sunnuntai 4. elokuuta 2013

Soseiden aloittaminen







    Kiinteiden ruokien aloittamiseksi suositellaan 6kk ikää. Vauvasta riippuen ne voi aloittaa jo 4kk ikäisenä. Me aloitimme pojan kanssa kiinteät silloin muutamaa viikkoa vaille 6kk, ja nyt neiti on 3vkoa vaille 6kk. Neiti on antanut selviä merkkejä siihen, että on valmis maistelemaan ruokia. Tänään sitten päätin aloittaa kiinteät porkkanalla sillä sitä meillä jääkaapissa oli valmiina. Ehkä peruna tai bataatti olisi ollut yleisempi aloittamiseen. Höyrystin muutamat porkkanat ja lisäsin joukkoon rintamaitoa. Sen jälkeen sauvasekoittimella sekoitus soseeksi. Maistui neidille. Syömisestä ei meinannut alkuun vaan tulla mitään, sillä neiti ruoasta innostuneena keinui samalla sitterissään joka nyt alkuun toimii meillä syöttötuolina. Kiinteiden ohessa aion toki jatkaa imetystä siihen noin yksivuotiaaksi asti jos kaikki menee hyvin. Pojan kanssahan sain muutamaa viikkoa vaille yhden vuoden ensimmäisen ja ainoan rintatulehduksen ( kop-kop ), ja sen jälkeen poika vierottautui itse rintamaidosta irti.


 Soseista vielä sen verran, että aloittamisessa suositellaan yhtä korkeintaan kahta ruoka-ainetta kokeiltavaksi per viikko. Näin on helpompi selvittää jos lapsi saa allergisen reaktion. Ajattelin kyllä kokeilla perunaa jo heti huomenna. Niin muistelen pojan kanssa tehneeni myös.

Ps. Varhaisperunoita vauvoille ei saa antaa niiden nitraattipitoisuuden takia.


 Hyviä sosevinkkejä saa laittaa kommenttiboxiin :)

1 kommentti :

  1. Meillä esikoinen sai kiinteitä 5kk alkaen, kakkonen jo 4kk alkaen (silloin oli sellaiset suositukset), kolmonen ja nelonen 6kk alkaen. Siihen asti olivat täysimetyksellä ja sen jälkeen kahdella vanhimmalla imetys jatkui 1v:ksi ja nuoremmilla vähän alle 1v 4kk ikäisiksi. Rintatulehdukset on todella ikäviä. Meillä numero kolmonen oli tosi allerginen, mutta allergiat selvisivät vasta kun lopetin imetyksen kokonaan. Nyt 3-vuotiaana saa jo syödä lähes kaikkia ruoka-aineita. Mukavia maisteluhetkiä!

    Vinkeistä vielä: Mä oon pakastanut jääpalakuutioina vauvojen ruokia eli keittänyt ensin isomman annoksen, soseuttanut sen sauvasekoittimella ja pakastanut kuutioina. Sit samalla kun oon laittanut perunat kiehumaan, oon laittanut kattilan höyryosalle lautaselle pakastetut kuutiot, jotka ovat sulaneet ja lämmenneet samaan aikaan kun peruna on kypsynyt. Olen sitten sekoittanut vihannes(ja liha-)kuutiot perunan kanssa ja kaatanut mukaan perunan keitinlientä. Ja jos on pitänyt saada ruoka mukaan, olen laittanut sen lämpimänä ruokatermokseen, jolloin sen on voinut syödä missä tahansa ja milloin tahansa ;)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi !