sunnuntai 5. lokakuuta 2014

TIKAU & uusi matto




 
 


* Yhteistyössä TIKAU, matosta saatu alennus bloginäkyvyyttä vastaan


  En ole koskaan ollut  erityisesti mattojen tai verhojen ylin ystävä. Matoista olen kuitenkin vuosien saatossa oppinut pitämään, tuntenut jopa mattorakkautta. Ne tuovat sisustukseen ihanaa pehmeyttä ja kodikkuutta. Täysin paljas lattia antaisi helposti kylmän vaikutelman kodista ja haluan kodin olevan kodikas. Joka syksy iskee sisustusvimma, kun kotona vietetään taas enemmän aikaa ja toki vauvan tulokin saa aikaan erityisen pesänrakennusvietin.
Edelliseen kotiin hankkimamme Pandora matto sopi kyllä kauniisti tähän nykyiseen olohuoneeseemme, mutta oli ehkä aavistuksen liian suuri, sillä se tuli osittain yläkertaan johtavien portaiden eteen. Se on häirinnyt meitä suuresti. Pandora löytää uuden paikansa yläkerrastamme, johon se tulee sopimaan paljon paremmin ja etsinnässä meillä oli alakertaan uusi hieman sirompi villamatto. Villamaton olen nyt kokemuksella todennut parhaaksi lapsiperheessä, villa kun materiaalina hylkii luonnostaan likaa. Hoidoksi oikeastaan riittää säännöllinen imurointi ja tuuletus. Kerroinkin, kun kuvien perusteella ihastuin Annon uuteen Jalpaikkaan ja olin jo melkein varma, että sen meille haluan. Käytyämme katsomassa sitä liikkeessä totesimme sen mieheni kanssa kuitenkin aivan liian tummaksi toiselta puolelta meidän kotiimme. Mattoa ei olisi näin voinut kääntää ympäri ja se oli myös paljon karheamman tuntuinen kuin mitä esimerkiksi Pandora on, jossa on 20% puuvillaa mukana.
 
Sitten mieleeni muistui TIKAU ja heidän laadukkaat käsinkudotut matot. Erityisesti ajattoman kaunis 100 % Stripe- villamatto, jota kesällä ihastelin täällä. Leveä raidallinen Marine oli matoista eniten mieleeni ja sellaisen kälynikin veljeni kanssa hankki hiljattain. Raidallinen matto on aina raikas enkä usko kyllästyväni siihen. 
 
Mattomme on 140 x 200, eli se on juuri riittävän kokoinen tuomaan ripauksen pehmeyttä olohuoneeseemme. Lattiapintaa jää näkyviin näin enemmän ja se taas keventää pienen olohuoneen ilmettä.
Maton hapsuista tykkään kovasti. Ne tuo mattoon
 " marokkofiilistä " , josta yhä voimakkaasti pidän. Matto on lisäksi todella pehmeän lämmin paljaan jalan alla. Meillä kuljetaan paljon paljain jaloin ja leikitään olohuoneessa, joten pehmeys oli tärkeä kriteeri villamattoa hankkiessa. En voisi olla tyytyväisempi uuteen mattoomme ja jaksankin sitä ihastella päivittäin, se on kuulkaa todellista mattorakkautta jälleen. Ah !
 
Mitä tykkäätte uudesta matostamme tai onko Tikau teille entuudestaan tuttu ?
 
 


5 kommenttia :

  1. Kaunis matto ja sopi todella kauniisti juuri teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihana ja toi kaipaamaani uudistusta tänne :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo 140x200 maksaa 329€. Todella laadukas ja pehmeä!

      Poista
  3. Kaunis ja simppeli matto, joka varmasti kesää aikaa. Itselläkin on parhaillaan hakusessa matto lastenhuoneeseen. Ei niitä helpoimpia hankintoja. Onnittelut onnistuneesta valinnasta!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !