keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kuinka kasvattaa bébé ?

     Keittiö etenee hissukseen. Voidaan jo kokkailla ja astioitakaan ei enää tarvitse tiskata. Jääkaappi ja pakastin kaipaavat vielä sähkömiehen piipahtamisen ja kotona juuri päivystelen, jos tuo tänään ehtisi tulla muutaman pistorasian asentamaan. Keittiön viimeistelyyn menee sitten vielä hetki, mutta voiton puolella aletaan olla. Neidin huone on sitten seuraava projekti. Kummasti nuo pikkumiehen leikitkin pyörivät remontti kuvioissa. Lapsiraukat ovat saaneet eniten remontista kärsiä. 
No mutta uusi sohva saapui eilen. Muistatte ehkä, etten ole käsinojien ylin ystävä. Käsinojien on oltava sirot, jos sellaiset on, jotta sohva läpäisee seulani. Tine K:n mallistossa on aika täydellinen sohva, mutta hinta aivan liikaa tässä " konkurssissa ", kun remontti imaissut ihan kiitettävästi rahaa ja vielä olisi hankintoja edessä. Pyörimme yhden viikonlopun huonekaluliikkeissä etsien sopivaa sohvaa. Lopulta se löytyi IKEAsta ihan sattumalta. Mieheni silmään osui harmaa IKEA STOCKHOLM malliston kaunis sohva, jossa käsinojatkin oli sopivan sirot. Halusin valkoisen kangassohvan irroitettavalla & pestävällä päällisellä. Sellaisia ei ihan joka kaupassa ole. Ikeassa onneksi on. IKEAn Kivik sohva oli myös yksi vaihtoehdoistani ilman käsinojia, mutta se olisi kuitenkin ollut aivan liian massiivinen. Uusi Stockholm valkoisena on täydellinen meille. Neidin pukluvaaran takia, ajattelin suojata sohvan peitteellä ja ehkä joku suojakäsittelykin voisi olla paikallaan varatoimena. 
Uudella sohvalla ehdin tänään muuten aloittamaan uuden hauskan pokkarin. 
Kasvatusvinkkejä ranskalaiseen tyyliin :) Onko tuttu kirja teille ?



13 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää tuo sohva ja valkoinen on aivan paras, irrotettavilla ja pestävillä päällisillä! Meilläkin on Ikeaa ja valkoista, myös nojatuolit ;) Tuota kirjaa joku toinenkin suositteli, pitäisi ehkä lukea. Mun lukemiset on tosin viime vuodet ollu melko rajoittunutta, mutta ehkä vielä joskus (kun pysyn hereillä tartuttuani opukseen ;) ). Teidän remontti siis etenee mukavasti, kiva nähdä kuvia myös keittiöstä ja tytön huoneesta. Mä täällä pähkäilen meidän "kirjastohuoneen" kanssa. Ei ole tällä hetkellä ollenkaan sitä mitä haluaisin. Pinterestkään ei tunnu tarjoavan sopivia inspiraatiokuvia.

    VastaaPoista
  2. Odotan innolla kuvia uudesta kodista! Hassua, mä juurikin eilen selailin läpi kasvatuskirjoja ja mietin pitäisikö tuo lainata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä on kehuttu :) oli pakko ostaa, en jaksanut kirjaston kautta jonotella :)

      Poista
    2. Ja kuvia kyllä lisäilen kun alkaa olla valmiimpaa!

      Poista
  3. Kyseinen kirja on varmaan ainut kasvatusoppikirja, jonka tulen lukemaan. Hauska kirja, hyvillä/maalaisjärjellisillä vinkeillä varustettuna.

    VastaaPoista
  4. Toi sohva on kyllä ihana! Itsekin sitä katsellut vähän sillä silmällä :)

    VastaaPoista
  5. Muisten, että teidän tytär täyttää pian vuoden. Teit aiemmin todella upea kollaasin vauvakuvista. Haluaisitko tehdä vastaavaa 1-kuvista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko inspiraatio kollaaseja? Voisinhan tehdäkin :)
      Ja ensi kuussa tosiaan 1v <3

      Poista
  6. Juu tarkoitan nimenomaan inspiraatiokuvia.

    VastaaPoista
  7. Ihana sohva ja käy teille hyvin :) Meidänkin pitäisi ostaa uusi sohva ja pestävillä irtopäällisillä -Ikea on kyllä todella edellä irtopäällis sohvissa. Mäkin olen haaveilut Tine K sohvasta - mutta ihan liian kallis mun kukkarolleni :)
    AURINKOISTA PÄIVÄÄ koko perheelle

    t.Sanna

    VastaaPoista
  8. Mulla on sama kirja parhaillaan kesken, ihan hyviä juttuja ja ideoita, mutta kirjoitus on jotenkin vähän laahaavaa tai siinä on jotain koko ajan liikaa? Ehkä olen tottunut vähän napakampiin opuksiin, kirjan saisi tiivistettyä paremminkin. :) mutta ihan ok opus kuitenkin ja nopeasti luettavissa. :)

    VastaaPoista
  9. Ah täällä se selvisikin! Kaunis on ja ihmiset turhaa pelkää valkoista sohvaa...se on ihan helppohoitoinen kun pesuun vaan ja valkaisuaineet perään! ;)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !