Viikonloppu meni lähinnä lepäillen. Liitoskivut ja supistelut pakottavat ottamaan taas iisimmin. Kivut tuntuvat voimistuneen verratessani oloa kahteen edelliseen raskauteen, mutta niin olen jostain lukenutkin käyvän. En edes halua ajatella millaisia jälkisupistelut synnytyksen jälkeen sitten ovat. Uuh!
Lauantaina olisi ollut Indiedays Bloggers Inspiration Day, mutta valitettavasti jouduin sen skippaamaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla pääsen mukaan. Olisi ollut niin kiva nähdä teitä muita bloggaajia siellä. Poika oli kummitädillään viikonloppuna yötä, joten toisaalta meillä oli oiva mahdollisuus laatuaikaan neidin kanssa. Ei siis harmita, vaikka juhlat jäi väliin. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun olemme ihan kolmistaan pojan ollessa poissa. Neiti oli ehkä hieman hämmentynyt saadessaan yksin kaiken huomion ja aikamoista uhmaa saimmekin osaksemme hahha. Lauantaina haimme entisiltä kotikulmiltamme Wotkinsilta karjalanpaistiin lihat ja yön sai lihat rauhassa muhia uunissa. Karjalanpaisti kaipaakin kyllä kunnon lihat onnistuakseen. Lihan pitää olla mureaa. Suvussamme karjalanpaisti on perinteinen jouluruoka ja tulikin vähän jouluinen olo sen herkullisesta tuoksusta aamulla sateisesta harmaasta säästä huolimatta. Tällä viikolla meille tulee sähkömies kytkemään keittiön välitilavalot. Valoa tässä piemeydessä kaivataankin.
Voisin sitten tehdä postausta keittiöstä, sillä lopullinen esittelyhän on vielä tekemättä.
Hip hei nyt kahvia nassuun, jotta jaksan vielä illalla lähteä uintiin mukaan.
Neitiä ei ole vielä kytketty talviaikaan, joten " mukava " aamuherätys oli aamulla.
Mukavaa maanantaita !
Sulla on aivan ihana blogi!! Löysin vasta ja koukutuin täysin! Hyvä etten töistä myöhästynyt kun jäin kahlaamaan postauksia läpi! :D
VastaaPoistaKaunis kiitos :) kiva, kun löysit tänne
PoistaKovasti voimia loppuraskauteen. <3
VastaaPoistaMuistatko tuon kattilan hintaa? Onko ollut hyvä?
Ostettiin hullareilta, kun on kunnon pata pitänyt jo pitkään
Poistahankkia. Oli vielä tosi edullinen.. 129€, kun se normaalisti maksaa yli 200€.
Hyvä on, se toki pitää pestä käsin, mutta kätevä kun sopii induktiolieteemme uunin lisäksi.
Voimia darling.
VastaaPoistaEnsikerralla lähdet sitten meidän mukaan juhlaan :)
haleja.
Ihania kuvia, ens kerralla tulet sitten mukaan. Paljon voimia sinulle masuasukin kasvattelussa!
VastaaPoista