keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Viikko " koomassa "






Viikko taas vierähtänyt, enkä ole saanut blogin suhteen aikaiseksi mitään, pahoittelen. Voimat vaan niin koetuksella ja olen ollut todella väsynyt, muistikin pätkii pahasti. Täällä tulee olemaan nyt hiljaisempaa jonkin aikaa, sillä aika vaan ei tahdo riittää kaikkeen. Kroppani huutaa lepoa supisteluilla. Päivät on pakko aikatauluttaa neidin päiväunien mukaan, sillä viime viikolla meni liian monta päivää vajaan 20min unilla. Hän ei nimittäin nuku rattaissa. Neiti kyllä itse jaksaa vähillä unilla iltaan saakka, mutta itse olen ollut aivan poikki ilman lepoa. Nyt muutamana päivänä olen saanut onneksi nukuttua päiväunet. Tuli kyllä niin tarpeeseen. Tänään ei sitten levätäkään, sillä pojalla on hammastarkastus sopivasti neidin unien aikaan ja mies tulee taas kotiin myöhään illalla. Loppuraskauden vaivat väsymyksen kanssa, ei mukavaa. Onneksi nämä viikot tuntuvat kiitävän ja ainakin olo kevenee joulukuussa. Ihana joulupaketti kyllä tsemppaa jaksamaan.

Koska pääni lyö nyt todella tyhjää väsymyksestä, olisin iloinen, jos ehdottaisitte postaustoiveita.
Voisin niitä toteutella tässä voimieni mukaan.

Neidin huoneeseen hankittiin pieni pöytä muutama viikko sitten. Se on Ikean Stuva- sarjaa ja sattumalta löysin sen uutena huutonetistä edullisesti. Päädyimme Stuvaan, sillä tasoon saa hankittua myös erillisen laatikon. Sellaista kokonaisuutta taas kaivataan mahdollisesti siinä vaiheessa, kun yläkertaan tehdään pojalle huone. Tuolit on käytetyt ja ne saatiin anoppilasta. Ne kaipaa  uuden maalipinnan kunhan vaan joskus ennätän...

Sitten muistuttaisin vielä arvonnasta, joka päättyy tänään. Vielä ehtii osallistua !









4 kommenttia :

  1. Kiitos ihanasta blogistasi ja kaikki varmasti ymmärtävät, että nyt et jaksa entiseen tapaan postata. Kotinne on niin kaunis, että mielelläni näkisin siitä juttuja enemmänkin; kylpyhuone, laajempi kuva keittiöstä, kodinhoitotila ym.

    Jatka samaan malliin ja kaikkea hyvää!

    Elissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Keittiöstä voisinkin tehdä postauksen. Kylppäri ja pikkuruinen
      kodinhoitohuone odottavat pientä päivitystä, ja
      Ne taitaa jäädä keväälle. Voisin jotain ajatuksia niistä kuitenkin jo laitella :)

      Poista
  2. Laittelehan lasten joululahjatoiveista (tai mitä äiti toivoo :)) postaus. Mulla on suunnilleen samanikäiset lapset.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !