaPoista
  8. Oi, pikaista paranemista sinne.. Olo on varmasti raskas ilman ylimääräisiä kolotuksiakin.
    Itselläni kolme ihanaa lasta, ensimmäiset alle kahden vuoden ikäerolla, kolmanteen enemmän eroa, mutta mitään ongelmia ei ole lasten kesken ollut. Turvaistuimet mahtuvat nipinnapin pieneen automme, parisuhteelle kolmas lapsi on tehnyt vain hyvää :) Rakkauden määrä kai lisääntyy lapsiluvun kasvaessa :D
    Synnytykset nopeutuneet ja helpottuneetkin jollain tapaa kerta kerralta: 8, 6 ja 4 h kokonaiskestoiltaan.
    Tsemppiä Sinulle, ja kiitos, kun jaksat ilahduttaa kauniilla blogillasi!
    Lena

    VastaaPoista
  9. nuorimmaiselta ehdittiin olla 20 minuuttia sairaalassa ja sekin odoteltiin oikeastaan kätilöä...

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !