Vuosien saatossa olen löytänyt varmasti parhaimmat kosmetiikkasuosikkini ystävien suositusten perusteella. On paljon helpompaa ostaa tuote, jonka ystävä on jo kerran hyväksi todennut. Ystäväni suosittelujen perusteella sain mahdollisuuden tutustua MIA HÖYTÖ Cosmetics - ihonhoitotuotteisiin. Laadukkaan kotimaisen ekosertifioidun luomukosmetiikkabrändin takana on nainen nimeltä Mia Höytö. Mia etsi pitkään omalle iholleen sopivia tuotteita tuloksetta, joten monivuotisen haaveen jälkeen syntyi oma kosmetiikkasarja yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Tuotteita ei testata eläimillä ja kaikki raaka-aineet ovat luonnonmukaisia. Mia Höytö Cosmetics - hoitava ihonhoitosarja on lanseerattu syksyllä 2012. Kauniit pakkaukset hivelevät esteettistä silmää tyylikkyydellään ja ylellisyydellään. Nämä pakkaukset voi helposti jättää esille kylpyhuoneeseen.
Sain nyt alkuun testattavakseni kolme sarjan tuotetta : Säihke - kasvoveden, Valo - silmänympärysvoiteen sekä Pumpuli - käsivoiteen.
Tuotteilla on muuten suloiset, todella tuotteita kuvaavat nimet.
Tuotteilla on muuten suloiset, todella tuotteita kuvaavat nimet.
Ihoni on luonnostaan pintakuiva. Talvea kohden se kuivuu entisestään ja punoittaa herkästi. Kädet ovat jatkuvasti kovilla lasten kanssa vedellä läträämisestä eikä helpotusta sen suhteen ole hetkeen näkyvissä. Hormoneilla on ilmeisesti tällä hetkellä vaikutus kynsiini, sillä rakennekynnet eivät tahdo millään pysyä paikoillaan. Nyt pidän niistä hetken taukoa, mutta olen taas heti pureskellut kynteni kipeiksi ja kynsinauhat ovat vaarassa tulehtua. Innoissani olen siis testaillut näitä tuotteita.
Säihke - Kasvovesi rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti valmistaen sitä samalla vastaanottamaan muut hoitotuotteet. Se myös supistaa ihohuokosia ja puhdistaa ihoa vilkastuttamalla aineenvaihduntaa. Olen täysin rakastunut tähän tuotteeseen, iho todella säihkyy! . Pieni määrä tuotetta lämmitetään käsissä, jolloin se vaahtoaa kevyesti. Tuote painellaan käsin hellästi iholle ihonpuhdistuksen jälkeen. Vanulappuja ei tarvita ! Joskus aiemmin käyttämäni kasvovedet ovat kuivattaneet ihoa entisestään ja tehneet siitä entistä punoittavamman. Säihke todella hellii ihoa ja kosteuttaa tehokkaasti. Meikkivoidekin levittyy iholle kauniisti, kun pohja on hyvin ravittu. Aivan ihana tuote ja miten innoissani olen, kun vihdoin on löytynyt iholleni sopiva hoitovesi.
Tätä tulen jatkossakin käyttämään.
Valo - Silmänympärysvoide on koostumukseltaan ihanan kevyt ja imeytyy nopeasti. Se kosteuttaa silmänympäryksen tehokkaasti häivyttäen samalla tummia silmänalusia ja turvotusta. Silmänympärysvoide on sellainen tuote, jonka laiton saatan helposti kiireessä unohtaa, mutta nyt olen sinnikkäästi muistanut sitä aamuin illoin käyttää, etenkin kun herkästä silmänympäryksestä pitäisi muistaa pitää hyvää huolta. Ihana tuote tämäkin ja meikki levittyy päälle todella tasaisesti!
Pumpuli - Käsivoide kosteuttaa tehokkaasti käsiä ja kynsinauhoja. Käsistä tulee pumpulin pehmeät, aivan kuin vauvan peppu. Käsien lisäksi olen käyttänyt tätä myös kuivissa kantapäissäni ja tehokkaasti tuntuu pehmentävän niitäkin. Purkki sujahtaa helposti käsilaukkuun ja kulkee siis kätevästi mukana. Uskon, että kylmä sää tai vesi eivät ehdi tehdä hallaa käsilleni, kun muistan vaan käyttää tätä voidetta päivittäin.
Blogini täytti hiljattain 2- vuotta. Sen kunniaksi sain Mialta arvottavaksi yhdelle teistä Säihkettä kasvoille. Arvonta alkaa tänään ja päättyy keskiviikkona 15.10.2014 .
ONNEA ARVONTAAN !
Oih, ihana palkinto! Toivottavasti säihkettä tulisi Tampereelle! :)
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä ja erityisen innoissani olen tuotteiden ulkonäöstä! :) Mukana arvonnassa!
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistaPimeään syksyyn kaipaisi säikettä ;=)
VastaaPoistaMukana arvonnass!:)
VastaaPoistaMukana arvonnassa.
VastaaPoistaMinun ihoni olisi niin säihkeen tarpeessa! Mukaan siis arvontaan!
VastaaPoistanonnalarissa(at)hotmail.com
Mun iho kyllä niin kaipaisi säihkettä ja eloa. Mukana huippu arvonnassa.
VastaaPoistaTuntuu, että iho kohta irtoaa kuivuudesta ja karheudesta. Säihkettä siis TODELLAKIN tarvitaan. Mukaan siis.
VastaaPoistaOnnea blogille!
T: Nitta
Onnea 2-vuotiaalle ihanalle blogille! Mukana myös arvonnassa tietysti :)
VastaaPoistaIm in! In desperate need of some säihkettä to get through this dark time of the year!
VastaaPoista//Maria
Kyllä kelpaisi nämä tuotteet, eli mukana! Niin ja onnea 2-vuotiaalle blogille!
VastaaPoistaoi oi, ehdottomasti mukana, nuo on aina kiinnostanut
VastaaPoistaOnnea 2v. sankarille. Mukana arvonnassa! T: PinjaK
VastaaPoistaOnnea ihanalle lemppariblogilke! Mukana, tottakai! :)
VastaaPoistaOnnea blogillesi.! Olisi kiva nähdän enemmän kuvia teidän nykyisestä kodista. Aiempi koti oli niin kaunis, joten odotukset ovat korkealla :-)
VastaaPoistaKuulostaa ihan erilaiselta, kun kasvovedet yleensä, tämä Säihke.
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Ihana arvonta, ehdottomasti mukana! Onnea blogille! :)
VastaaPoistaOnnea blogille! Mukana kivassa arvonnassa!
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Oi miten ihana arvonta! Tämä kohta 3 lapsen mamma olisikin ekstrasäihkeen tarpeessa :) speuhkur@hotmail.com
VastaaPoistaKiitos kivasta blogista! Kokeillaan arpaonnea...
VastaaPoistaMepake
Luonnonkosmetiikka on parasta iholle mitä tiedän, joten ehdottomasti mukana arvonnassasi! :)
VastaaPoistaps. hurjasti onnea 2-vuotiaalle blogille! :)
Onnea blogille. Katsotaan suosisiko arpaonni.
VastaaPoistasheidi82(at)gmail.com
Ihana setti. Mukaan arvontaan :)
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Mielelläni kokeilisin uutta luonnonkosmetiikkaa!
VastaaPoista-Petra
Ihana arvonta! Mieluusti kokeilisin näitä MH-tuotteita :)
VastaaPoistavalkoinen.tahdikki (at) gmail.com
Härliga produkter! Jag vill gärna vara med i utlottningen.Grattis till bloggjubeleum!
VastaaPoistaannemarigabrielsen@gmail.com
Ois jospa onni suosisi ja saisin kasvoille kauan kaipaamaani Valoa ja Säihkettä :)
VastaaPoista- Annina
Ehottomasti mukana! Ois ihana testata :).
VastaaPoista-aakoo
Onnea 2-vuotiaalle ihanalle blogille... lapsen sairastelessa niin kaikki keinot käyteään että äitee välillä säihkyisi eli arvonnassa mukana <3
VastaaPoista-Maria
Oi näitä olen toivonut jo pidemmän aikaa kokeiluun, toivottavasti onnetar suosii!
VastaaPoistapikkusi (ät) gmail.com
Onnea! Mukavaa olisi päästä kokeilemaan näitä hyviltä vaikuttavia tuotteita. marika.kahari@gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa! Näitä tuotteita onkin kehuttu paljon, olisi ihana kokeilla niitä :) -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)
VastaaPoistaMinulle ihan uusia tuotteita. Arvonnassa mukana!
VastaaPoistaHeidi.R
Osallistun arvontaan!
VastaaPoistaholopaisen_veera [at] luukku.com
Arvonnassa mukana:)
VastaaPoistamukana ollaan! :)
VastaaPoistaOi miten kiva arvonta! Mukana ollaan säihkettä havittelemassa!
VastaaPoistaKatri L.
Mukana! 😉
VastaaPoistaMaria
maria.bugallo@luukku.com
Ihania puteleita! Kivaa että ulkonäköön on myös panostettu :) Mukana arvonnassa siis :)
VastaaPoistaOi näitä tuotteita olisi ihana päästä testailemaan!:)
VastaaPoista-Annamari
Säihkettä tavoitellen, Anna-Maija :)
VastaaPoistaArvonnassa mukana! Sanna
VastaaPoistaOnnea 2-vuotiaalle <3
VastaaPoistaIlolla arvonnassa mukana, näitä en ole ikinä kokeillut.
Tiia
tiia68@gmail.com
Voi, olisipa ihanaa päästä näitä testaamaan!
VastaaPoistaHeli
Olisipa upeaa saada itselleen, noin ihat tuotteet <3 Hopo
VastaaPoistaLähden minäkin koeattamaan onneani, jos onnetar soisi syksyn pinemeviin iltoihin Säihkettä piristeeksi :)
VastaaPoistaVoi mitä ihanuuksia! Ehdottomasti mukana :)
VastaaPoistaEka kommenttini taisi kadota. Mut siis ihania ovat ♡ ja siksi mukana.
VastaaPoistaMukana, upeita tuotteita olisi ilo testata!
VastaaPoistamussaka(at)luukku.com
Näitä olisi ilo päästä testaamaan.
VastaaPoistaSannaL
Olisipa mukava päästä testailemaan uusia tuotteita! :)
VastaaPoistaHapertunut talvi-iho ihan huutaa kunnon tuotteita! Mielelläni siis osallistun arvontaan. Kotilanne (at) luukku.com
VastaaPoistaIhania tuotteita!
VastaaPoistaMukana ihanan palkinnon arvonnassa :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Mukana arvonnassa:)
VastaaPoistaIhana arvonta, mukana siis!
VastaaPoistacherrycloud@luukku.com
Onnittelut 2-vuotiaalle! Mukaan arvontaan :)
VastaaPoistapaivijj (at) gmail.com
Mukaan arvontaan! siinatar@gmail.com
VastaaPoistaKiitos postauksesta ja tämän kosmetiikkamerkin esittelystä! Oma iho on kai hormoneista sekaisin, ja leuan alue aiheuttaa stressiä näpyillään :( Kuvittelisin luonnonmukaisen kosmetiikan auttavan, joten toivottavasti onni potkaisee :)
VastaaPoistaSannaB
Oi, kiva palkinto! Tämä olis erittäin mieluista voittaa <3 lumivalkeaa(at)gmail.com
VastaaPoistaJospa se onnetar toisi sitä Säihkettä.
VastaaPoistaOnnea 2 vuotiaalle !
josjakun(at)yahoo.fi
Mukaan arvontaan!
VastaaPoistapussikarhu(at)luukku.com
Tulisi kyllä tarpeeseen!! Olen luvattoman huono ostamaan kosmetiikkaa.
VastaaPoistaOnnea 2-vuotiaalle! Mukana.
VastaaPoistaIhania tuotteita, mukana ollaan :)
VastaaPoistaminnal@luukku.com
Väsyneenä luin tuotteen nimeksi ''Töyhtö'' :D Kuulosta aika ihanalle tuotteelle, mukana arvonnassa!
VastaaPoistaECava
elmocava(at(gmail.com
Oi, arjen luksusta, mukana siis! Ja onnea blogille, ja JAKSUJA kirjoitteluun! Ihana blogi!
VastaaPoistaIhanan kuuloisia tuotteita! Tekisivät varmasti hyvää kylmenevän syksyn kuivattamalle nassulle :)
VastaaPoista-Monni
^Töyhtö :D
VastaaPoistaOnnea blogisyntsien johdosta ja kiitoksia arvonnasta!
Säihke ei olisi pahitteeksi...
Mukana ollaan! :)
VastaaPoistaIitu
kuiskaa@gmail.com
Mukana!
VastaaPoistawonderwhy(at)netti.fi
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoista-Sari
sarimvee@gmail.com
Mukaan arvontaan :)
VastaaPoistamarvu954(at)hotmail.com
Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistaIhanuuksilta kuulostavat ja näyttävät :), kiitos blogistasi! /Joanna
VastaaPoistaEn ole kyseisistä tuotteista kuullutkaan ikinä. Pullot näyttävät yksinkertaisen tyylikkäiltä. Voi kun onni potkaisisi ja saisin elämääni vähän Säihkettä <3 Sitä todella viimeaikojen takia tarvittaisiin.
VastaaPoistaheli@lailanet.fi
Ensimmäistä kertaa kuulin tällaisista tuotteista. Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistaNuo Mia Höytö cosmetics -tuotteet ovat kyllä kiinnostaneet, mutta kokeilematta on vielä. Olisi ihanaa saada Säihkettä syksyyn.
VastaaPoistaOnnittelut 2-vuotiaalle :)
Terveisin Pihlaja
Näitä olisi ihana kokeilla!
VastaaPoistaOmpa kauniita, olis kiva kokeilla:-) siis mukaan arvontaan!
VastaaPoista-Satu-
satu.kantoluoto@hotmail.com
Mukana arvonnassa! Mielelläni kokeilisin tuotteita!
VastaaPoistaMielenkiintoinen uusi tuttavuus nämä tuotteet. Suosin kotimaista ja ekoa ja näissä on vielä niin kauniit ja tyylikkäät pullotkin! Olisi ihana päästä testaamaan :)
VastaaPoistapitsiminttu@gmail.com
Tämä väsynyt äiti kokeilisi mielellään :) Jos vaikka toisi naamaan vähän eloa ;)
VastaaPoista-AnnikaO
Mukana arvonnassa!
VastaaPoistaniina.stahlberg@gmail.com
Wau, onpa ihana arvonta! Mukana. :)
VastaaPoistasopeutuja(at)hotmail.com
Mukana ollaan.:)
VastaaPoistaheinonen.elina@suomi24.fi
Mukana ollaan :) love.sarasecret@gmail.com
VastaaPoistaMielellään tämäkin väsynyt äiti kokeilisi tuotteita. Silmäpussit roikkuvat jo polvissa asti, joten mukana arvonnassa ollaan :)
VastaaPoistaSiru
Otan osaa arvontaan. Uudet kasvojen hoitotuotteet etsinnässä, joten olisi kiva kokeilla...
VastaaPoistaSuvi N
Olisi kiva päästä kokeilemaan, ihan uusi tuotemerkki minulle!
VastaaPoistaSuvi N